Käännekohtia

Olin tänään "harjoitus"asiakkaana ryhmälle, joka opiskelee psykoterapeuteiksi - viisi psykiatrista sairaanhoitajaa ja yksi sosiaalipsykologi. Harvinaislaatuinen tilaisuus, jonka sain sitä kautta, että psykiatrisen harjoittelun ohjaaja on yksi ryhmän jäsenistä. Itseä tietenkin kiinnosti nähdä miten moinen systeemi toimii.

Kahden tunnin mittainen sessio muodostui yllättäen energiaa vapauttavaksi käännekohdaksi.

Päätin, että en suorita kolmen viikon harjoittelua nyt, vaan keskityn koko loppuvuodeksi palautumaan tästä rumbasta, jota vuosi 2006 on ollut. Pakko kuunnella elimistön sanattomia viestejä - väsymistä, lämpöilyä, tulehduksia- siitä, että parempi parkkeerata tai lähtee mopo käsistä. On tuntunut siltä, että turha lähteä räiskimään puolella lippaalla. Etenkin, kun voimia vievät asiat, joille minä en voi yhtään mitään.

Ihmettelivät kovasti paineensietokykyäni... no, onhan se ilmiömäinen. Sanoivat, että tällä asenteella valloitetaan maailma. Rohkeutta, huumorintajua, sinnikkyyttä. Keskitytään siihen mitä on, ei siihen mitä puuttuu.

Teen ihan mitä itseä huvittaa. Sain luvan siihen - tai jopa käskyn! Käytän aikani itseeni panostaen, kuntoillen, nauttien elämästä, koiran massua rapsuttaen, rakastaen. Pääasia että en ole ahdistunut ja onneton, vaan vapautunut ja onnellinen.

Ei suojuoksua toinen kumisaapas puolimatkassa pudonneena. Ei väkisin vääntämistä. Musiikissa on taas rytmiä, hengitysilmassa happea. En minä muuta tahdo kuin rakastaa. Ensimmäisenä listalla pitäisi aina olla "minä".

Huomenna menen katsomaan kämppää Kastellissa. Minä tahdon taas kodin, jossa voi käydä vessassa ovi auki ja kekkaloida alasti. Siis, asun yksin - ja samaan pesään otetaan vain sellaisia, joiden kanssa edellämainitut ovat mahdollisia. Itsemääräämisoikeus. Koti, joka tuntuisi kodilta. Minä en enää odota, mitä annetaan ja milloin annetaan. Minä haluan olla onnellinen heti.

Minä olen kärsimätön. Se on yksi parhaista puolistani.