There is Only One Sydney Bristow

Jos syystä tai toisesta missaat päivän Alias-jakson, voit näppärästi lurkkia sen tapahtumat täältä. Tai, jos viimeksi jäi näkemättä ja haluat päästä taas matkaan, niin kelaa edellinen jakso.

Wicked

Kello on puoli seittemän aamulla. Mua ei oikeestaan ihan hirviästi ees väsytä. Oon itestäni nyt kyllä aika ylpiä. Ehkä viis kertaa oon haukotellut. Ei oo missään vaiheessa ollut mitään epätoivoa ilmassa. Neljä joulutorttua on riittänyt aivan hyvin evääksi. Ajattelin alunperin että antaisin kaksi niistä yököille, mutta päätinkin sitten syödä kaikki itse. Ihan mukavia nuo on nuo oikiat hoitajat täällä. Ihan mukavaa tää pönöttäminen, vaikka vähän hömelö olohan tässä on kun ei voi mitään puuhailla. Vähän huono omatunto kun surffailusta maksetaan tuntipalkkaa. Viimiseen asti silti naputtelen tässä. Sain yhden sudokun tehtyä, mutta netissä pyöriminen vaatii paljon vähemmän aivokapasiteettia. Jee jee. Ihan hyvä meininki.

Mitä ei erikseen kielletä, on sallittua?

Kello on puoli neljä. Istun eräässä potilashuoneessa Oulun yliopistollisessa sairaalassa. Minun tehtäväni on pönöttää. Onni oli puolellani ja samassa huoneessa on läppäri, jonka avulla olen saanut aikaa tapettua jo runsaasti ja jatkan edelleen vajaan neljän tunnin ajan.

Minulla on vuorokausirytmi. Tämä on eräänlainen sairas ihmiskoe, josta maksetaan osallistujalle yölisineen kaikkineen. En ole tehnyt juurikaan keikkaa ja öitä en yhtään. Voi olla aika mielenkiintoista tuossa vartin yli seitsemän, kun maailman ihanin hakee minut nukkumaan.

Mielialastani kertoo kenties se, että seuraava vitsi meinasi osua ja upota tähän koomaiseen sieluun:

"Mies meni lääkärille valittaen jo pitkään jatkunutta ripuliaan. Lääkäri teki diagnoosinsa, kirjoitti reseptin ja lähetti potilaan apteekkiin. Muutaman tunnin kuluttua lääkäri otti kuitenkin mieheen puhelimitse yhteyttä: "Pahoittelen tapahtunutta, mutta määräsin Teille vahingossa masennuslääkettä", valitteli lääkäri. "No mä jo ihmettelinki, kun oon jo pari tuntia istunut tässä paskat housussa eikä vituta yhtään", mies vastasi."

Mutta olenpa oppinut, että Kaakkurin apteekki on arkisin auki kahdeksaan, uusien pakastimien hinnat ovat semmosesta parista sadasta eurosta ylöspäin, lähin ekopiste on 690 metrin päässä kotoa Tokmannin pihassa, Kaakkurin marketin vieressä on jossakin pizzeria, Pulla-Pirtille on 2,5 km, Oulunsalossakin voi nykyään harrastaa bodycombattia. Toisaalta internetissä pitää kyllä aina olla kriittinen. Että saattaapa tuo olla kaikki ihan potaskaakin, mene ja tiedä.

Marian muuton varrella sain pari palaa Fazerin sinistä, tai saattoi olla tarkalleen kuusi palaa, ja se oli aivan mahtavan ihanaa, siis parasta suklaata. Ei mikään Dajm tai minttukrokantti tai mikään pärjää klassikolle!

Onko kellään myydä pakastinta? Mulla on muuten jäämässä muutossa kodittomaksi melko lailla roinaa, että katellaanpa jos saan tehtyä jotain inventaariota tänne... Tarviiko kukaan webbikameraa? Se on semmonen parilla kympillä KodinAnttilasta ostettu. Ihan paska vehe. Tai siis mun räppänä kone ei kyennyt älyämään sitä, niin että messengerissä alkoi olla kirjoittaminen tuskallisen hidasta jos oli das camera yhtä aikaa päällä... Ja pari valkoista kirjahyllyä, siis semmosta ihan basic "tämä on hylly"-hyllyä. Ja... öö... lautasia ja juomalaseja sekalainen valikoima. Ja varmaan puolikas vaatehuoneellinen jotain rääsyjä, jotka on pakko heittää mäkeen, koska vaatekaappitila pienenee. No mercy.

Hohhoijakkaa. Enpä oo pitkään aikaan valvonut näin myöhään. Tää olis se piste, jossa mää normaalisti viimeistään aattelisin että "ei tässä valvomisessa oo mitään järkeä, mää lähen nyt nukkumaan" ja lähtisin nukkumaan. Mutta ei. Ei se mene niin. Mutta kylläpä näistä yövuoroista vissiin maksetaan ihan kivasti. En kyllä tiedä minkä EU-direktiivin takia tässäkin pitää jonkun pönöttää, pöliää hommaa. Ilman tätä nettiä olisin kuukahtanut sudokun ääreen luultavasti tuntikausia sitten.

Pim

Uusi ihana koti! Irtisanoin tänään tämän nykyisen ja ilmoitin haluavani asunnon, jota kävin eilen katsomassa bodycombatin jälkeen. 40 neliön yksiö tupakeittiöllä (eli pikkuinen makuuhuone, oma peuhunurkka, on erikseen) ja saunalla, luhtitalon ensimmäisessä kerroksessa. Oma pieni terassi. 356 eurolla kuussa. Talo on rakennettu 1997 ja sijaitsee Kiviniemessä, josta on kouluun matkaa noin viisi ja kaupunkiin kuusi kilometriä. Miten maltan odottaa kuukauden, että pääsen muuttamaan?! Minun ja Jassin koti. Meillä on ihan oma postilaatikko ja semmoinen oikeanlainen ovikello, ja meille tullaan suoraan eikä tupakalle haisevan käytävän kautta.

Olin muuttoapuna Marialle, se kävi nopsakasti. Kävimme Jasminen kanssa pyöräilemässä Kiviniemessä uuden kodin kulmilla mittailemassa pyöräteitä. Uunista tuli joulutorttuja. Maailman ihanin tulee koulusta tänne ja nakkaa minut duuniin yöksi OYS:iin. Toivottavasti maltan nyt nukkua pari tuntia sitä ennen tai yöstä tulee tosi, tosi rankka. Hieno homma kuitenkin, kun soittivat tänään töihin, sillä rahaa menee runsaasti muuttaessa ja muutenkin.

Joskus sitä pitää vaan uskoa, että asiat kääntyvät ihmeellisesti oikein päin ja palaset napsahtavat kohdalleen. Ja sama vaikkei uskoisikaan - joskus sitä vain seuraa elämäänsä ja huomaa, että niin sitä käy kuitenkin. Pim.

Ystäväni Darth Vader

Mikä voisi olla piristävämpää kuin triathlon Darth "Artturi" Vaderin, 4 vuotta, kanssa? Eilen Tuirassa pelattiin sählyä, kuulapeliä, biljardia, ja siihen päälle vielä vähän ratsuna olemista.

Aikuisena oleminen on välillä kuin laput silmillä kulkemista. "Kato, juna menee. Kato, kuu loistaa." Oikeasti, en minä olisi hokannut sitä junaa, enkä sitä loistavaa kuuta. Miksi sitä on niin sokea, vaikka maailma on hieno.

Irtisanomislomake on printattuna vieressäni. Ihme kyllä kaikki avaimet, neljä ulko-oven avainta ja kolme varmuuslukon avainta, ovat tallessa.

Vastustan muutosta. Kai se on perusluonteessa. Tämä paikka on koti, vaikkei se parhaalla mahdollisella tavalla olekaan sellainen turvallinen pesä, joka koti parhaimmillaan voisi olla.

Hieman alakuloinen olo, mutta johtuu kai siitä, kun en ole syönyt vielä mitään. Tai ei, ei alakuloinen, vaan haikea. Uutta alkua. Silti hyvät asiat säilyy, vaikka jokin asia muuttuu.

Menen katsomaan asuntoa klo 15, toivon sydämestäni että se on hyvä ja oikea. Ihanaa asua ihan yksin. Tai enhän minä ole yksin, koskaan. Aina on pilkkuja... niin, tuo, joka tuolla pöydän alla jaloissa nukkuu. Rakas.

Leuka pystyyn ja tekemään niitä hyviä ratkaisuja. Independent woman.

Käännekohtia

Olin tänään "harjoitus"asiakkaana ryhmälle, joka opiskelee psykoterapeuteiksi - viisi psykiatrista sairaanhoitajaa ja yksi sosiaalipsykologi. Harvinaislaatuinen tilaisuus, jonka sain sitä kautta, että psykiatrisen harjoittelun ohjaaja on yksi ryhmän jäsenistä. Itseä tietenkin kiinnosti nähdä miten moinen systeemi toimii.

Kahden tunnin mittainen sessio muodostui yllättäen energiaa vapauttavaksi käännekohdaksi.

Päätin, että en suorita kolmen viikon harjoittelua nyt, vaan keskityn koko loppuvuodeksi palautumaan tästä rumbasta, jota vuosi 2006 on ollut. Pakko kuunnella elimistön sanattomia viestejä - väsymistä, lämpöilyä, tulehduksia- siitä, että parempi parkkeerata tai lähtee mopo käsistä. On tuntunut siltä, että turha lähteä räiskimään puolella lippaalla. Etenkin, kun voimia vievät asiat, joille minä en voi yhtään mitään.

Ihmettelivät kovasti paineensietokykyäni... no, onhan se ilmiömäinen. Sanoivat, että tällä asenteella valloitetaan maailma. Rohkeutta, huumorintajua, sinnikkyyttä. Keskitytään siihen mitä on, ei siihen mitä puuttuu.

Teen ihan mitä itseä huvittaa. Sain luvan siihen - tai jopa käskyn! Käytän aikani itseeni panostaen, kuntoillen, nauttien elämästä, koiran massua rapsuttaen, rakastaen. Pääasia että en ole ahdistunut ja onneton, vaan vapautunut ja onnellinen.

Ei suojuoksua toinen kumisaapas puolimatkassa pudonneena. Ei väkisin vääntämistä. Musiikissa on taas rytmiä, hengitysilmassa happea. En minä muuta tahdo kuin rakastaa. Ensimmäisenä listalla pitäisi aina olla "minä".

Huomenna menen katsomaan kämppää Kastellissa. Minä tahdon taas kodin, jossa voi käydä vessassa ovi auki ja kekkaloida alasti. Siis, asun yksin - ja samaan pesään otetaan vain sellaisia, joiden kanssa edellämainitut ovat mahdollisia. Itsemääräämisoikeus. Koti, joka tuntuisi kodilta. Minä en enää odota, mitä annetaan ja milloin annetaan. Minä haluan olla onnellinen heti.

Minä olen kärsimätön. Se on yksi parhaista puolistani.

Kokoelmasta "Mää rakastan sua, vitun ääliö"

"Voiko noihin kyllästyä ollenkaan
elimensä päässä tempoileviin idiootteihin
mukavia sellaisinaan, mutta odotin vähän enemmän

Liikuttavia ovat nuo miespojat
pyytäessään anteeksi, ylpeillen
kun käyttivät julmasti hyväksi tätä ruumista
eivätkä pystyneetkään rakastamaan
vaikka kovasti yrittivät
tai ainakin luulivat

Tangoon tarvitaan edelleenkin kaksi
mutta en kehtaa ääneen sanoa
että anteeksi, mutta
minäkin käytin sinua
sanon siis että rakastin
ja katson sinua alaspäin

Sinun selkäsi takana minäkin ylpeilen
en minä ollut sinulle mikään voitto ja palkinto
läheskään siinä määrin missä sinä minulle ylellisyystavara"

Luota vaistoihisi

Eilen tuli nurkan takaa ajatus
"tätä varten minä synnyin tänne".
Vastaukseksi kaikkiin kysymyksiini.
Lepäsin sylissä,
yhtä aikaa mieli levollinen kuin nukkuva eläimen poikanen,
sydän ahnehtiva ja nälkäinen kuin huulet, jotka eivät tule suudelmasta kylläiseksi.
Täyttymys, joka jättää toivomaan lisää, enemmän.

Turvallinen ja lämmin.
Ruokit rakkauttani eteenpäin pitkäksi aikaa.
Niillä jyvillä jaksan rakastaa sinua ikuisuuden.

Sillä aika vaatii hintaa, jolla haaveet lunastaa
Mitä et tiedä, se joskus kerrotaan
Mihin et usko, sen voit unohtaa
Mihin et pääse, ei ole olemassakaan
ja mikä on totta, sillä ovet auki saa

Yön valot / Samuli Edelmann

Pakarat hellänä

En tiedä olenko ennen maininnut rakkainta harrastustani bodypumppia. Tänään oli oikein esimerkillinen treenikerta. Hikeä, kipua, sisua ja kiroilua.

Äiti käy samalla salilla ja liftaan mukaan autokyytiin aina kun mahdollista, jotta säästyn hyötyliikunnalta. Olimme ajoissa ja ehdin ladata painot valmiiksi Mariallekin. Meitä on siellä semmoinen iloinen pieni treenaava seurakunta. Paitsi että tänään ei siskoa näkynyt samalla tunnilla. Se on ihan kiva kun on tuttua porukkaa (minähän ne oon sinne raahannut ja ovat syystäkin kiitollisia lopun elämäänsä parhaasta ikinä tekemästään sijoituksesta itseensä), mutta kävisin kyllä vaikkei oliskaan, niinhän tein ennen kuin sain nuo muut aivopestyä.

Jos joku oululainen naispuolinen lajitoveri haluaa tulla riippuvaiseksi liikunnasta, niin tervetuloa tutustumaan. Tulen henkiseksi tueksi ihan melkeen mikä päivä vaan.

Jokin aika sitten elimistö ei oikein pelittänyt, ilmeisesti flunssan jäljiltä, nimittäin hikeä ei meinannut kovallakaan treenillä saada pintaan. Sehän on merkki siitä, että luonnollinen jäähdytysmenetelmä ei toimi oikein. Hien pitää valua! Lämmittelyn jälkeen kyykkykappaleessa arvelin, että tänään treenataan kovaa - hiki valui taas niin kuin pitääkin. Jotenkin huvitun aina nähdessäni kummasta kyynärpäästä se hikitippa ensimmäisenä kyykkykappaleen aikana rupeaa tippumaan.

Rintakappaleessa penkkipunnerrus tuntui juuri siinä missä pitää. Oijoi. KYLLÄ. Selkäkappaleessa kiskoin lapaluita ruttuun sellaisella voimalla että tiesi yläselän tehneen töitä - selkä on nykyään lempiosani. Siis jos pitää sanoa että mistä kohdasta itsessään pitää. Ojentajakappaleessa hiki valui korvaan maatessani selälläni penkin päällä. Inhaa.

Hauiskappale oli yhtä helevettiä, kun en oppinut toissapäiväisestä, jolloin uskoin Mertsin "joo voit nää laittaa lisää painoja"-lupauksen. Galvanize-renkutus vanhemmasta ohjelmasta kyllä vei ns. luonteen. Ja ei ku etiäpäin! Liikkuva askelkyykky nosti sykkeen 180 tienoille - tai siis yli. Vatsalihasliikkeet sinnittelin ja parhaani tein ja kun koitti venyttelyiden aika, olin jo aika kypsää lihaa.

Kotimatkalla äidin kyydillä hörsin loput proteiinijauholitkusta, joka maistui taivaalliselta ja meni suoraan lihaksiin. Olisi ollut aika vistoa pyöräillä sateessa kädet tunnin jäljiltä täristen. Toisaalta se tunne on jotain, mitä myöskin kaipaan, ja ehkäpä vielä sen lähiaikoina taas saan tuntea masokismin herkimpinä hetkinä.

Nyt tunti treenin jälkeen olo on leppoisa ja hyväntahtoinen. Eksistenssi on korkealla. Jos ruumis on sielun temppeli, kannattaisiko panostaa vähän siihen remontointiin. En uskalla edes ajatella minkälainen löysä ja ryhditön läskipallero olisin ilman tätä nykyistä liikuntaharrastetta. Matkaa sinne fitnessbejbeen on niin pitkästi ettei horisonttia näy, mutta onneksi matkanteko on mukavata ja kiireetöntä. JA TÄYTTÄ TUSKAA!

Voin hyvällä omatunnolla ottaa jokusen setän tekemän joulutortun (ehkä, tai sitten syön vaan maitorahkaa ja leikin fitnessbejbeä) ja niiden kanssa pyörähtää sohvalle katsomaan Dr. Philiä. Ja ilta on vielä nuori!

Arkea

Kynsilakka lohkeilee. Ja syviä naarmuja raapia selkääni punaisilla kynsillä, puhua kielillä, kiusata hengiltä tekemällä kaiken, kaiken. / Leevi And The Leavings : Unelmia ja toimistohommia

En tiedä missä automaattikorttini on, kaiken varmuuden välttämiseksi siirsin rahat siltä tililtä toiselle. Eilen maksoin kortilla salaatin Street Cafessa ja löin jonnekin lompakon väliin. Ehkä se on takintaskussa tai pöydällä kotona. Ehkä se on hukassa. Eipä haittaa, parempi kun rahaa ei nyt käyttäisi mihinkään, koska sitä ei ole oikeasti enää kamalasti käytettäväksi, etenkin tammikuun uuden menoerän ansiosta, joka nielee kaikki veronpalautukset.

Onneksi olen ollut taas kerran etukäteen viisas ja ostanut joskus muinoin sarjalipun, että päästään kattomaan Bondia.

Lähdin äsken kesken tunnin pois, kun en pystynyt keskittymään keskellä hälinää (mitä ne siellä istuvat jos eivät aio seurata vaan kälistä keskenään?!?) vierailevan luennoitsijan änkytykseen, joka toisti itsestäänselvyyksiä vanhusten ravitsemuksesta. Turhautumiseen sekoittuu pettymys mp3-soittimen pariston loppumisesta. Ei onneksi kesken kappaleen. Yritin saada itseni hindulehmän zen-asteelle (voi se hindulehmäkin olla zenisti, miksei?) kuuntelemalla Finley Quayen & William Orbitin kappaleen "Dice" ja Conjure Onen kappaleen "Center Of The Sun". Hetkellisesti sain henkisen yliotteen keskellä pulputtavaa luokkaa.

Aamun tunnit, joilta luulin lintsaavani, oli siirretty, luultavasti kiusakseni, iltapäivälle.

Katsoimme kehityspsykologian piikkiin elokuvan Loisto. Minua raivostuttavat ihmiset, joilla ei ole jotenkin mitään herkkyyttä, vaan nauravat väärissä kohdissa. Ei nyt ole kyse siitä, etteikö siinä kohdassa Titanicia saisi revetä, kun Leonardo DiCaprio uppoaa, tai etteikö musta huumori olisi huumorin alatyyleistä mitä käyttökelpoisin. Pikemminkin naureskelu on samaa kuin menisi buuamaan paralympialaisiin. Mietin vaan, että puuttuuko oikeasti joiltakin ihmisiltä empatia ja tunneäly.

Ruoka ilahdutti, vaikkakin soija-nuudelisörsseliin oli tungettu arominvahvennetta eli ylimääräistä lisäainetta. Salaattipöydässä oli luumuja, joista ilahduin suuresti. Myöskin tuorejuustolevite oli boonusta. Jee.

Menen nyt litkimään vettä, jonka jälkeen menen sinne luennolle, josta en onnistunut lintsaamaan. Sainpahan sentään vahingoniloa elämään, kun tänne oli tullut tunnollista porukkaa aamulla turhaan kökkimään. Laiskuus on lahjakkuus!

Ensimmäiset viisi ihmistä, jotka ilmoittautuvat kommentoimalla tähän viestiin, saavat minulta jotain itse tehtyä. Jotain kivaa, mitä odottaa tulevaksi postissa. Odottamaan voikin joutua jonkun aikaa, joskus ei vaan millään ehdi tehdä kaikkea haluamaansa. Huomaathan, että tätä varten tarvitsen myös postiosoitteesi (sen voi lähettää sähköpostitse myöhemmin).

Juttuun on tietysti pienoinen koira haudattuna - Nimittäin jos ilmoittaudut, täytyy sinunkin laittaa tämä sama teksti blogiisi ja antaa hyvän kiertää.

Erätauko

Massu täynnä tonnikalalasagnea ja salaattia, tässä istua pönötän ja ihan semmonen mukavuus vallitsee. Kärppämatsi kuuluu ratiosta ja sohvalla pönöttää maailman ihanin. En mää osais kyllä yhtään enempää nyt toivoa, onkohan mielikuvituksen puutetta. Se on melkein häiritsevää kun mikään ei häiritse.

Ollut vähän vaikeuksia joinakin aamuina lähteä koulunpenkille, kävin eilen lainaamassa geriatrian kirjallisuutta hyvittääkseni saamattomuuttani. Kyllä se siitä. Ensi viikolla alkaa kolmen viikon mittainen ikääntyneen hoitotyön harjoittelu Kaukovainion kotihoidossa. Sen jälkeen on joulu.

Varasin kaksi lippua Bondin ensi-iltaan perjantaille, samana päivänä kun avataan uusi elokuvakeskus, jota pääsee samalla ihmettelemään. Uusi Beauty center on vaiheessa kun Finnkino on työllistänyt remonttireiskoja, sali valmistuu samaan paikkaan, mutta sinne päästään muuttamaan ilmeisesti joskus helmikuussa.

Tee joka päivä yksi asia, joka pelottaa sinua. Tänään ilmoittauduin tammikuun 12.-14. olevaan bodycombat-ohjaajakoulutukseen.

Antakee armoo

Miten ihmeessä tämä viikko on taas ohi? Tarkoitan siis perjantain armollista, vapauttavaa läsnäoloa. Olen aika poikki, vaikka en ole tällä viikolla tehnyt oikein mitään täydellä teholla. Ulkona on yhtä sohjoa ja samalta tuntuu pään sisällä. Onneksi ei ole tänäänkään tarvinut pyöräillä. Niin kun jotenkin kummasti löysin itseni aamulla Välivainiolta ja sain autokyydin kouluun (***** en kehtaa laskea kuinka monesta eri paikasta olen tänä vuonna herännyt, ****** mikä vuosi noin niin kuin muutenkin tämä 2006, menisi jo ohi). Mutta eilisilta oli taas aika ihana ja aamukin siis.

Koulusta minua tultiin hakemaan shoppailemaan, käytiin Tillitien emännän kanssa jouluostoksilla ja Pannussa lounaalla. Lohikeittoannos oli pieni, mutta vei nälän hämäävästi hetkeksi. En saanut ostettua yhtään mitään vaikka kahlasimme läpi lukuisia liikkeitä. Mieli olisi tehnyt, mutta jokin kuluttamisen impotenssi/pihtaus iski päälle. Sen sijaan sain ilmaisia Pihlaja-karkkeja Anttilan kassalla ja hengareita Rintamäen tuulikaapista. Anttilan parkamyyjät joutuvat pitämään jo tonttulakkia, vaikka ollaan vasta marraskuun puolivälissä.

Tällä kyseisellä hetkellä nykyinen asumistilanne ******** ihan *******. Jos vain saisin taikaiskusta jonkun muun jakamaan asumiskulut, en miettisi hetkeäkään. Vuokra ei ole kolmen kuukauden aikana tullut kertaakaan ajallaan, tällä hetkellä alivuokralaisen marraskuun vuokra on kaksi viikkoa myöhässä. Tulin kotiin ja rupesin laittamaan ruokaa, liesi on ********** ja tiskiallas samaten. En pidä siitä, että ruokiini kosketaan, olkoonkin se niin viatonta että olisi viety vain yksi tomaatti, mutta ******* olen kuitenkin köyhä opiskelija ja kaikki mikä on minulta pois on minulta pois. Enkä jaksaisi koko ajan kytätä. En itse ole mikään unelmakämppis, tiedän sen, mutta kuitenkin, tällä hetkellä täällä käytetään minun astioitani, minun keittiökoneitani jne. eikä vuokraa edes makseta ajallaan. Ostaisi edes talouspaperia, se on kohta loppu ja minä ostin viimeksi. Paljonpa minun taloudellista tilannettani lohduttavat selitykset siitä miten byrokratia ei toimi ja etuudet eivät tule ajallaan.

Eikä tämä tunnu kodilta, sillä tavalla kodilta-kodilta, että viitsisi laittaa mitään, vaikka olenkin viime aikoina saanut pidettyä tämän läävän suht kondiksessa. Valitettavasti mulla ei ole minkäänlaista luovaa ratkaisua, mutta inhottavaa elää koko ajan jossakin välitilassa. Elämä on nyt, ja tämä on nyt elämää, ja koitanpa elää sen kanssa.

Marian kanssa puhuttiin justiinsa puhelimessa ja jaettiin tänä ihanaa oloa. Jaettu ***** on kaksinkertainen *****. Toisaalta lohdullista tietää, että tätä väsynyttä äkinää on liikkeellä. Kaikkihan on periaatteessa hyvin. MUTTA SILTI. Maria ei jaksa lähteä BC:n peli-iltaan ja en tiedä menenkö minäkään, kun kuvittelin saavani kyydin ja ei kyllä huvita yhtään lähteä polkemaan tuonne sohjoon.

Nyt kyllä ***** *********, mutta koitan tsempata. Kyl tää tästä lähtee. Laitoin uuniin epämääräisen peruna-sipuli-seiti-tomaatti-juusto-sörsselin, joka on luultavasti pahaa. Menen hetkeksi päikkäreille, vaikka luultavasti en saa unta. Nälkä, vilu ja väsy, yksin, huono ja tyhmä. No ***** en jaksa mennä nukkumaan, menen hinkkaamaan liettä ja noukkimaan pottumuussin jämiä tiskialtaasta, ******. Ei mua oikeasti *******, nyt vaan tuntuu siltä. Kaikki on yhtä auringonpaistetta, kun nyt vaan saan koottua itseni.

"On kumma miten vähän saa aikaan, jos vain lakkaa yrittämästä."

Eilinen oli sittenkin mahtava, vaikka ajattelin ettei se pärjää edeltäjälleen. Laiskotti ihan pirusti ja aamun lintsailu teki selkärangattoman entistä nilviäisemmäksi.

Minulla oli auto lainassa äidiltä, joten tuli pörräiltyä ja nakkasin siskon jumpalta kotiin. Kävin kaupassa ja joku perheenäiti-moodi meni päälle ja shoppailin taas rahani maanisesti hukkaan. No, kyllä minä oikeasti tarvitsen kaulimen pipareiden leipomista varten ja termospullosta olen jo pitkään jankannut että pitäisi ostaa.

Magentan värisiä minigerberoita, piristääkö vähän. Sedän naisystävätär kysyi, että onko mulla synttärit vai mitkä. No itehän täällä pitää kukkansa ostaa. Niin kerta. No ei, oon mää saanu kukkia, niin että muistankin. Yksi ihana kerta oli kesällä, kun mua haettiin juna-asemalta, se oli kai "ei tapella"-kukka, tai valehteleva "kaikki on taas hyvin"-kukka. Harmi kun sen jälkeen piti kaiken mennä taas. Se oli kai vaaleanpunainen se gerbera. Tummanpunaisen gerberan sain myöhemmin, mutta ei se voinut päihittää sitä pinkkiä. Ei se kukka vaan se antaja.

Tein eilen pizzaa, johon laitoin melkein kaikkia hyviä täytteitä mitä keksin, tonnikala-katkarapu-herkkusieni-ananas-oliivi-punasipuli-valkosipuli, kyllähän syötätti moinen. Kaikki meni, vaan olikin toinen syömässä. En minä muuten tekisi mitään ruokaa, jos en toivoisi että saisi toisen syömään.

Rankaisin itseäni tuhmuudestani (siis lintsaamisesta) bodycombatissa ja bodycombatissa, aivan mahtava treeni. Painava on raskas kantaa ja sykemittari näytti, että tasan kahdessa tunnissa paloi 1267 kcal, josta 35% rasvaa (sen verran kovat sykkeet), syke max 191, avg 154 sisältäen venyttelyt ja vatsalihaspiisit, joissa syke laskee. Tänään on lepopäivä, ellen keksi lähteä illalla vielä balanceen tai lenkille. Vois välillä vähän lepuuttaa ettei kohta ole taas ylikunnossa ja ikuisesti kipeä.

Illalla nautittiin jo perinteinen kynttilä-illallinen (sitä pizzaa) ja vilpittömän, ikuisen ja yksipuolisen rakkauteni (sisälläni roihuaa) kohde teki joulutorttuja, katottiin CSI:tä ja oli mukavaa ja nukkuminenkin oli yhtä pumpulia ja aamulla sain kyydin kouluun ja onneksi sain sedältä kyydin pois, kun olisikin laiskottanut kävellä.

Hyv, hyv. Meni mielenterveys- ja päihdetyön lääketehtävä läpi, samoin kriisihoitotehtävä. Eilen ei ollut mitään pakollisia harjoituksia, vaikka luulin että olisin missannut jotain mikä jäisi rästiin. Ne olikin vaan merkattu väärin opetustarjontaan. Tämän päivän harjoitus oli pakollinen ja onneksi olin siellä. Kuppasin luokkakaverilta suoniverinäytteen ja meni hyvin vaikka jännitti hulluna, koska jännitän yleensäkin asioita ihan turhaan. Minulta eivät saaneet verta, kun olen niin vaikea ihminen ja suonet viheliäisiä ja syvällä.

Kertta kävi glögillä ja tortulla ja kävin äsken Jassin kanssa saattelemassa. Kertta kyllä tuntee minut tosi hyvin, ainakin yhdestä suunnasta katsottuna. Nyt menen päiväunille, sitten ei varmaan tapahdu mitään, sitten käyn katsomassa millä avaimella pääsee saunaan vai pääseekö ollenkaan, kun olisi vuoro, ja siihen päälle Alias. Alkaa olla torstai paketissa. Ei kyllä haittaisi yhtään, vaikka nukkuisin suoraan tästä aamuun... horoskooppikin sen jo sanoo.

HÄRKÄ 21.4. - 20.5.

Älä rehki tänään syyttä suotta. Ota sen sijaan rauhallisesti, sillä minkäänlainen pinnistely ei nyt tuota toivomaasi tulosta.

Toinen näkökulma edelliseen

Fazerin sinistä aamupalaksi, varastin setäkämppiksen hyllyltä jääkaapista. Dekadenttia! Pitää antaa suklaan sulaa oikeaan poskeen, koska vasemmalla vihloo infernaalisesti. Käsittämättömän hyvää. Kuuden tai kahdeksan palan jälkeen on pakko osata lopettaa, se kyllä jättää ilkeästi makeanhimon päälle, mutta kai sen kanssa on vain elettävä.

Oli ehkä maailman parasta nukkua maailman ihanimman kanssa viime yö. Niin parasta, että en välittänyt vaikka aamulla tunnit kuluivat ja minun olisi pitänyt olla jossain ihan muualla, koska en mieluummin olisi ollut missään muualla. Rintalastaa painava huokaus. Ihanuus lähti kouluun, minä jäin pyörimään pehmoisessa punaisessa aamutakissa. Minä tuun hulluksi kohta... mutta kai sen kanssa on vain elettävä.

Saa tehdä töitä, että tästä päivästä tulisi edes puolet niin hyvä kuin eilinen. Eilen olin reippaasti koulussa, kävin Marian kanssa combatissa, ihanuus haki minut ja mentiin Oulunsaloon lainaamaan luistimia, mikä tarkoitti sitä että lönähdin sohvalle ja katsoin ystävättären kanssa Nelosen kynysiä hyvän elämän ohjelmia, "Retro" ja "Äidit ja tyttäret". Ja sitten mentiin luistelemaan ja ihanuus oli aivan ihana ja nauroin kauhusta kun hän työnsi minua pitkin jäätä. Ihastuin ääneen, joka lähtee luistimen terästä ja jään pinnasta. Ja radiosta tuli Neon2:n Kemiaa ja ajattelin, että nyt tämä menee kyllä aivan liian pitkälle, ja toivoin ettei sitä lauleta minulle, koska hei, ei se riitä, et on mukavaa, minä tahdon olla paljon parempaa.

Tämän päivän pelottava asia on hammaslääkäriajan varaaminen, sitten kun uskallan niin sen teen. Laitoin sähköpostia kriisikeskukseen opinnäytetyöstä. Kohta mennään Jassin kanssa tekemään 750 metrin aamukävely Kertalle. Illalla olisi mahdollisuus nauttia combattia ja pumppia, tai käydä juoksulenkki tai mitä vaan. Elämä on niin puuduttavan kivaa välillä, ettei osaa nauttia kivoista asioista, vaan ahnehtii.

Kyllä minä osaan nauttia, se kuuluu minun temperamenttiin se intensiteetti, jota vaaditaan että voi nauttia. Se intensiteetti on siinä mielessä epätoivottavaa, että viimeisen suklaapalan syöminen on traagista ja haikeaa.

Mutta en kyllä pysty järjellä selittämään miten toinen ihminen voi saada aikaan tällaisen tilan toiselle. Sääliksi käy itseä, toisaalta kateeksi. Olenko kirjoittanut syys-lokakuussa tällaista tahmeutta? Muistaakseni toukokuun lopulta asti kylläkin ja samalla palolla. Olisi surkeaa ja harmaata palata takaisin syksyyn. Kun ajattelee sen niin, olen kiitollinen joka murusesta, koska en uskonut saavani koskaan edes sen vertaa. Mutta, kaikki tai ei mitään, voisinpa tulla otetuksi tai jätetyksi. Tai ehkä saan kaiken, mutta murun kerrallaan. Sietämätöntä.

Lävitse huono ihminen!

Käytiin eilen luistelemassa - tee joka päivä yksi asia, joka pelottaa sinua. Se oli tosi hauskaa ja pelottavaa. Minua ei ole kukaan koskaan vienyt luistelemaan saati sitten pystynyt opettaman pysymään pystyssä. Minut heivattiin jäältä kotiin ja mieleni heikkouksissa ruinusin yökaveria, missä ei tietenkään ollut mitään järkeä, koska kello oli paljon ja molemmilla oli tekemistä ja aamulla aikainen herätys.

Ruinuamisen annetaan ymmärtää olevan aivan turhaa, mutta se näyttää olevan ainoa keino, jolla voi saavuttaa hetkellisen tyytyväisyyden. Minulla leikitään kuin kissa hiirellä. Kun ensin alentuu oikein selkärangattomaksi, ruinuamisella saadusta ei pysty täysillä nauttimaan, koska häpeää itseään niin paljon.

Tajuaa itsekin, että tämä annos on kohta taas loppu ja seuraavasta ei ole tietoa. Hetken läheisyys ei lämmitä kauas eteenpäin. Itseasiassa, kun se loppuu ja tulevaisuus näyttää kylmältä ja epävarmalta, maailma romahtaa pienimuotoisesti nanosekunnissa. Lämmin hetki on ohi, mutta olen edelleen tunteva, kaipaava ihminen, joka ei osaa järkeillä tunteitaan pois päiväjärjestyksestä tai laittaa laatikkoon odottamaan sesonkia.

Jotain samaa kuin suklaalevyn syömisen jälkeen. Paitsi että suklaasta voi saada tarpeekseen. Kuitenkin, sitä miettii että mitäköhän järkeä tässä nyt oli ja olenpa minä omien mielihalujeni orja.

Aamulla tarrauduin viimeiseen asti, mikä tarkoitti sitä että tänään en ehtinyt kouluun. Miksi meillä on vain noita hemmetin aamutunteja? Ei voi edes ryhdistäytyä ja mennä loppupäiväksi.

Minä en kestä sitä kun ei voi tietää mistään mitään. Tai pakkohan se on, kun ei vaihtoehtoja anneta ja minä olen leikkihiiri, jota ei tapeta mutta ei päästetä menemäänkään. Älä nyt vaan päästä menemään, minä ruinuan tieni väkisin takaisin kynsien alle.

Voi parka tyttö

Jos jostain voisi ostaa kärsivällisyyttä, niin! Mikä on tämä energian määrä? Mikä on tämä levoton, helposti tylsistyvä eläin? Urisee kuin koira, jolle on laitettu makupala kuonon eteen ja sitten sanotaan että EI SAA OTTAA. Mitä minä oikein odotan? Onko tässä luvassa joku palkkio VAI EI, MITÄHÄH?!

Siis ONKO TÄMÄ MINULLE vai onko tämä pelkkää rääkkäämistä?!?

Kuitenkin, se pysyisi vuorokausia paikallaan, mitään tekemättä, kun olisi vain oikeassa paikassa, kuorsaisi ja kuolaisi ja nuolisi ja kiehnäisi. Sinne, siihen, se pyrkii alati ja taukoamatta, ja kun mitään ei voi tehdä, sillä loppuu se mitä hintsusti oli annettu alunperinkin... Se kärsivällisyys.

Välittömiä pieniä palkkioita, nuuskin murusia lattialistojen välistä kieli täynnä tikkuja. Häntä vispaa ihan hillittömästi. Minä tahdon leikkiä. Anna isompi pala. Ei se ole se nälkä, se on vaan se kun haluaa!

Jos et ite tiiä... niin nämä tietää!

Animated Inventor

Tämmöisen hauskan löysin. Olen kyllä samaa mieltä kuin omat tulokseni.

Yhtä totta on aina Iltasanomien horoskooppi!

HÄRKÄ 21.4. - 20.5.

Yksi asia tuntuu naurettavalta koko surkuhupaisuudessaan. Se saa sinut kuitenkin liikkeelle ja ottamaan kantaa puolesta tai vastaan.

Yksinomaan oman itsensä räkänokka

Hiiteen kaikki mielen mustuus, me suoritamme itsemme tästä retkestä kuin enkelit. Asiat käyvät hyvin, peijakkaan hyvin, eikä yhtään syytä päätä kallistella. -Aleksis Kivi

Tänä aamuna ketutti. En tiennyt miksi. Sitten aloin epäillä, että ehkä se johtuu vain siitä, että en pidä aikaisista aamuherätyksistä. Tai pidän. Tai en pidä. Ennemmin heräisin kaksin ja völläisin sängyssä ikuisuuden kuin heräisin yksin tällaiseen pimeään ja kylmään aamuun ajatellen, että kohta on muuten kiire. Ja sitten vielä mietin että miksi ottaa päähän.

Päivän ehti sitten pelastaa kuitenkin pieni kömmähdykseni, eli koulu alkaakin vasta klo 9 eikä 8.15. Aika on suhteellista ja aamulla 45 minuuttia on enemmän kuin muulloin.

Kaikkea yltäkyllin! Nauttiaksesi elämän mausta ota se isoina siivuina. Kohtuus on munkkeja varten. -Robert A. Heinlein

Kävin eilen salilla ja nyt on semmoinen olo, niin kuin olisi jotain tullut tehtyäkin. Ehkä. Tein ihan hulluna ja toivoisinkin nyt olevani liikkumiskyvytön, että takuulla tietäisi tehneensä, mutta ei tässä olemisessa ole mitään vaikeaa. Höh.

Viime viikko oli pitkä ja ihana.
Herää kysymys, että mistä on kysymys? Mitä tapahtui viime viikolla?

Öö.

Kävimme pulkkamäessä Kempeleessä ja oli kivvaa, sitten juotiin glögiä ja syötiin pipareita ja torttuja. Sain lauantaina saumattua kesällä aloittamani mosaiikkityöni, ja sunnuntaina vielä viimeistelin sen ja vein isänpäivälahjaksi. Seuraavaan taideteokseen on jo idea päässä. Harvinaisempaa että minä saan jotain valmiiksi.

Käytiin perjantaina yksissä tupareissa piipahtamassa, ihan hauskaahan se oli nähdä pitkästä aikaa paria työkaveria (varoitus: työpaikkaromanssi voi päätyä avioliittoon). Kävin lauantaina pyörähtämässä Sanginjoella katsomassa larppaajia. Olihan se kiva nähdä ihmisiä, joita näkee harvoin, mutta toisaalta muistin sitten miksi näen heitä niin harvoin. Ennemmin viihdyn ystävien pienessä seurassa kuin isossa hälinässä. Taidan tulla vanhaksi.

Joo ja päätin, että kriisikeskukselta saavat antaa mulle jonkun opinnäytetyön aiheen. Että se ratkeaa sillä.

Sunnuntaina bodybalancen alussa ohjaaja yllättäen veti ässän hihasta ja saimme kokea seitsemän kappaletta uutta ohjelmaa (siis ensimmäiset kolme oli nykyisestä ohjelmasta), joka siis julkistetaan oikeasti vasta marraskuun lopulla, mutta ko. ohjaaja on Suomen toinen bodybalancen kouluttaja, joka opettaa ohjelmat siis eteenpäin ohjaajille ympäri Suomea, ja ohjelma on nyt hänellä "testissä".

Muutenkin viime viikolla tuli käytyä pari kertaa combatissa ja pumpissa. Muuten on tainnut olla muka jotain muuta...? Tällä viikolla pitäis jaksaa pyöräillä salille, viime viikolla ei huntsittanut vaan juonin itseni treenaamaan autokyydillä. Eilen pääsin äidin kyydillä ja tänään Marian kyydillä, kun mennään combattiin... niin mikä pyöräily...?

En osaa laskea montako yötä sain nukkua viime viikolla maailman ihanimmassa kainalossa, mutta se oli niin ihanaa, että aika hassua oikeastaan miten ihanaa se voikaan olla. Onnellisuus on aika pöliä olotila. Mua ei haittaa mikään asia, koska jotenkin tämä ihanuus saa tuntumaan olon siltä että pystyn kyllä ihan mihin vaan. En tiedä mitään mukavampaa.

Day and night
I'm always by your side
Cause I know for sure
My love is real, my feeling's pure
So take a try, no need to ask me why
Cause I know, it's true
I'm still in love with you

I need a miracle, I wanna be your girl
Give me a chance to see, that you are made for me
I need a miracle, please let me be your girl,
One day you'll see, it can happen to me

Cascada - Miracle

Hirveästi joutuu tekemään töitä eksistenssin kanssa, ettei koko ajan olisi SITTEN KUN. Tai valitettavasti enemmän SITTEN JOS, mikä on vielä köyhempää ja surkeampaa. Eilen onnistuin hetkellisesti kun otin puolen tunnin nokoset ennen salille lähtemistä Jasmin (rakasrakasrakas hellyyseläin!) kanssa. En kaivannut mitään sillä hetkellä, kun vain pötköteltiin - joo, otin koiran sänkyyn, minulla ei ole ketään joka siitä urputtaisi!

Sekoittelin äsken aamupirtelöäni ja mietin, että pitäisi vissiin nauttia tästä suhteellisen kiireettömästä aamusta, kun ei ole mitään räkänokkia, joita pitäisi pukea ja syöttää ja... aivan mielelläni kaipaisin tätä suhteellista kiireettömyyttäni. Aivan hullun mielelläni tekisin aamupalaa jollekin toisellekin kuin itselleni. Minusta olisi aivan mukavaa nipistää aina jostain vähän "omaa aikaa". Nyt kaikki on omaa eikä sillä tee edes mitään. Voin tehdä ihan mitä vaan - itsekseni, itseni takia, itselleni, itseäni varten. Turhuutta!

Isältä pojalle

Katsoimme koulussa Visa Koiso-Kanttilan elokuvan "Isältä pojalle" (IMDB). Ei ehkä tunnu missään ihmisellä, jolla ei ole omakohtaista kosketuspintaa aiheeseen. Itselläni on käsittelemättömiä, mutta ei invalidisoivia, lapsuuteen liittyviä ristiriitaisia tunteita liittyen isän alkoholinkäyttöön sekä muuten tyrannimaiseen auktoriteettiin, järkeilyllä hengiltä väsytettyä katkeruutta, "en jaksa enää olla katkera ja olen kasvanut aikuiseksi ja asia ei minua enää kosketa". Olen joskus niitä yrittänyt selvittää ja keskustella isäni kanssa, vastaukseksi olen saanut jotain tyyliin "sinulla on selvästikin paha olla, toivottavasti löydät apua". Tämän asian kanssa olen ikuisesti murrosikäinen, joka on väärässä ja olla ei ole oikeutta näihin tunteisiin, kuten pelkoon ja epävarmuuteen ja pettymykseen.

Tiedän, että lapsuudenkokemukseni vaikuttavat koko loppuelämäni ajan. Arvioin jokaisen tapaamani sulhasehdokkaan kohdalla, kuinka juominen voisi lähteä käsistä. Mieluiten ottaisin lasteni isäksi absolutistin. Viina ei ole mikään elinehto ja sitä arvostetaan liikaa. Ongelma ei ole pelkkä viina, se vain heijastuu siihen, laajemmin ajatellen kyse on ongelmanratkaisutavoista ja tunteiden ilmaisemisesta. Pohjimmiltaan jopa rehellisyydestä omaa itseä kohtaan.

Minua auttaa se, että olen pystynyt keskustelemaan siskoni ja veljeni kanssa - ei, minä en ole yliherkkä, ei, se ei ole minun mielikuvitukseni tuotetta.

Iletti siis elokuvan isän säkkipäisyys ja teräksenharmaa torjuminen.

Ihminen, joka on suojattu defensseillä (liittyen omaan lapsuuteensa), on kuin eloton kuori, ja pienikin herkkyys ja joustaminen voisi murtaa koko robottimaisen systeemin. Kontrollinmenetys on kai kauheaa. Menisikö pohja kaikelta? Siis - kyllä miehen pitää osata itkeä. En huoli miestä, joka ei osaa itkeä! (Muutenkin kuin kännissä.)

Mikä ero on sillä, että tietää jonkin hinnan, kuin että tietäisi sen arvon?

Psykiatrisessa harjoittelussa tutustuin sukupuun tekemiseen, joka on oiva tapa selvitellä erinäisiä asiayhteyksiä, ymmärtää paremmin omaa, perheen ja suvun historiaa. Metodia käytetään paljon perheterapiassa, mutta myös yksilöterapiassa. Paha mieli voi olla kaatuvien dominoiden ketju, joka siirretään tiedostamatta ja tahattomasti isältä pojalle. Ei-kenenkään-vika, mutta voisiko omaa ajattelua kyseenalaistaa, ihan vaan varalta? Säkkipäisyyttä, perkele!

Päivän paradoksi ihan ilmaiseksi

Tulevaisuuden muistelu ja backcasting ovat mielenkiintoisia "perse edellä puuhun"-menetelmiä, joissa kuvitellaan itsensä jonnekin tietyn ajanjakson (ratkottavasta ongelmasta riippuen se voi olla periaatteessa mitä tahansa tunnin ja sadan vuoden välillä) päähän kuvitteelliseen tilanteeseen, jossa oleminen on kivaa, asiat sujuvat ja henkilö on saanut mitä haluaa. Sitten lähdetään "muistelemaan" miten tämä suotuisa olotila saatiin aikaan. Mitä piti tehdä että niin kävi? Mitä esteitä piti lyödä matkalla? Kenen apua tarvittiin? Näin saadaan selvitettyä visiota, suuntaa, nostettua motivaatiota.

Tuota voi käyttää minkä tahansa tavoitteen saavuttamiseen. Jos jokin tuntuu päämäärättömältä harhailulta, tulevaisuuden muistelu voi auttaa. Siinä ainakin joutuu miettimään, mitä sitä oikeasti haluaakaan. Usein on niin, että pyritään kovasti, vaikkei tiedetä edes mikä se onnistunein lopputulos voisi olla.

Tarkoitus ei ole luoda epärealistisia haaveita, jotka menevät kaikki joka tapauksessa reisille. Kaikki on oikeasti mahdollista. Making miracles is hard work, most people give up before they happen. Metodi voi auttaa tekemään ratkaisuja ja näkemään pidemmällä tähtäimellä. Se voi selkeyttää aikakäsitystä - ei, et voi laihtua tänään sitä viittä kiloa. Ratkaisujen ei ole pakko olla tässä ja nyt. Tiedän kokemuksesta, että yllättäviä asioita voi tapahtua ja elämä voi muuttua ihan hetkessä. Mutta emme kai voi seilailla holtittomasti vailla mitään suuntaa? Vain kuolleet kalat uivat myötävirtaan.

Mikä estää miettimästä, miten tästä viikosta saisi hyvän? Mikä olisi viikon loppupuolella se mahdollisimman hyvä tilanne? Miten olet sen saavuttanut? Mitkä ihmiset ja asiat ovat tehneet viikostasi parhaimman ehkä ikinä?

Ennen kaikkea, tulevaisuuden muistelulla voi selkeyttää että millä asenteella täytyy lähteä liikenteeseen. Paska Asenne on sen mukavan paikan pahin este.

Heräätkö yöllä omaan huutoosi?

Masennustesti

Voimavara- ja stressimittari

Noiden perusteella mulla menee hyvin. Ihan ku en tietäs. Hähää. It's good to be me!

Johanna Pakonen: Niin Kiire Rakkauteen

Oot valokuvan tarkkana mielessäni, kun
mä muistan hymyn sen, muistan joka sanan sun.
Jäit unieni hiekkateille hiljaa kulkemaan.

Mä vaikka koitan kääntyä kannoiltasi pois,
ja elää niin kuin ei sua olemassa ois,
en haaveistani onnistu sua silti sulkemaan.

Niin kiire rakkauteen, mut väärään suuntaan
meen, ja kaipuu katuani reunustaa.
Niin kiire rakkauteen taas iskee uudelleen,
ja sydän Sinulta ei rauhaa saa.
Syvää lämmintä purppuraa on
veri, joka sykkii se kuumissaan.
Niin kiire rakkauteen taas iskee uudelleen,
ja sydän sinulta ei rauhaa saa - kai milloinkaan.

Kun eroamme, pyyhkäisen pois mun kyyneleet
kuin pisarat ois vain poskilleni sataneet,
ja hymyilen kuin tuska tää ei sattuis ollenkaan.

Käyn kotiin ihmisvirrassa sydän takoen.
Mä mitä vielä pelkään ja mitä pakenen
ja mitä, jos nyt käännyn, lähden jälkees juoksemaan.

Niin kiire rakkauteen, mut väärään suuntaan
meen, ja kaipuu katuani reunustaa.
Niin kiire rakkauteen taas iskee uudelleen,
ja sydän sinulta ei rauhaa saa.
Syvää lämmintä purppuraa on
veri, joka sykkii se kuumissaan.
Niin kiire rakkauteen taas iskee uudelleen,
ja sydän sinulta ei rauhaa saa - kai milloinkaan.

Hey, thanks, dad.

Tommy rulettaa ok!

Hulluuden alkeet

Tiedän! Tiedän!
Jos sinun ihosi osaisi puhua
se huutaisi suoraa huutoa:
Tule! Tule!
Eikä minun ihoni
kykenisi leikkimään
kuuroa ja tietämätöntä
Se tulisi hulluksi
niin kuin hulluksi tullaan
siitä mitä
hintaa kyselemättä halutaan
eikä mistään hinnasta saada

- Tommy Tabermann

Eikö tänne todellakaan saada paikalle ketään ammattilaisia?!?!?

Meni ensiapurastit aika hienosti. Tehoelvytyskertaus "Don't you give up on me now!", jossa kytkimme defibrillaattorin piuhat luovasti väärin... niin ja mihinkäs se jäi se nieluputki ja happipullo ja intubaatiovälineet. En onneksi saanut neulaa silmääni lähitaisteluharjoituksessa ruiskun kanssa heiluvan narkkarin kanssa. Pesujauhetta syönyt 3-vuotias, kuuman vesikattilan päälleen kaatanut emäntä, epilepsiakohtaus, pyöräilijän ja jalankulkijan telonut henkilöauto, murtuneita kylkiluita, pullosta päähän saanut sun muuta pientä kivaa. Olin ensimmäinen, joka tajusi rauhoittaa henkilöauton kuljettajan, joka häröili ympäriinsä kaaosta lisäten. Kirjallinen testikin meni läpi. Että no hyvä!

Uudet euroviisuehdokkaat valittu

Yleisradio julkisti Suomen euroviisuehdokkaat vuonna 2007 Helsingissä järjestettäviin Eurovision laulukilpailuihin.

Suomen edustuspaikasta kilpailee kaksitoista artistia, jotka on valittu levy-yhtiöiden ja artistien kanssa käytyjen neuvottelujen pohjalta.

Karsinta toteutetaan edellisvuosien tapaan. Ensimmäisessä vaiheessa järjestetään neljä alkukarsintaa, joissa jokaisessa esiintyy kolme artistia. Artistit esittävät kaksi kappaletta, joista toinen selvityy finaaliin yleisöäänestyksen perusteella. Finaalissa kaikki kaksitoista artistia esittävät suositumman kappaleensa.

Karsinnat juontaa tuttu parivaljakko Heikki Paasonen ja Jaana Pelkonen. Lähetysten uutisankkurina toimii alivaltiosihteeri Simo Frangén.

Kappaleet ja niiden tekijät julkaistaan viimeistään ensi vuoden ensimmäisellä viikolla. Karsinnat käynnistyvät 20. tammikuuta.

Euroviisuehdokkaat 2007:

Beats and Styles
Hanna Pakarinen
Humane
Jani & Jetsetters
Jann Wilde & Rose Avenue
Johanna Kurkela
Jukka Kuoppamäki (ei kotisivuja)
Katra
Kentala
Laura
Lovex
Thunderstone

Ihan muita asioita

Todistaakseni, että elämässä on muutakin.

Saattaa olla, että eilen rupesin miettimään pitkästä aikaa yhtä hyvin kypsynyttä larppi-ideaa viimeisellä luennolla, kun ei muuten olisi pysynyt hereillä. Aikasen paljon matskua olisi jo valmiina, jos vain löytäisi vielä pelipaikan scifihässäkkäpelille, pitäisi olla jonkinmoinen tutkimuslaitos eli mahdollisimman vähän pahviomenoita katossa.

Meen tänään bodycombattiin ja bodypumppiin eli keskiviikon "luonto pois"-settiin. Toissapäivänä kävin pumpissa, sitä edellisen kerran perjantaina ja sanonko että olin sen perjantain jälkeen ihan tuhannen jumissa, kun en ollut pariin viikkoon käynyt kuumeilun takia. Maanantain pumppi oli kevyt ja ihana taas, ja tänään saa latoa painoja, jos combatin jälkeen on emännästä enää mitään jäljellä.

Räkää valuu koko ajan, mutta en anna sen haitata. Eilen oli pää ihan törkysen kipiä ja tänään on muuten vaan ihanaa menkkakramppailua niin että saa melkein kulkea kaksinkerroin. Toivottavasti ei tuu enää pää kipiäksi. EIKÄ TUU. KU MÄÄ KÄSKEN ETTEI TUU. TOTTELE.

Yks muuten ihan tosi omituinen juttu. Olin eilen illalla ihan hullun väsynyt, päätä särki ja kamala nälkä vaivasi. Tämä pyhä kolminaisuus johtaisi normaalisti apokalyptisiin tunnelmiin ja ns. kilahteluun, mutta eilen olin aivan tyytyväinen, onnellinen ja autuas. Tää nyt liittyy siihen juttuun joka ei oo muutakin vaan just sitä, mistä nyt ei pitänyt kirjottaa. Mutta tämä ilmiö oli vain niin harvinaislaatuinen, että en voi olla raportoimatta.

Kohta lähen kauppaan täältä koululta ja ostan salaattivehkeitä ja suklaapiirakkavehkeitä. Oon vähän niinku innostunut kokkailemaan ja leipomaan, vaikka tähänastinen näyttö onkin aika vähäistä. Enemmänkin voisi. Varmaan joku pesänrakennus-vietti, joka liittyy yhtä lailla vasikkauniin ja muihin hormonaalisiin kausiin.

Muita ilmoitusluontoisia asioita. Aion kohdata ongelmani ja selvittää opinnäytetyötilanteen viimeistään myöhemmin, jos en ennemmin. Meidän äitistä tuli apulaisosastonhoitaja tossa vähän aikaa sitten kun se palasi töihin sapattivuoden jälkeen. Elämässä hirveän monta hyvää nenänkaivuuta menee ohi tällaisten sosiaalisten tilojen (kuten tämä atk-luokka) takia, ei mullakaan pokka ihan mihin vaan riitä.

Pimpelipom

Kevättirppameininki. Miten niin ulkona ei paista aurinko?

Opettaja yritti selvittää meille joidenkin mallien kautta persoonallisuuden kehittymistä, jotta voisimme ymmärtää paremmin ihmisen järjetöntä käyttäytymistä, joka on kuitenkin aina loogista. Persoonallisuus ei ole sama kuin psyyke, vaan ihmisen kehollisuus, psyyke ja elämäntilanne ja -historia kokonaisuutena - siis holistisen näkemyksen mukaan. Jos lapsena on ollut turvallista ja lämmintä ja pehmoista noin niinkuin kinesteettismotorisesti ajatellen (vauvoille maailma on kosketusta niin kuin koirille tuoksua) niin pystyy aikuisena nauttimaan läheisyydestä. Minä haluan antaa omille lapsilleni maailman turvallisimman ja lämpimimmän sylin. Ehkä ne sitten isona tajuavat sen että käsi on tehty silittämistä varten, eikä lyömistä.

Taidan olla vähän ääliö kun ajattelen että elämän tarkoitus on vaan silittää ja halia ja sitten opettaa omat penikat samaan. Mutta kyllä siinä aina jossakin välissä ehtii myös taistelemaan aatteen jos toisenkin puolesta, tekemään työtä jos kolmattakin, leipomaan suklaapiirakkaa ja käymään bodypumpissa.

Aika julmaa ja raadollista. Minulle annettiin kesällä semmoinen asia, joka kolahti niin että huh huh, sitten se otettiin pois, nyt annetaan muka vähän takaisin vaan en usko että se on totta, mutta ehkä juuri sen takia, että asioiden arvon tajuaa vasta ne menetettyään, kaikki tuntuu niin hyvältä että tekee mieli itkeä. Ja koska olen fatalisti ja kohtalonyhteyttä hakeva, saatan väittää itselleni että kaikella on tarkoitus. Perverssiä. Vaikeaa on siinä epävarmuudessa eläminen, että kun elämässä on se manteli niin että se viedään taas pois, kun ei sitä ole kukaan luvannut edes että se jäisi, vaikka toisaalta ei kyllä kukaan ole sanonut että se vietäisiin, että taidan sitten lillua vain eksistenssissä ja nauttia hetkestä ja tulee toinen jos on tullakseen. Kyllä minä silti yritän epätoivoisesti pelata aikaa koko ajan, että hetki vielä ja seuraava pitää buukata äkkiä, koska minulle on käynyt joskus niin että yhtäkkiä se toinen vain on hävinnyt mun elämästä ja pikkasenko se sattui. Olisi ihanaa olla niin typerä, että en pelkäisi että niin käy taas. Jos minulle sanottaisiin, että ei niin käy, niin uskoisin sen kyllä heti, koska haluan.

Ja kun uskoo, että ihmisen toiminta on aina loogista... anna minun olla semmoinen hyvä asia, jonka luokse haluaa palata. Tai jopa jäädä ja olla lähtemättä. Tiedän, että yritän liikaa. En minä osaa muuta. Anna minun riittää sellaisena kuin olen.

Turha pistää tätä mun herkistelyä menkkojen piikkiin. Minä se vain olen - minä vain olen sellainen, joskus. Onnellinen. Vähänkö rakastan itseäni silloin kun olen sulaa vahaa.

Mitä ikinä tahot tehä, niin tee!

Heräsin kello 7.15 pyörittyäni unen pinnan alla 45 minuuttia sen jälkeen kun sykemittarin kello vasemmassa ranteessani oli mitään muistikuvaa jättämättä minua yrittänyt herätellä. Heräämishetkestä asti oli aivan kamala ikävä, niin että sydäntä pakotti. Kahden ensimmäisen tunnin jälkeen oli pakko soittaa, vaikka en uskonut että se auttaisi, mutta kyllä se auttoi.

Päivän kappale on Elastinen - Anna soida. Woo-oo.

Unelias kooma. Voisin käydä ylikierroksilla ja olla tehokas jos jotain semmoista sattuisi tielle, mutta ehkäpä vain menen kotiin ja kierähdän vaakatasoon ja katsotaan sitä kotitöiden listaa sitten myöhemmin.

Mulla on jano. Tekee mieli suklaata. Ja vauvakuume. Se aika kuukaudesta. Ei ihme kun herkistelen. Nyt lähden tästä atk-luokasta ja kävelen karkkiautomaatin ohi. Ei oo enää ku kaks tuntia.

Loilotiloiloi (mitähän hemmettiä oikein on meneillään?)

JEE JEE JEE JEE JEE!

Vetäsinpä äsken oikein ravitsemuksellisesti kadehdittavan salaattilounaan härkäpapuineen kaikkineen, täysjyväleipää ja piimää ja koulun pahhaa, mutta toimivaa kahvia niin ettei kone hyydy kesken, meinasi nimittäin pientä pilkkimistä (heräsin omaan kuorsaukseeni?) tapahtua viime tunnilla... huomiseksi ehkä syytä repiä Kalevasta sudokut mesekseen. Onhan koulussa mielenkiintoista, mutta EI NYT IHAN NIIN MIELENKIINTOISTA.

Lajitoveri sanoi, että miten voi olla ENERGIAA, kun vetää jotain ihme rehuja ja sitten pitää polttaa ittensä loppuun jossain bodycombatissa joka ilta. Miehet. Ite söi jotain nakkeja ja luuli, että se on lihaa.

Huomenna on koulussa riisipuuroa ja en tajua miten tuommoinen vähäpätöinen sivuseikka voi minut tehdä näin iloiseksi. Ihan pimmeetä. Pim!

Tulin tänne atk-luokkaan niin hetken aikaa kattelin, että onpa hyvä koulu ku on näin paljon misukoita täällä, mutta sitten muistin että olenkin nainen.

Ja pyrin heterosuhteeseen erään (uijui!) heteromiehen kanssa. Onpahan jotain tekemistä ja tavoitetta elämässä. Opinnäytetyö on paljon tylsempi asia, vaan senkin eteen pitäisi tehdä vissiin jotain. Onkohan tämä mun ihmissuhdehömppäily vaan jotain vastuunpakoilua - todellisuuspakoilua - ja kituvan opiskelumotivaation elävältähautaamista? "Ai se opinnäytetyö? En mää muistanut kun mää olin niin rakastunut."

Eiköhän se tämäkin mene ihan kohtapuoliin ohi, tunteet latistuu ja puhe köyhtyy, kuten kolleega totesi ruokapöydässä kasvissyönnin vaikutuksista lajitoveriin. Mutta mulla on tuossa edessä semmosia kaulaa myöten suossarämpimisen tasoisia pieniä opiskeludilemmoja, että katotaan miten tämä leveä hymy saadaan jäätymään.

Siihen asti... BANG BANG BANG BANG! (Dj Paul Elstak - Luv U More)

Maanantai tuntuu maanantailta

Onpas omituista. Pitkästä aikaa täällä koulussa, ja tämähän on mukavaa. NIIN SIIS... MITÄ!? Ikääntyneen hoitotyön perusteet-kurssin aloitti tosi viisas ja osaava opettaja, joka on vain agentisti naamioitunut kuivakaksi mummonhalaajahöppänäksi. Kliininisessä alkutestissä testattiin sanastoa sun muuta ja muistin ihan yllättävän hyvin ja tunsin itseni älykkääksi. Hämäävää, tuntemus jota olenkin pitkään kaivannut. Parin tunnin perusteella sanoisin, että täällähän voisi vaikka viihtyä. Antakaa minulle mahdollisuus todistaa vääräksi se, että opiskelussa olisi jotakin loistokasta. Mutta minulla on tämä atk-luokka ja nämä lajitoverit täällä ja tämä on kivvaa. Minä kuulun johonkin. Minulla on lupa tulla tänne opettelemaan näitä kaikkia jutskasysteemeitä, joista osa on tärkeitä.

Aamupalaksi paahdettuja ruispaloja, juustoa, raakaa valkosipulia slaisseina päälle. Välttelen lajitovereitani ja eristäydyn kauemmas. Vastustajat hönkisin hengiltä. Eilen kävin vähän juoksentelemassa, mutta ei tunnu missään. Kevyttä, kevyttä, vaikka ei vissiin yhtään jouhevaa, mutta entä sitten kun itestä tuntuu hyvältä. Täysvoimainen olo, melkeinpä. Huonosti tuli nukuttua, mutta tulipa kuitenkin. Mp3-soittimessa riittää virtaa ja poppendaali soi. Kyllä tämä on hyvä, on. Yritin kyllä synkistellä ja pukeutua kokomustaan.

Moon ihan mahoton! Mulle on luvattu keskiviikkoilta, ja sain eilen hyvänyönsuukon (piti ite mennä hakemaan), ja mää en oo mihinkään tyytyväinen. Mitä tää on tää kärsimättömyys sun muu härpäke. Antakaa mulle jotain muuta ajateltavaa. Mutta en mää toisaalta halua että mun elämä pyöris minkään epäoleellisen ympärillä. Keskiviikkoon on noin kolme viikkoa, tai siis kaksi yötä.

Infernalin "From A To The B" raikaa kuulokkeista niin että kyllä muutkin kuulee, että tämä tyttö ei tänään hevistele. Tässon hyvä biitti ja menee etiäpäin ku juna.

I THINK I LIKE YOU, I THINK I DO!

Mää sain eilen takas mun tonnikalalasagnen, jota mää oon kaivannut ku pallonsa hukkaan haudannut koira. Muutenkin aika... ihanaa. Aika pysähtyi kun sain kietoutua siihen ihmiseen yöllä, kuvittelenko mää vai ollaanko me niinku muovailuvahasta yhteen pyöriteltyjä, onko tämä nyt sitten mun päässä rakenneltu harha vai onko tässä jotakin muuta? En mää itteäni kyllä aivan täydestä tällä hetkellä ota. NO OU MAI GAAD, alanko kohta märiseen täällä kaikkien nähden. On tää elämä taas vaihteeksi hienoa. Ihan hirveetä. Hienoa. Ihan hirveetä. Mene ja tiedä.

Suudenly I see this is what I wanna be. Ihanaa rakkautta vaan kaikille!

Truely, Madly, Deeply

Tätä tragikoomista saippuasarjaa voi seurata huoletta jättämällä jaksoja väliin. Viihdyn. Tunnen olevani lumilinnassa suojassa, ulkopuolelta aistin yllättävää pettymystä. Jos en olisi varma, en olisi aivan varma. Tiedän mikä on käypä hinta mistäkin. Minua ei saa mikään herpaantumaan.

Hiukan pornograafista, vähän liian maallista, hiukan pornograafista, mutta kaunista, lauloi Tuula Amberla.

Onnellisuus on "hetkinen..." kurjuuksien välillä. Tilulilu, Girl From Ipanema. Sen hetken takia voisin kuolla hetkenä minä hyvänä onnellisena. Petollista vai mitä?

Jatka,
jatka,
jatka.

Täysikuu.

Ei kannata kiintyä liikaa mihinkään, mistä ei olisi valmis luopumaan. Jotkut eivät voi ottaa koiraa, kun eivät kestä sitä, että joutuvat siitä viimeistään eläimen vanhettua erkanemaan. Mitä muuta elämä on kuin jatkuvaa saamista ja luopumista? Voiko, kannattaako, pystyykö itseään suojaamaan elämältä? Ja mikäs järki siinä sitten olisi?

Tulimmeko tänne odottamaan kuolemaa kuplamuoviin käärittyinä? Avosylin kulkeminen, vastaanottaminen, on ainoa keino saada mitään. Hinta on järkyttävä - melko kallista! Mitä eroa on turpaansaamisella ja turpaanottamisella? Ei taisteluarpia kanneta muita varten.

Olenko minä meistä kahdesta ainoa, joka tuntee tämän? Kun hengitämme samaan tahtiin ja mietin onko meissä juurikaan eroa, vai oletko sinä jo osa minua ja minä osa sinua. Kun minusta tuntuu aivan kuin olisimme tunteneet ikuisuuden, olenko minä sinulle vieras?

Perjantain diibadaabaa

Olikos bodypumpit vai ei, no tais olla pitkästä aikaa tänä aamuna ja aika ihanaahan se oli joo. Kolmen päivän bodycombat-putken jälkeen on sisäreidet hiukka hellinä potkimisesta. Eilisessä bodybalancessa vasen nimetön niksahti ja on nyt kipiä - kuka puhaltaa?? Kaikesta päätellen alan olla vähitellen "back on track". EI TUNNU MISSÄÄN! No itseasiassa kyllä tuntuu, ja pitääkin.

Huomenna piti mennä larppaamaan, vaan peruin sitten kun olis niin myöhään mennyt siellä. Ja hahmokin oli niin masentava, että olisin vaan masentunut, ja en halua masentua. Meen sitte serkuille syömään pizzaa, sonki paljo kivempaa, en oo sielläkään käynyt niinku hirviän pitkään aikaan. Jassunki saa ottaa mukaan, se on mulle tärkiää että se on mukana. Mutta jos ei mennä hirviästi asioiden edelle, niin tänä iltana käydään pyörähtämässä tyttöjen kaa Onnelassa (mullon tipaton marraskuu, niin ei mitään hanat auki-meininkiä). Ja sitten mää koitan olla rauhassa.

Mää nyt koitan olla ihan rauhassa. Mutta.

Moon kiinni yhessä hetkessä, joka eilen oli tuossa mun kämppäni ovella, yhessä katseessa, joka poras kyllä taas niin syvälle tähän ihmiseen, että ei se sitä itse tiedäkään mitä se tekee, enkä minä tiiä miten se sen tekee.

Niin enkö sais olla kiinni, kun se on ihanaa?

And laughing
Is so very close to crying
When there’s nothing to defend
It gets you in the end
And living
Is so very close to dying
You struggle on and on
To find where you belong
Where do you belong?

Eurythmichs : Anything But Strong