Illan musiikkivalinta on Nordmanin levy Ingenmansland. Sain tämän levyn lahjaksi 16-vuotiaana minua 21 vuotta vanhemmalta helsinkiläismieheltä, kun ensimmäisen kerran tapasin hänet. Tapasimme Rotuaarin pallolla ja kävimme kahvilla Cafe Saarassa. Kävin joskus viikonloppuisin hänen luonaan Helsingissä. Vanhempani luulivat, että kyseinen Marko oli 17-vuotias. Kaiken muun kerroin, hänen kahta keeshondiaan Ottoa ja Rolloa myöten. Vanhempani saivat tietää, kun minä tyhmä menin kirjoittamaan päiväkirjaan -johon harvoin kirjoitin mitään- jotain hänestä, ja siihen loppui reissaaminen (no kävin minä siellä vielä kerran senkin jälkeen).
Ei, en käyttänyt huumeita enkä myynyt itseäni, kuten vanhempani epäilivät. Ei, emme harrastaneet seksiä. SEHÄN OLISI OLLUT IHAN HIIVATUN IRSTASTA JA ILJETTÄVÄÄ. Minkälaisena tyttönä te minua oikein pidätte? Olette mitä tahansa kuulleet tai luulleet, niin olen ollut hyvin tarkka siitä, kuka minua lääppii. Olen ollut kiinnostunut vain miehistä, jotka eivät ole olleet minusta kiinnostuneita - koska se on älyllisesti haastavaa. On tuntunut, että minusta samantien jonkin hataran ensivaikutelman perusteella kiinnostunut mies pitää minua helppona ja tyhmänä. Kumpaakaan näistäkään en ole. No, olen kyllä jälkeenpäin ihmetellyt miten en ole tullut raiskatuksi ikähaarukassa 14-18 ottaen huomioon minkälaisiin tilanteisiin olen hankkiutunut. Ilmeisesti käyttämäni sana EI toimii yhtä hyvin dobermanniin kuin ihmisurokseen.
Se musiikkivalinnasta, ja päivän aiheisiin. Tai viikon.
Opettajalle lähettämäni graduanalyysitehtävä tuli bumerangina takaisin sydänveriä kiehuttavan täydennyspyynnön kera. Työharjoittelua on jäljellä seitsemän tuntia tiistaina. Vastoinkäymisistä kypsyneenä odotan, että jotain hiekkaa hampaissa ehtii olla vielä ennen kuin saan harjoittelun hyväksytysti suoritettua. En halua olla pessimisti, mutta vain se mikä on varmaa, on aivan varmaa. Olisi typerää nyt kuvitella, että loput opiskeluni sujuisivat jotenkin ongelmattomasti. Sehän ei menisi lainkaan draaman sääntöjen mukaan. Tässä on tulossa vielä jokin katharttinen lopputaistelu.
Perjantaista alkoi neljän päivän vapaa. Perjantaiaamuna menin sokerirasitustestiin. Ilahduttavasti sain seurakseni visiitille tulleen Tampereella asuvan yläasteaikaisen parhaan kaverini. Hän juotti minut muuten ensimmäiseen humalaani keskellä viikkoa kotona hauduttamillaan kiljuilla. Joskus yläasteaikana se oli. Hänen äitinsä ihmetteli vierestä, kun oksensin heidän vessassaan. Porukat olivat huolesta hulluina ja kyselivät mitä olin ottanut ja kuinka paljon. Huvitti niin paljon se, ettei jaksanut edes hävetä. Minä en ole ikinä tehnyt kiljua, tai kotiviiniä. Se on vaan niin hemmetin junttia.
Takaisin sokerirasitukseen.
Raskausdiabetes = gestaatiodiabetes = (GDM) on raskauden aikana todettu sokeriaineenvaihdunnan häiriö riippumatta syystä. Diagnoosi perustuu kahden tunnin sokerirasitukseen, yksikin poikkeava arvo riittää. Juotavaksi annettu 0,33 l sokerilitku maistui cokikselle ja oli itseasiassa hyvää varsinkin paastottuani ohjeenmukaisesti itselleni kunnon nälän. Verinäytteet otettiin sormenpäästä, vaikka yleenä pitäisi kai ottaa laskimoverestä. Terveysportista löytämäni viitearvot ovat laskimoplasmasta, 0 t ≥ 5,3 mmol/l, 1 t ≥ 10,0 mmol/l, 2 t ≥ 8,6 mmol/l. Omat arvoni (siis kapillaariverestä) olivat muistaakseni 5,2, 10,2 ja 6,8. Labratätit sanoivat, että nuo arvot ovat ihan ok, mutta saanpahan varmuuden lääkärineuvolassa tiistaina. Mukavaa saada siellä myös varmuus, onko vai eikö kohdun reipas supistustreenaus ole ruvennut pehmittämään liiaksi paikkoja.
