generated by sloganizer.net

perjantaina, elokuuta 25, 2006

Jos haluat olla onnellinen. Ole.

Ajattelin pysäyttää maailman hetkeksi, mutta eihän se niin mene. Muut ihmiset ovat edelleen olemassa ja eristäytyminen on paitsi mahdotonta, myös epäterveellistä. Keskustelut ystävien kanssa auttavat jäsentämään todellisuutta. Kun kuulee omat sanansa, hahmottaa tilanteen aivan uudella tavalla. Kiitän yhteistyöstä. Kiitän onneani viisaista ystävistä. Henkisen selkärankani osteoporoosi alkaa olla paranemaan päin.

Desperate Housewife Vanessa päätti valloittaa keittiön tänä aamuna. Tehtyään ensin syväpuhdistavan ja sitten kosteuttavan kasvonaamion hän puki mustan pitsiyöpaitansa päälle YvesSaintLaurentin mustan esiliinan (japanintuliainen), joka on koristeltu kultaisin rusetein ja kanttauksin. Vanessan tyyli ja kunnianhimo riittävät kevyesti kompensoimaan ehkä jollain tavalla asiaankuuluvaakin uusavuttomuutta.
  • Maksamakupalat (KOIRALLE, HULLU!)
    vatkaa 4-5 kananmunaa vaahdoksi, lisää kevyesti sekoittaen jauhettua maksaa 700 g ja jauhoja niin että taikina on helppo levittää pellille leivinpaperin päälle. Paista uunissa n. 225 asteessa puolisen tuntia. Rei'itä pinta haarukalla 15 min päästä. Anna jäähtyä ja paloittele.

  • Tiikerikakku (MYÖS IHMISILLE)
    200 g margariinia, 2 dl sokeria, 3 munaa, 2 tl vaniljasokeria, 2 tl leivinjauhetta, 3 dl vehnäjauhoja, 2-3 rkl kaakaojauhetta, 3 rkl kermaa/voisulaa
    Pehmeä margariini ja sokeri vatkataan vaahdoksi. Munat lisätään yksitellen koko ajan vatkaten. Lisätään jauhot joihin on sekoitettu vaniljasokeri ja leivinjauhe. Erotetaan taikinasta 1/3 (tai vaikka 4/5, koska se tumma osa on parempaa) toiseen kulhoon, lisätään kaakaojauhe sekä kerma/voisula. Kaada taikinat voideltuun ja jauhotettuun vuokaan, ensin vaalea, sitten tumma ja taas vaalea. Paistetaan 175 asteessa n. 50-60 min.
Nyt tuntuu hyvältä. Paljon on edessä. Elämä on hienoa. Maailma on turvallinen paikka. Ihmiset ovat hyviä. Onnistun kaikessa mihin ryhdyn (paitsi makupalojen leipomisessa, mutta hei, se oli eka kerta).

Vanessa menee nyt lakkaamaan kyntensä ja rupeaa valitsemaan hyvännäköisiä vaatteita bodypumppiin. Sen jälkeen minä käyn hakemassa pyykit narulta ja laitan uuden koneellisen pesemään ja katkon siinä hommassa pari kynttä Vanessalta, joka ei anna sitä minulle anteeksi koko päivänä.

Hinnalla millä hyvänsä

ei muuta
kannata tehdä
kuin rakastaa hillittömästi,
hintaa kyselemättä

- Tommy Tabermann


Ei kommentteja: