Minä olen m-ö-h-ö

Pitkästä aikaa "hei" vaan kaikille. Raskausviikko 41+2 menossa ja jokainen päivä on Päiväni Murmelina. Heräsin ja olen edelleen raskaana.

Toisin kuin monet huokailevat, raskauteni ei ole edelleenkään yliaikainen ennen kuin se on kestänyt yli 42 viikkoa, kukaan ei ole luvannut vauvaa käteen laskettuun aikaan mennessä, enkä erityisemmin kärsi olotilastani. Pystyn aivan mainiosti liikkumaan tai ainakin lyllertämään Jasu-koiran kanssa päiväkävelylle. En ole tuskastunut, kyllästynyt, huolestunut tai ärsyyntynyt.

Tämä kestää oman ohimenevän aikansa ja kohta alkaa uusi ajanjakso elämässä.

Mielenkiintoista on huomata, kuinka ihmiset, jotka eivät ole muuten minuun mitenkään yhteydessä, kiinnostuvat tai ainakin näyttävät kiinnostuvan h-hetken lähestyessä. En koe eläväni mitenkään dramaattista aikaa, joten minulla ei ole luovia vastauksia kysymyksiin tämänhetkisistä fiiliksistä. Eikö niitä urheilijoiltakin kysytä vasta suorituksen - ja voiton- jälkeen?

Lähimpien sukulaisten ja ystävien kanssaodotus tekee vauvasta entistä odotetumman. Kyllä se sieltä jouluksi ulos saadaan, kärsivällisyyttä, lajitoverit. Siihen asti minä nautin olostani, pitkistä kuumista suihkuista, keskipäivän hiljaisesta joutilaisuudesta ja siitä, että kerrankin on aikaa lukea.

Tottakai sosiaalisissa tilanteissa hieman huokailen, että tulisipa jo, sehän kuuluu asiaan tässä vaiheessa. Nämä ovat viimeisiä hetkiä, kun en ole äiti eikä mieheni ole isä, kun vanhempani eivät ole isovanhempia ja isovanhempani isoisovanhempia, kun siskoni ei ole täti eikä veljeni eno.

Sitten kun se tulee, niin sitä ei sinne enää takaisin saa. Minä nautin tästä pyöreästä masusta vielä kun voin. Vaikka toki ahne ja kärsimätön on jo suunnitellut milloin masu kasvaa uudelleen... ei yksi lapsi laumaa tee.

Ensilumi!