generated by sloganizer.net

torstaina, marraskuuta 16, 2006

"On kumma miten vähän saa aikaan, jos vain lakkaa yrittämästä."

Eilinen oli sittenkin mahtava, vaikka ajattelin ettei se pärjää edeltäjälleen. Laiskotti ihan pirusti ja aamun lintsailu teki selkärangattoman entistä nilviäisemmäksi.

Minulla oli auto lainassa äidiltä, joten tuli pörräiltyä ja nakkasin siskon jumpalta kotiin. Kävin kaupassa ja joku perheenäiti-moodi meni päälle ja shoppailin taas rahani maanisesti hukkaan. No, kyllä minä oikeasti tarvitsen kaulimen pipareiden leipomista varten ja termospullosta olen jo pitkään jankannut että pitäisi ostaa.

Magentan värisiä minigerberoita, piristääkö vähän. Sedän naisystävätär kysyi, että onko mulla synttärit vai mitkä. No itehän täällä pitää kukkansa ostaa. Niin kerta. No ei, oon mää saanu kukkia, niin että muistankin. Yksi ihana kerta oli kesällä, kun mua haettiin juna-asemalta, se oli kai "ei tapella"-kukka, tai valehteleva "kaikki on taas hyvin"-kukka. Harmi kun sen jälkeen piti kaiken mennä taas. Se oli kai vaaleanpunainen se gerbera. Tummanpunaisen gerberan sain myöhemmin, mutta ei se voinut päihittää sitä pinkkiä. Ei se kukka vaan se antaja.

Tein eilen pizzaa, johon laitoin melkein kaikkia hyviä täytteitä mitä keksin, tonnikala-katkarapu-herkkusieni-ananas-oliivi-punasipuli-valkosipuli, kyllähän syötätti moinen. Kaikki meni, vaan olikin toinen syömässä. En minä muuten tekisi mitään ruokaa, jos en toivoisi että saisi toisen syömään.

Rankaisin itseäni tuhmuudestani (siis lintsaamisesta) bodycombatissa ja bodycombatissa, aivan mahtava treeni. Painava on raskas kantaa ja sykemittari näytti, että tasan kahdessa tunnissa paloi 1267 kcal, josta 35% rasvaa (sen verran kovat sykkeet), syke max 191, avg 154 sisältäen venyttelyt ja vatsalihaspiisit, joissa syke laskee. Tänään on lepopäivä, ellen keksi lähteä illalla vielä balanceen tai lenkille. Vois välillä vähän lepuuttaa ettei kohta ole taas ylikunnossa ja ikuisesti kipeä.

Illalla nautittiin jo perinteinen kynttilä-illallinen (sitä pizzaa) ja vilpittömän, ikuisen ja yksipuolisen rakkauteni (sisälläni roihuaa) kohde teki joulutorttuja, katottiin CSI:tä ja oli mukavaa ja nukkuminenkin oli yhtä pumpulia ja aamulla sain kyydin kouluun ja onneksi sain sedältä kyydin pois, kun olisikin laiskottanut kävellä.

Hyv, hyv. Meni mielenterveys- ja päihdetyön lääketehtävä läpi, samoin kriisihoitotehtävä. Eilen ei ollut mitään pakollisia harjoituksia, vaikka luulin että olisin missannut jotain mikä jäisi rästiin. Ne olikin vaan merkattu väärin opetustarjontaan. Tämän päivän harjoitus oli pakollinen ja onneksi olin siellä. Kuppasin luokkakaverilta suoniverinäytteen ja meni hyvin vaikka jännitti hulluna, koska jännitän yleensäkin asioita ihan turhaan. Minulta eivät saaneet verta, kun olen niin vaikea ihminen ja suonet viheliäisiä ja syvällä.

Kertta kävi glögillä ja tortulla ja kävin äsken Jassin kanssa saattelemassa. Kertta kyllä tuntee minut tosi hyvin, ainakin yhdestä suunnasta katsottuna. Nyt menen päiväunille, sitten ei varmaan tapahdu mitään, sitten käyn katsomassa millä avaimella pääsee saunaan vai pääseekö ollenkaan, kun olisi vuoro, ja siihen päälle Alias. Alkaa olla torstai paketissa. Ei kyllä haittaisi yhtään, vaikka nukkuisin suoraan tästä aamuun... horoskooppikin sen jo sanoo.

HÄRKÄ 21.4. - 20.5.

Älä rehki tänään syyttä suotta. Ota sen sijaan rauhallisesti, sillä minkäänlainen pinnistely ei nyt tuota toivomaasi tulosta.


Ei kommentteja: