Pimpelipom

Kevättirppameininki. Miten niin ulkona ei paista aurinko?

Opettaja yritti selvittää meille joidenkin mallien kautta persoonallisuuden kehittymistä, jotta voisimme ymmärtää paremmin ihmisen järjetöntä käyttäytymistä, joka on kuitenkin aina loogista. Persoonallisuus ei ole sama kuin psyyke, vaan ihmisen kehollisuus, psyyke ja elämäntilanne ja -historia kokonaisuutena - siis holistisen näkemyksen mukaan. Jos lapsena on ollut turvallista ja lämmintä ja pehmoista noin niinkuin kinesteettismotorisesti ajatellen (vauvoille maailma on kosketusta niin kuin koirille tuoksua) niin pystyy aikuisena nauttimaan läheisyydestä. Minä haluan antaa omille lapsilleni maailman turvallisimman ja lämpimimmän sylin. Ehkä ne sitten isona tajuavat sen että käsi on tehty silittämistä varten, eikä lyömistä.

Taidan olla vähän ääliö kun ajattelen että elämän tarkoitus on vaan silittää ja halia ja sitten opettaa omat penikat samaan. Mutta kyllä siinä aina jossakin välissä ehtii myös taistelemaan aatteen jos toisenkin puolesta, tekemään työtä jos kolmattakin, leipomaan suklaapiirakkaa ja käymään bodypumpissa.

Aika julmaa ja raadollista. Minulle annettiin kesällä semmoinen asia, joka kolahti niin että huh huh, sitten se otettiin pois, nyt annetaan muka vähän takaisin vaan en usko että se on totta, mutta ehkä juuri sen takia, että asioiden arvon tajuaa vasta ne menetettyään, kaikki tuntuu niin hyvältä että tekee mieli itkeä. Ja koska olen fatalisti ja kohtalonyhteyttä hakeva, saatan väittää itselleni että kaikella on tarkoitus. Perverssiä. Vaikeaa on siinä epävarmuudessa eläminen, että kun elämässä on se manteli niin että se viedään taas pois, kun ei sitä ole kukaan luvannut edes että se jäisi, vaikka toisaalta ei kyllä kukaan ole sanonut että se vietäisiin, että taidan sitten lillua vain eksistenssissä ja nauttia hetkestä ja tulee toinen jos on tullakseen. Kyllä minä silti yritän epätoivoisesti pelata aikaa koko ajan, että hetki vielä ja seuraava pitää buukata äkkiä, koska minulle on käynyt joskus niin että yhtäkkiä se toinen vain on hävinnyt mun elämästä ja pikkasenko se sattui. Olisi ihanaa olla niin typerä, että en pelkäisi että niin käy taas. Jos minulle sanottaisiin, että ei niin käy, niin uskoisin sen kyllä heti, koska haluan.

Ja kun uskoo, että ihmisen toiminta on aina loogista... anna minun olla semmoinen hyvä asia, jonka luokse haluaa palata. Tai jopa jäädä ja olla lähtemättä. Tiedän, että yritän liikaa. En minä osaa muuta. Anna minun riittää sellaisena kuin olen.

Turha pistää tätä mun herkistelyä menkkojen piikkiin. Minä se vain olen - minä vain olen sellainen, joskus. Onnellinen. Vähänkö rakastan itseäni silloin kun olen sulaa vahaa.