Piti käydä myös päätä siistimässä ennen lauantaisia Tillitien pariskunnan häitä. On se riistoa, 26 € tukanleikkuu, ei mitään opiskelija-alennuksia. Onneksi äiti sponsoroi, muuten olisin saanut mennä häihin säkki päässä. Ja olivatpa mukavat häät. Siinä häämarssin alkaessa soida kävi mielessä, olisiko sitä pitänyt sittenkin itsekin järjestää kirkkohäät, mutta kun pappi rupesi hoilaamaan isän ja pojan ja pyhän hengen nimeen, muistin minkä takia en halunnut vannoa tahtomistani minkään krusifiksin alla. Vahvempi "olis pitänyt"-ajatus tuli mieleen sellofaanipaketeista notkuvaa lahjapöytää ihmetellessä. Morsian oli hurjan kaunis ja häät perinteiset ja viihtyisät. Lisäviihdettä tarjosi itse seremonian aikana pikkuautolla penkkiin hihkuen kilkutellut pariskunnan yksivuotias poika ja iltasella liikuttavan päihtynyt kaaso.
Meidät vihittiin tasan vuosi sitten maistraatissa. Seuraavana päivänä tupareissa kerroimme lähisukulaisille ja ystäville, joista suurimmalle osalle asia tuli yllätyksenä. Täti, joka ei ollut tupareissa paikalla, sanoi kuultuaan, että jotain sellaista minulta saattoi odottaakin.
Sanovat tehokkaiksi, kun 1-vuotishääpäivänä on rouvalla jo maha näinkin komiasti pystyssä. Ei tässä jouda turhia jaappailemaan. Ensimmäisen kerran tapasimme toissavuoden toukokuun viimeisenä viikonloppuna. Seuraavana päivänä tapaamisestamme olimme pariskuntana eilen vihittyjen luona kylässä, että ei siinäkään kauaa aikailtu ennen ystäville esittelemistä. Vihdoinkin joku, jonka kanssa tapahtuu jotain, hyvässä ja pahassa. Eipä ole tylsää. Ja kuten alussa mainitsemani Marko kerran sanoi, minun kanssani pärjää kun muistaa välillä itkettää.
Ei ole itku kaukana kun näiden hormoonien kanssa taistelee. Jo mainitsemani häämarssi sai minut kyyneliin. Mitään järkyttäviä kohtauksia ei ole ihan hetkeen ollut. Edellinen oli sunnuntaina heinäkuun 20. päivä, sen jälkeen kun olin kirjoittanut tänne blogiin miten on hienoa, kun ei tarvi tapella luomukananmunien ostamisesta, niin seuraavana päivänä sitten tapeltiin luomumunien ostamisesta. Minusta se nyt vaan ei ole niin että ostetaan joka asiassa halvinta, kun ollaan kerran niin köyhiä. Vaikka köyhiähän tässä toki ollaan. Soskukin tukee kuin köysi hirtetyn kaulassa.
Vaava pokkii masussa. Raskauden kesto tänään 29 viikkoa ja 0 päivää (203 vrk). Laskettuun aikaan enää 77 vrk. Ei tarvi kysyä, että jännittääkö, ei varsinaisesti jännitä. Enemmänkin olen kärsimätön. En siksi, että olisi hankala olo mitenkään. Olen ihan hyvävointinen. Ylipäätään en vain tykkää asioista, joiden etenemiselle en voi itse mitään ja joita joutuu odottamaan ja odottamaan. Marraskuu on jossain niin kaukana, ettei sinne näe vielä edes kaukoputkella.
Pesukone on jo aikoja sitten lingonnut kuudessakympissä nurinpäin pestävät äitiyspakkauksen vauvanvaatteet. Ne ehtii ripustaa kuivumaan ehkä vielä Pelkokertoimen viimeisen tempun aikana, jos nyt äkkiä menee ja ripustaa.
