Nyt on WoW:n eli World of Warcraftin vastustajien aika liittää voimansa yhteen. No ei missään nimessä, mutta aina aika ajoin tämä rassaava peli nousee puheenaiheeksi, niin kirjoitetaanpa siitä sitten.
1. Pelaamisen aloittava kuvittelee valheellisesti pystyvänsä hallitsemaan pelaamistaan. Jostakin syystä juuri hän on erilainen pelaaja kuin muut. Pelaaminen on "vain harrastus muiden joukossa".
2. Addiktion kehittyessä ongelma ei pelaajan mielestä ole hänen pelaamisessaan, joka on hänen näennäisen vapaaehtoinen valintansa, vaan puolison negatiivisessa asenteessa. Pelaaja kuvittelee hallitsevansa pelaamistaan aikatauluttamalla kieroutuneesti elämäänsä ja WoWia yhteen. Lopulta hänellä on kellonaika sovittuna pelaamiseen ja toinen tyttöystävän tapaamiseen.
3. Pelaaja näkee pelaamisen rajoittamisen henkilökohtaisen vapautensa loukkaamisena, jolloin pelaaminen vahvistaa hänen itsemääräämisoikeuttaan ja hallinnantunnettaan. Hänellä on korostunut oikeus käyttää aikansa miten haluaa välittämättä puolison suppeasta katsantokannasta. Lopulta pelaaja itse peittää häpeänsä selittelemällä miten hieno asia peli on ja perustelemalla mitä kaikkea se hänen elämäänsä antaa (ihmiskontakteista rentoutumiseen jne.)
Jos se on vain peli muiden joukossa, miksei sitä ei voi vaihtaa johonkin toiseen? Usein, kun tarkastelee "vain harrastus muiden joukossa"-tilannetta, huomaa että WoW on itseasiassa ainoa asia, johon aikaa käytetään niin paljon kuin harrastukseen yleensä käytetään.
"Se on kuulemma toooosi addiktoiva peli, eikä sitä kannata hankkia jos on tyttöystävä, josta pitää". (peliaiheiselta keskustelufoorumilta poimittua)
Omat kokemukseni ja muiden angstiset tarinat riittävät aivan hyvin tekemään johtopäätöksen, että minua ja WoWia ei ole mahdollista sovittaa yhteen. Se on jo puheenaiheena asia, joka herättää minussa voimakkaita antipatioita. Minulla ei ole minkäänlaista viehtymystä todistaa itselleni, että "erilaisia pelaajia" olisi olemassa. Koska on kuitenkin olemassa miehiä, jotka eivät pelaa ollenkaan. How do they live?!
Onko olemassa järkevää viihdekäyttöä? Onko joku joskus lopettanut WoW:n pelaamisen? Onko WoW joskus jollakin tavalla tukenut parisuhdetta (jos molemmat eivät pelaa)?
Onko itsetuntoni heikko ja suhteellisuudentajuni sumentunut? Itseasiassa ei. Vertaistukea onneksi löytyy ja en ole ainoa nainen, jonka mielestä WoW - ja muut tietokonepelit- ovat *********.
En voi hävitä tietokoneelle, koska en rupea edes kilpailemaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Mie pelasin wowia, sillä exä pelasi suhteeseen kun aloimma, ja suhteessa, ja se sitten tarjosi lisää yhteistä aikaa, kunnes minulta paloi käämit. Minun *nillinnillin* siitä että hän pelaa kuudesta kahdeksaan tuntia wowia kolmena - neljänä iltana vkossa ja näiden päivien välissä oli kuulemma täysin epäoikeutettua. Olisi tehnyt sen edes silloin kun minä olin koulussa, eikä vain nukkunut silloin sitä aikaa. Minulla loppui wowi, syyksi sanon valehtelematta, että ei ole tietokonetta joka peliä pyörittäisi, sillä perkele siitä pelistä on hankala päästä irti ihan vain "lopetan" päätöksellä, ilman että on pakko. Ihtellä se ei välttämättä pysyisi normipelin uomissa vasta kuin puolen vuoden kuluttua aloituksesta, kun tuntuu, että mikäli siitä maksaa kerran kuussa, niin pakkohan sitä silloin on pelata. Tosin, olen ollut pahasti koukussa myös simsiin välillä, mutta nämä koukut onneksi loppuvat piakkoin. Voisin melkein uskaltaa väittää, että jos alkaisin pelata, saisin koneen jossa on vaadittavasti muistia plus jotain (rameja kai?) niin pelaaminen pysyisi hallinnassa, sillä ei mulla muutenkaan ole liioin sosiaalisia kontakteja. Se kotona völläily ja tv:n tuijottaminen vaan siirtyisi sitten tietokoneella pelaamiseen, mutta kyllä se saattaisi aisoissa pysyä. Ehkä jopa. Kannattaisikohan koittaa? :)
Mutta minä pidän tästä sinun postauksesta hyvin paljon, tää voi olla kohtalokasta parisuhteess jossa vain toinen pelaa, ja minä voin omaa superiuttani puolustaa sillä, että minä tiedän mitä voi käydä, enkä koskaan ole kauan perustanut samasta pelistä. Emmie normisti jaksanut sitä niinkään kovasti puurtaa (paihti Karsikko-aikana). Mikäli olisin joka päivä pelannut, niin se olisi ollut 1-2h päivittäin, eikä se loppujen lopuksi ole niin paljoa kun miettii. Yhden tai kahden tv:n edessä vietetyn ohjelman verran ^^
Anteeksi kun vastailen näin romaanisti, mutta aloinpahan taas ajatella. Meiän parisuhde toki kaatui lopulta aivan muista syistä, mutta wow oli hyvä vaikuttaja, sillä jos toinen suuttuu siitä että mie saan pahan allergiakohtauksen enkä voi hengittää, eikä hän siksi voi pelata wowia, niin väärinhän aisat ovat. Vasta sitten kun puhisin suihkunlattialla sinisenä sain sen miehen irtautumaan koneen äärestä :D
Eli kyllä se peli on perseestä, ja juurikin siksi voisin uskaltaa väittää, että saisin pidettyä sen vain viihteenä kuten tv-sarjat, jos alkaisin taas pelailemaan (siis olisi tarpeeksi hyvä kone).
Onko siulla muuten vielä toiminnassa se livejournal-blogisi sen suhteen, että muistaisit salasanaa tai vastaavaa, sillä minä kun tein temput ja laitoin elämäni salaiseksi, mutta olisi ihanaa jos blogailessasi jaksaisit minunkin tuherruksia lukea, jos ne ylipäätänsä vielä kiinnostavat, niin voisin lisätä siun livejournal-käyttäjän kavereihini? Onpa muuten hemmetin pitkä lause.
No perskules, tämän sanoi siis Niina.
Wow, tuo kaiken pahan alku ja juuri, tai ainakin osa siitä. Luojan kiitos, se ei koskaan ole rantautunut meille. Kun se ilmestyi, en edes tajunnut olla huolissani. Lopulta sitten pikkuhiljaa alkoi joka puolelta kuulua kaikenlaista juttua wowista ja sille menetetyistä miehistä. Siinä vaiheessa ilmoitin tuollekin herralle, että muuten, jos sinä jossain vaiheessa jämähdät tuolle koneelle jotakin peliä pelaamaan useaksi tunniksi per päivä, minä nakkaan sen pihalle. Koneen siis. Että minähän en moista katsele.
Onneksi tuolla nyt on joku muukin asenneongelma wowia kohtaan (which is good), niin ei ole tarvinnut huolehtia. Voinpa olla varma ettei tämä suhde ainakaan wowiin kaadu. Otan kyllä ihan vilpittömästi osaa niiden naisten (ja miestenkin) puolesta, jotka ovat menettäneet puolisonsa mokomalle. Ongelma tuntuu olevan siinä, ettei moni näe mitään ongelmaa.
- Hanna
Lähetä kommentti