Pumpulia korvassa

Istun alasti koneen ääressä tiedostaen, että hyvinhän tuolta pihalta tänne näkee, jos ketään sattuisi kiinnostamaan. Aivastelutiheys vaihtelee, samoin pisaroiden ulottuvuus ympäristöön. Mies meni hakemaan parasetamoolia (epäili etteivät myy kahta kiloa) ja jäi sille tielleen. Se tavallinen tarina.

Olen oikeasti niin mielikuvitukseton, että en keksi muuta tekemistä kuin amerikkalainen viihde. Prison Breakin kolmannen tuotantokauden 13. jakso ja American Idolin seiskakauden viisi viimeisintä.

Huulet edelleen rohtuneet.

Näin kyllä mukavaa unta, missä minulla oli taas hevonen. Näen kai aika paljon hevosunia. Sitten kun paranen, niin menen ratsastustunnille, vaikka se veisi viimeiset rahani.

Jotenkin tämän sairastamisen tekee sekä mukavammaksi että inhottavammaksi se, että "tätä on nyt liikkeellä". Toisaalta on ihan kettumaista kärsiä samaa tautia kuin kaikki muutkin, koska eihän tässä silloin ole edes mitään voivoteltavaa. Hyvällä tuurilla en kuitenkaan ole ainoa, jolla on työharjoittelu jäissä ja jota suuresti korpeaa olla kotona räkimässä.

Veisinkö tuon sankollisen ja muovikassillisen räkäpaperimyttyjä roskiin... pitäisi laittaa ainakin ne vaatteet päälle ja ruveta jotenkin ihmisiksi.

Menen suihkuun, rasvaan nenäni (vaikka se kirvelee) ja kehitän jotain oikein homssumaista sairasoloasua päälle.

Ystävä sai personal trainer-lisenssin. Miettikää nyt. Ei siinä seurassa passaa möhöillä. Ehkä seura tekee kaltaisekseen, vaikkakin hemmetin hitaasti. Tosin tässä flunssassa olen täysin seurani kaltainen. Ei täällä ole muita kuin veltosti tuolilla roikkuva dalmatialainen ja pesässään nukkuvat gerbiilit. Taidan itseasiassa olla pirtein eliö täällä, kun huonekasvitkin ovat lurpallaan. Supergreen!

Anna ajan kulua ja räkävanan valua

Eipä tässä paljon muuta ehdi tekemään kuin niistää ja niistää, ja Maailman Ihanimman on vaikea käsittää miten sain päivässä niistettyä talouspaperirullan, vessapaperirullan ja paketin nenäliinoja. Ehkä niistotekniikkani on yhtä epätaloudellinen kuin ajotapani. Ruumiinlämpökin on kohonnut ja tässä odotellaan, että nouseeko se niin kuin lajitovereilla on noussut, sinne neljäänkymppiin. Pitäisiköhän jo miettiä, mihin numeroon sitä piti soittaa jos kuumetta on reippaasti, nimittäin influenssarokotetutkimuksen tiimoilta pitää soittaa jos oireita on.

Minun tuurillani olen siinä verrokkiryhmässä.
Parasetamoolit loppuu kohta.

Aivan helvetisti syö naista tämä joutenolo. Ei siinä, etten pääse harjoitteluun, eikä siinä, että en pääse jumpalle, eikä siinäkään että ei tässä voi paljon muuta tehdä kuin ladata Housea jakso toisensa jälkeen. Ei voi syödäkään aikansa kuluksi, kun muuten menee laihdutus häneksi, vaikka kyllä eilen meni jo lohtusyömisen puolelle ja Rodiksen pizza oli siihen aivan hyvä.

Ei ajatus kulje niin että voisi tehdä mitään kouluhommiakaan oikeasti. Ei kunnolla edes väsytä, että voisi vain nukkua. Olisi ihan mukavaa nukkua maanantaiaamuun, ja sitten olisin terve ja menisin tekemään kahdentoista tunnin päivän harjoitteluun ja elämä palaisi takaisin raiteilleen.

Melkein pahinta on tämä kun huulet rohtuu!

Jos jotain hyvää, niin kuuloaisti ei ole vielä mennyt. Yksi tämänhetkisistä suosikkikappaleista on September - Until I Die, jota onneksi luukutetaan ihan mukavasti Voicelta, kun telkkari on auki ja emäntä raatona sohvalla.

Jotain aivan muuta ja kaunista on Vuokko Hovatan tuleva levy Lempieläimiä, joka ilmestyy ensi keskiviikkona. Melkein tässä levotonkin rauhoittuu.

Long time no see

Räkätautiepidemia ulotti kouransa minuunkin, vaikka uskoni oli vahva viimeiseen asti. Kai sitä luulee olevansa niin superagentti, että pelkällä asenteella välttää tällaiset. Valitettavasti sairastaminen ei näissä olosuhteissa ole mitenkään yksinkertainen juttu, sillä heti avautuu eteen uusia järjestelykysymyksiä työharjoittelun napsahtaessa katkolle ja jumppien ollessa vailla tuuraajaa. Poissa ovat ne ajat, kun toivoi voivansa jäädä kotiin sairastamaan puhtaasta laiskuudesta. Sitä paitsi, en mitenkään nauti tästä epäihmismäisestä olosta, kun iho on arka kosketukselle, sattuu ja ahdistaa. Helpointa olisi nukkua kellon ympäri, mutta sekin on yllättävän vaikeaa.

Mutta turvallista on sairastaa kotipesässä, kun kaikki on hyvin ja onnellisesti. Paitsi älkää kysykö Jasmilta, joka mököttää ja huokailee, kun pitää vain makoilla kipeän emännän seurana. Tahtoisin minäkin ulos! Sen sijaan voin katsoa tuntitolkulla elokuvia ja syödä lohturuokaa hyvällä omatunnolla (olen laihtunut joulusta 7 kiloa).

Toivottavasti paranen kohta, että pääsen takaisin työharjoitteluun, sillä siellä on ollut todella mielenkiintoista ja päivät ovat kuluneet kuin siivillä!

Kaikenkaikkiaan olen hirmu tyytyväinen elämääni. Nautin paljon muista ihmisistä, miten hienoja he ovatkaan... Olen löytänyt runollisen puolen itsestäni - se on puoli, jonka masennuslääkekuuri viime vuonna vei ihan pinnan alle. Olo on herkkä, mutta turvallinen. Hyviä asioita tulee tapahtumaan! Elämme kurjia aikoja, mutta olemme silti onnellisia... se antaa toivoa siihen, miten hyvin asiat vielä voivat olla. Minä uskon hyviin aikoihin.

Hyväntuulinen pöhlö.

Mukavaa koulupäivää! Ruhtinaallisen reipas tunti luppoaikaa facebookata ja pähkäillä, millä ihmeellä sitä kuluttaa laskiaispullan, jonka sai ilmatteeksi niin pakkohan se oli. Laskiaispulla voitti 1-0 ja ymmärrän, että katumus ja syyllisyys on suurempi paha kuin ne kalorit, jotka nyt sitten jollakin ylimääräisellä pään heiluttamisella kulutan ja olen taas energiankulutuksellisesti balanssissa.

Kierolla tavalla olin ylpeä ähistessäni puhelimeen kertoessani änkyttäen ensi viikolla alkavan harjoittelun osaston työntekijälle, että minä sitten ensi maanantaina tulen sinne, niin että moneltako. Että on se hienoa, kun kehtaa olla julkinen pöhlö. Että voittaa sen häpeän. Joka kerta kun menee vetämään jumppaa, niin se on se sama juttu. Tässä olen enkä peitellä voi.

Ja että voi nauraa itselleen. Mutta onko välillä jopa liian mukavaa? Onko se liian hyväntuulista aamulla nauttia penkinlämmittimestä ja YleX:n aamuohojelmasta, niin että ääneen pitää laulaa, kuinka mukava automatka alkaa? Onko oma pöhlöys liian viihdyttävää, pitäisikö olla ennemmin huolestunut, kuin kuitata asiat huumorilla?

Huumori on kehittynyt defenssi. Jospa siis kokeilen tätä lähestymistapaa ja katson mihin sillä pääsee.