Tämän vertauskuvan ymmärtävät ehkä jotkut koira-ihmiset. Ainakin kaksi ihmistä maailmassa tietävät, mitä tämä tarkoittaa ihmissuhdekielelle käännettynä, koska nauroimme itsemme lähes hengiltä viime yönä tämän oivaltaessamme.
Koira tahtoo jotain, mitä ihmisellä on kädessä. Se on luultavasti jotain taivaallista, koska ihmisten herkut ovat aina parhaita. Koira vinkuu, urisee, kuola valuu suusta. Ihminen käskee koiran odottaa kiltisti. Ihminen antaa koiralle viinirypäleen. Koira mutustelee sitä hetken ja sylkäisee sen pois suusta. Viinirypäle putoaa lattialle ja siihen tarttuu pölyä ja karvoja. Koira nuuhkaisee sitä uudelleen kuin olisi unohtanut voiko viinirypäleen syödä. Koira ottaa viinirypäleen takaisin suuhun, pyörittelee sitä hetken ja sylkäisee sen takaisin lattialle. Ihminen voi huijata koiran haluamaan viinirypälettä uudestaan ottamalla viinirypäleen sormiinsa ja hehkuttamalla "oi tämä on ihana herkku" ja pistämällä koiran istumaan. Koira tahtoo kaiken mitä se joutuu odottamaan. Se kuitenkin aina sylkäisee viinirypäleen pois. Sen jälkeen se katsoo ihmistä kysyvästi, "anna jotain muuta". Viinirypäle päätyy biojäteastiaan, jossa se happanee ja aloittaa biologisen hajoamisprosessin. Viini paranee vanhetessaan, mikseivät rypäleet?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Jeb, viinirypäle-ilmiöhän se. Olipa hyvä vertauskuva.
Vautsi, hienoa jos uppoaa. :P Tää on näitä "sillä hetkellä se tuntui ihan loistavalta ajatukselta"-juttuja, jotka naurattaa väsyneenä, mutta sitten seuraavana päivänä saattaa olla vähän että "öö... mikähän se pointti oli...?". Joskus toimivat sitten kuitenkin. Mutta sen tajuaa ne jotka sen tajuaa!
Lähetä kommentti