Vastaus kommenttiin

Elina kommentoi kiivaasti eilistä Aho-kirjoitustani.

Mietin aluksi että kannattaako humalassa kirjoitettuun kommenttiin edes vastata, mutta olen niin otettu siitä että joku ylipäätään kommentoi, että on pakko. Teksti on yksiulotteinen ilmaisumuoto ja oikaisen mielelläni väärinkäsityksiä, joita on luettu rivien välistä.

Sanoin että 1) tulevassa työssä voi tulla miettineeksi että MIKSI ihminen on tehnyt itselleen sellaisen kamalan olotilan kuin on tehnyt (aina ei voi syyttää yhteiskuntaa ja huonoa lapsuutta) ja 2) uskon että työelämässä arvostetaan kaikin tavoin tehokasta työntekijää.

En ole kristitty. Lähimmäisenrakkaus on silti tärkein elämääni ohjaava arvo. Kaikkia ihmisiä pitäisi auttaa pois ongelmistaan, jotta he voisivat elää hyvää ja tasapainoista elämää.

Suvussani on alkoholisteja ja en valitettavasti jaksa mitään sääliä alkoholisteja kohtaan. Sääli on mielestäni muutenkin väärä tapa suhtautua asiaan. Sääli ei auta ketään. Vaikka alkoholismi on sairaus, kukaan ei pakota ihmistä avaamaan pulloa ja kaatamaan viinaa kurkusta alas. Oli syy sitten geeneissä tai traumojen tukahduttamisessa tai missä tahansa. Monet tapaukset osoittavat että ihminen voi raitistua, kuten monella muullakin omalla valinnallaan muuttaa elämäänsä parempaan suuntaan. En ole väittänyt että se olisi helppoa ja etteikö siihen tarvittaisi tukea ja apua. Minua kiinnostaa kovasti ne keinot, joilla ihmistä voi sellaisessa tilanteessa auttaa, vaikka valitettavasti mitään aina toimivaa ihmekeinoa ei ole. Sillä keinolla säästettäisiin henkiä ja monta ihmistä isoilta suruilta muutenkin.

Alkoholi on turha aine. Ne, jotka sen kanssa osaavat viisaasti pelata, pelatkoot. Itse en osaa. Minulle se on harvoin tuonut enemmän hyvää oloa kuin pahaa oloa. Se on kuitenkin myrkky, jonka tarkoitus on sumentaa. Haluan oppia olemaan rento ja niin rohkea, että uskallan tehdä mitä haluan ilman viinaa. Jos jollakin on syy juoda suruunsa, se syy ei lähde juomalla. Pohjalla olevat todelliset syyt pitää kaivaa ylös ja käsitellä. Kännissä ei omia asioita paranneta, koska yhtään järkevää päätöstä ei tehdä kännissä.

Koko Aho-jutussa ei myöskään ollut kyse siitä ketä hoidetaan ja ketä ei, vaan kustannusten jakamisesta. Ks. "Kenen kantti kestää sanoa, että ikääntyvistä ei ole varaa huolehtia, jos rahat menevät elintapasairauksien hoitoon?" Se, että elää terveellisesti, ei tarkoita etteikö sairastuisi. Mutta sairauksia voi ehkäistä, koska tunnetaan useita syy-seuraus-suhteita. Etenkin elintapasairauksia voi ehkäistä ja elämä on parempaa ilman niitä. Eikö se ole itsestään selvää, että on kivempi olla terve kuin sairas? Eikö se ole jotain mihin kannattaa pyrkiä?

Minä en heittele kiviä. Minulla on omat ongelmani. Mitä jos yritetään vain kaikki selvitä omiemme kanssa? Minusta tuntuu että selviän omieni kanssa kohtalaisen hyvin ja siksi voimavaroja riittää tarvittaessa muidenkin auttamiseen siinä määrin missä he eivät aggressiivisesti käy päälle vaan ottavat avun vastaan.

On tietenkin surullista jos vastustat liikuntaa, koska se voi olla yksi elämän suurimpia iloja ilman mitään ikäviä sivuvaikutuksia. Uskon että kaikille on olemassa jokin tapa nauttia itsensä liikuttamisesta. Kaikki ovat vihanneet koululiikuntaa (paitsi jotkut friikit). On olemassa monta vaihtoehtoa taijista triathloniin. Metsässä käveleminen ja leikkiminen on liikuntaa, liikkumisessa ei saa olla pakontunnetta.

Itsensä rakastamisessa ei ole mitään pahaa. Jos ei pidä itsestään huolta, ei ole voimia pitää huolta kenestäkään muustakaan. Mielestäni siitä on narsismi kaukana.Minä kuntoilen mm. siksi, että jaksaisin tulevaisuudessa kantaa ja synnyttää omat lapseni ja väsymättä leikkiä heidän kanssaan. Haluan elää ilman viinaa ja tupakkaa omien lapsieni takia, koska haluan että he syntyvät terveenä eivätkä joudu näkemään vanhempiensa kännistä toikkarointia, kuten monet lapset joutuvat. En halua aiheuttaa murheita ystävilleni ja sukulaisille. Sillä tavalla tunnen olevani vastuussa terveydestäni. Minusta on enemmän iloa heille terveenä.

Jokainen on lähtökohtaisesti vapaa valitsemaan ja ottamaan vastuun omasta elämästään. Etenkin Suomessa, joka on sen verran hyvinvointivaltio että käytännössä jokainen voi tehdä mitä haluaa. Minä en todellakaan halua sanoa miten muiden pitäisi elämänsä elää. Minä en tiedä miten ihmisen pitäisi elää, mutta etsin omaa tapaani ja omaa tietäni. Tässä blogissa kerron vain miten minä elän. Jokainen saa itse päättää ja elää vaikka kuin siat pellossa. Jos joku haluaa tuhota itsensä niin sille ei voi kukaan muu loppupeleissä mitään. Mutta sattuu tietenkin jos ei voi toista auttaa vaikka haluaisi.

Kaikille parempaa elämää, rakkaudella.