Lävitse huono ihminen!

Käytiin eilen luistelemassa - tee joka päivä yksi asia, joka pelottaa sinua. Se oli tosi hauskaa ja pelottavaa. Minua ei ole kukaan koskaan vienyt luistelemaan saati sitten pystynyt opettaman pysymään pystyssä. Minut heivattiin jäältä kotiin ja mieleni heikkouksissa ruinusin yökaveria, missä ei tietenkään ollut mitään järkeä, koska kello oli paljon ja molemmilla oli tekemistä ja aamulla aikainen herätys.

Ruinuamisen annetaan ymmärtää olevan aivan turhaa, mutta se näyttää olevan ainoa keino, jolla voi saavuttaa hetkellisen tyytyväisyyden. Minulla leikitään kuin kissa hiirellä. Kun ensin alentuu oikein selkärangattomaksi, ruinuamisella saadusta ei pysty täysillä nauttimaan, koska häpeää itseään niin paljon.

Tajuaa itsekin, että tämä annos on kohta taas loppu ja seuraavasta ei ole tietoa. Hetken läheisyys ei lämmitä kauas eteenpäin. Itseasiassa, kun se loppuu ja tulevaisuus näyttää kylmältä ja epävarmalta, maailma romahtaa pienimuotoisesti nanosekunnissa. Lämmin hetki on ohi, mutta olen edelleen tunteva, kaipaava ihminen, joka ei osaa järkeillä tunteitaan pois päiväjärjestyksestä tai laittaa laatikkoon odottamaan sesonkia.

Jotain samaa kuin suklaalevyn syömisen jälkeen. Paitsi että suklaasta voi saada tarpeekseen. Kuitenkin, sitä miettii että mitäköhän järkeä tässä nyt oli ja olenpa minä omien mielihalujeni orja.

Aamulla tarrauduin viimeiseen asti, mikä tarkoitti sitä että tänään en ehtinyt kouluun. Miksi meillä on vain noita hemmetin aamutunteja? Ei voi edes ryhdistäytyä ja mennä loppupäiväksi.

Minä en kestä sitä kun ei voi tietää mistään mitään. Tai pakkohan se on, kun ei vaihtoehtoja anneta ja minä olen leikkihiiri, jota ei tapeta mutta ei päästetä menemäänkään. Älä nyt vaan päästä menemään, minä ruinuan tieni väkisin takaisin kynsien alle.