Istun alasti koneen ääressä tiedostaen, että hyvinhän tuolta pihalta tänne näkee, jos ketään sattuisi kiinnostamaan. Aivastelutiheys vaihtelee, samoin pisaroiden ulottuvuus ympäristöön. Mies meni hakemaan parasetamoolia (epäili etteivät myy kahta kiloa) ja jäi sille tielleen. Se tavallinen tarina.
Olen oikeasti niin mielikuvitukseton, että en keksi muuta tekemistä kuin amerikkalainen viihde. Prison Breakin kolmannen tuotantokauden 13. jakso ja American Idolin seiskakauden viisi viimeisintä.
Huulet edelleen rohtuneet.
Näin kyllä mukavaa unta, missä minulla oli taas hevonen. Näen kai aika paljon hevosunia. Sitten kun paranen, niin menen ratsastustunnille, vaikka se veisi viimeiset rahani.
Jotenkin tämän sairastamisen tekee sekä mukavammaksi että inhottavammaksi se, että "tätä on nyt liikkeellä". Toisaalta on ihan kettumaista kärsiä samaa tautia kuin kaikki muutkin, koska eihän tässä silloin ole edes mitään voivoteltavaa. Hyvällä tuurilla en kuitenkaan ole ainoa, jolla on työharjoittelu jäissä ja jota suuresti korpeaa olla kotona räkimässä.
Veisinkö tuon sankollisen ja muovikassillisen räkäpaperimyttyjä roskiin... pitäisi laittaa ainakin ne vaatteet päälle ja ruveta jotenkin ihmisiksi.
Menen suihkuun, rasvaan nenäni (vaikka se kirvelee) ja kehitän jotain oikein homssumaista sairasoloasua päälle.
Ystävä sai personal trainer-lisenssin. Miettikää nyt. Ei siinä seurassa passaa möhöillä. Ehkä seura tekee kaltaisekseen, vaikkakin hemmetin hitaasti. Tosin tässä flunssassa olen täysin seurani kaltainen. Ei täällä ole muita kuin veltosti tuolilla roikkuva dalmatialainen ja pesässään nukkuvat gerbiilit. Taidan itseasiassa olla pirtein eliö täällä, kun huonekasvitkin ovat lurpallaan. Supergreen!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti