generated by sloganizer.net

tiistaina, syyskuuta 12, 2006

Tiistai, vasta?

Soitin vähän hädissään agentti A:lle, että laittaa mulle paikan pumppiin valmiiksi. Poljin "paniikissa oleva hiiri"-sykkeellä BC:lle ja ehdin mukaan keskelle lämmittelypiisiä. Sen jälkeen alkoi pilates, joka oli (***** tietenki taas!) täynnä enkä ollut hoksannut varata paikkaa siinä pumppiin juostessa, mutta agentti M antoi jäädä kun salin edessä oli yhen tämmösen mentävä aukko. Agentit ansaitsivat tästä asiakaspalautteena neekerinpusut. Toinen asiakaspalaute oli valitettavasti hieman muussaantunut taskussa. Itseni palkitsin Gainomaxilla.

Yritimme MariiaaMariiaan (rickymartinsh) kanssa tunkea pyörääni tämän autoon, mikä ei sitten onnistunut. Niin pyöräilin sitten kotiin ja matkalla keksin yhden laulun, tai olen kyllä keksinyt sen jo aiemmin, mutta nyt muistin sen taas ja keksin siihen lisää.

Toinen harjoittelupäivä oli ihan kiva, mutta raskas. Välillä tuntui siltä kuin olisin keskellä larppia. Se tuntui oudon luonnolliselta. Että kenellä sitten on ongelmia sen todellisuuden kanssa ja kenellä ei. Joka tapauksessa, lukiessani potilaspapereita tuntui siltä kuin olisin tutustunut johonkin toiseen pelin hahmoon. Olen ehkä katsonut liikaa Aliasta. Kansiot voivat olla mielenkiintoisia, etenkin kun ne sisältävät ilettävän tyrmistyttäviä ihmiskohtaloita.

Missasin erään aamuryhmän ihan vain hitauttani. Onneksi eräs mukava hoitaja sanoi, että ei ole vakavaa ja sattuuhan noita. Ohjaajani sen sijaan on ahdistava. Pelkkä hänen läsnäolonsa on stressaavaa. Hänen kanssaan minulla epäilemättä tulee ainakin pieniä konflikteja viiden viikon aikana. Ensin sanotaan, että tyhmiä kysymyksiä ei ole, ja sitten kun kysyn omasta mielestäni ihan oleellisia asioita, ohjaajani saa minut tuntemaan itseni idiootiksi. Ei kukaan ole lannistava tahallaan, mutta silti. Väärinymmärretyksitulemisen uhallakin olen päättänyt olla rohkea, reipas ja aktiivinen. Itsestään on vain niin vaikea olla ylpeä, sitä toivoisi jotain kannustusta ulkopuoleltakin kun tilanne on niin uusi ja tunnen itseni epävarmaksi.

Tällä menolla viikonloppu tulee olemaan kaikkien aikojen odotetuin. Mahna Mahna, everybody!

Ei kommentteja: