Räkätautiepidemia ulotti kouransa minuunkin, vaikka uskoni oli vahva viimeiseen asti. Kai sitä luulee olevansa niin superagentti, että pelkällä asenteella välttää tällaiset. Valitettavasti sairastaminen ei näissä olosuhteissa ole mitenkään yksinkertainen juttu, sillä heti avautuu eteen uusia järjestelykysymyksiä työharjoittelun napsahtaessa katkolle ja jumppien ollessa vailla tuuraajaa. Poissa ovat ne ajat, kun toivoi voivansa jäädä kotiin sairastamaan puhtaasta laiskuudesta. Sitä paitsi, en mitenkään nauti tästä epäihmismäisestä olosta, kun iho on arka kosketukselle, sattuu ja ahdistaa. Helpointa olisi nukkua kellon ympäri, mutta sekin on yllättävän vaikeaa.
Mutta turvallista on sairastaa kotipesässä, kun kaikki on hyvin ja onnellisesti. Paitsi älkää kysykö Jasmilta, joka mököttää ja huokailee, kun pitää vain makoilla kipeän emännän seurana. Tahtoisin minäkin ulos! Sen sijaan voin katsoa tuntitolkulla elokuvia ja syödä lohturuokaa hyvällä omatunnolla (olen laihtunut joulusta 7 kiloa).
Toivottavasti paranen kohta, että pääsen takaisin työharjoitteluun, sillä siellä on ollut todella mielenkiintoista ja päivät ovat kuluneet kuin siivillä!
Kaikenkaikkiaan olen hirmu tyytyväinen elämääni. Nautin paljon muista ihmisistä, miten hienoja he ovatkaan... Olen löytänyt runollisen puolen itsestäni - se on puoli, jonka masennuslääkekuuri viime vuonna vei ihan pinnan alle. Olo on herkkä, mutta turvallinen. Hyviä asioita tulee tapahtumaan! Elämme kurjia aikoja, mutta olemme silti onnellisia... se antaa toivoa siihen, miten hyvin asiat vielä voivat olla. Minä uskon hyviin aikoihin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti