generated by sloganizer.net

lauantaina, elokuuta 26, 2006

Party's over, THANK GOD.

Uuteen fitness-elämäntapaani ei sovi viina. Melko hyvin jaksoin ryypiskelevää porukkaa kotonani, mutta kun on herännyt liian aikaisin, niin meinaa kunto loppua kesken. Kaksi kuppia vahvaa kahvia ei riittänyt piristämään. Olen tämmöinen säälittävä kotityhnykki. Wanted: toinen kotityhnykki. Kyllä sitä jaksaa jos ei kotoaan tarvi lähteä riehumaan. Indoor sports for true athletics.

Olin aika iloinen kun Jameran hippaloväki totteli käskyäni lähteä matelemaan baariin kymmenen maissa. Normaaliolosuhteissa olisi voinut jatkaa oleilua sisätiloissa, mutta joukossa oli yksi niin äänekäs henkilö, että varmaan naapuritalossakin alettiin häiriintyä (luultavasti ainakin siinä vaiheessa kun ko. henkilö kekkaloi ilman paitaa parvekkeella ja huutelee ohikulkijoille).

Pitäisin mielelläni sellaiset yönyli-bakkanaalit, joista poistuttaisiin seuraavana päivänä kun herätään jostain päin asuntoa. Viinaa pitäisi olla riittävästi sitä haluaville, baariinhan lähdetään siinä vaiheessa kun viina loppuu kesken.

Saatoin vaivaantuneesti heittää hätäistä viime hetken flirttiä ainoalle käsittääkseni melko-sinkulle (ja lisäksi tietenkin aivan hirmu ihkulle) työkaverille porukan poistuessa ulko-ovesta kohti lähibaaria. Olen ollut joskus parempi, mutta taidot on vaan jäässä, kun ei ole tarvinnut hetkeen käyttää. Kyllä se siitä.

Jasmine on arestissa makuuhuoneessa, koska se koko illan kiltistiolon jälkeen päätti syödä olohuoneen pöydältä juustonjämät kun olin siivoamassa keittiötä. Luultavasti se tällä hetkellä makoilee tyytyväisenä sängyssä. Such a bad girl!

1 kommentti:

Kura kirjoitti...

kotityhnykin voit rakentaa itse.
tarvitset:

-liimaa
-lankaa
-nauloja
-paperia
-värityskyniä

ota liimaa, lankaa ja paperia käteesi.
vaivaa ne taikinaksi kulhossa, anna kohota peiton alla reilu puolituntia.

tökkää kohonneelle pallolle jalat nauloista ja värjää kynillä tyhnykille haluamasi ilme.

jos et halua katsella samaa naamaa seuraavat 35vuotta, käytä vesiliukoisia värejä.