generated by sloganizer.net

torstaina, syyskuuta 08, 2005

Olen koululla, selvisin juuri hengissä pois eräältä tunnilta. Aivoni ovat puutuneet, mutta mitään pysyvää vahinkoa tuskin jää. Hyvän meiningin ylläpitäminen oli vähintään haasteellista! Harvoin on tilaisuus osallistua niin ikävystyttävälle luennolle, jossa selkeästi huomaa että opettaja rakastaa omaa kimittävää ääntänsä ja tykkää luennoida vuorovaikutuksellisesta opettamisesta vailla ajatustakaan sen toteuttamisesta omassa opetuksessaan.

Kauheeta diivailua, ihan kuin minun aikani olisi niin kallista että sitä ei voisi vähän tappaa turhalla tunnilla, jossa jauhetaan itsestäänselvyyksiä ja jossa ei opi mitään. Tunsin itseni peruskoululaiseksi lyödessäni otsani pöytään ilmaisten motivaationpuutettani. Onneksi kolaus herätti mieleeni että voisin kirjoittaa kehonhuoltokurssin oppimispäiväkirjaa, joten tämä opiskeluun suunniteltu aika meni opiskeluun eikä turhautumiseen. Hillitsin itseni enkä alkanut kritisoimaan koulun toimimatonta pedagogista strategiaa, joka meidän muka pitäisi siirtää eteenpäin. Enkä sitä että opiskelijan pitäisi olla oman oppimisensa vastuullinen subjekti, mutta opettaja puhui koko ajan opiskelijasta opettamisen kohteena. Daah.

Hassu sanaleikki, haluatko olla seksiobjekti vai -subjekti. Väsynyttä.

Olen aikaisemmin elämässäni kävellyt ulos luennoilta, joiden olen heti alusta huomannut olevan täyttä sontaa. Nyt yritän keksiä jotain kehittävää tekemistä (muiden koulutehtävien tekemistä) sen sijaan että äänestäisin jaloillani.

Olen saanut ilon osallistua myös aivan mahtaville kursseille, kuten Tomi Tuikkalan (<3<3<3) pitämälle "dramaturgia ja käsikirjoittaminen"-kurssille viestinnän koulutusohjelmassa opiskellessani. Jos vertaa Tuikkalaa ja äskeistä opettajaa, niin erontekevä ominaisuus on CHARMI. Ammattitaito ja kokemus, kyky käsitellä ihmisiä ja ottaa yleisö haltuunsa. Kuivakka, hymytön naisopettaja ei vakuuta. Kasvoista paistoi koko ihmisen elämänhalun ja luovuuden puute.

Kyse ei ole siitä että minulla olisi Paska Asenne. Minä vaadin laadukasta opetusta. Hyvä luento tai mikä tahansa oppimistilanne voi olla mieleenjäävä show.

Ja mikä todistaa että sillä on väliä? Minä muistan kaiken mitä siellä dramaturgian kurssilla opetettiin, kaiken!!!

Ei kommentteja: