generated by sloganizer.net

perjantaina, syyskuuta 29, 2006

4 x JEE JEE (haba haba tsup tsup)

Sainpa ihanan kuntosaliohjelman! Katsotaan mitä näillä saa aikaan... henkilökohtainen voitto on jo se, jos saan saliharrastuksen ylipäätään käyntiin. Käytännössä se onnistuu niin että käyn tekemässä ohjelman ennen pilatesta, balancea, pumppia, pacea, combattia tms. Neljään osaan on siis pilkottu tämä ohjelma ja painot olivat sellaisia, että niillä pitäisi haban kasvaa. Tarkoitus ei ole mitään kestävyyttä saada aikaan (sitä on jytkytetty jo pumpissa kasaan ihan kivasti) vaan ihan suoraansanoen ulkonäöllisistä syistä ollaan liikkeellä linjakkaiden lihasten perässä.

Aivan järkyttäviä puntteja ja isoja levypainoja. Suoraan sanoen melkein itketti käydä läpi tämä tuskainen setti.

Enpä olisi uskonut että minä alkaisin salilla treenaamaan niinku aikuisten oikeesti ja kun Mertsi lataili painoja, tuntui siltä kuin olisin aivan jonkun muun pöksyissä seuraamassa jonkun vieraan tulevan fitness-bejben saliohjelman läpikäyntiä. Niin siistiä että ei paljon siistimpää osaa keksiä. Suosittelen kokemusta kaikille. Uusien liikkeiden opettelu oli ja tulee olemaan todella haastavaa, onneksi suurin osa on entuudestaan tuttuja. Jos näistä selviän niin musta tulee isona gladiaattori.

1. Jalat:
Selän ojennus (selkäpenkki)
vatsarutistus selinmakuulla
jalkaprässi (työntö ylös)
askelkyykky levytangolla (tai yhden jalan prässi)
takareisi: polven koukistus istuen laitteessa
pohkeet: niljan ojennus prässissä

2. Yläselkä ja hauis:
selän ojennus jumppapallolla
suorat vatsalihakset: ylävartalonosto jalat penkin päällä
leveä selkälihas: ylätaljaveto eteen lapiokahvaotteella
kulmasoutu käsipainoilla
hauiskääntö käsipainoilla vinopenkissä
keskitetty hauiskääntö käsipainoilla

3. Jalat ja hartia:
suorat vatsalihakset pallolla
alavatsa: selinmakuulla jalkojen lasku ja nosto
hack-kyykky (tai suora jalkaprässi)
etureidet: polven ojennus laitteessa
hartialihas: pystypunnerrus käsipainoilla vinopenkissä
hartialihas: pystysoutu levytangolla
hartian takaosa: vipunosto sivulle etunojassa

4. Rinta ja ojentaja:
vinot vatsalihakset: ylävartalon kierto lisäpaino käsissä
vinot vatsalihakset: vartalon sivutaivutus selkäpenkissä
penkkipunnerrus käsipainoilla vinopenkissä
rintalihas: ristitalja
ojentaja: kapea punnerrus
kyynärvarren ojennus taljassa (tangolla) yhdellä tai kahdella kädellä

Reenaaminen on aina käytännössä parempaa kuin teoriassa. Kehoitankin nyt siis jokaista lopettamaan sen aikomisen ja tekemään sen mitä aikoo. Tänään on aivan hyvä päivä aloittaa tavalla tai toisella parempi elämä. Jos minä pystyn siihen niin pystyy kyllä ihan kuka tahansa.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aikamoinen ohjelma! Hyvältä kuulostaa! Hauskaa nsyksyn jatkoa Hanitsu.

Anonyymi kirjoitti...

Okei, nyt alkoi pelottaa tosissaan, uskaltaako sinne fitnesshirmujen sekaan lähteä...

Hanna P. kirjoitti...

Sanoin ohjelman tekijälle, että ohjelman pitää olla miehekäs ja sitä tehdään heviä kuunnellen, kiroillen ja hikoillen. Palautuksien aikana tehdään selkä- tai vatsalihasliikkeitä eikä lueta Cosmopolitania! ;)