generated by sloganizer.net

lauantaina, marraskuuta 12, 2005

Avoimilla ovilla

Kävimme Minnan kanssa Beauty Centerin avoimilla ovilla. Teimme Rintamäen footscan-jalkatestin ja sen mukaan kumpikaan ei tarvitse mitään pronaatiotukea kenkiin ja neutraali kenkä käy mainiosti. Tosin epäluotettavien lähteiden mukaan jalkatesti ei ole mikään 100 % varma ja voi antaa eri kerroilla eri tuloksia. Kyllä se kuitenkin varmaan jotain kertoo.

Kävimme puolen tunnin näytetunneilla bodybalancessa, latinlowssa ja fitballissa. Lisäksi Merja piti puolen tunnin opastuksen pilatekseen kuntosalilla, eli miten pilatesta voi hyödyntää kuntosaliliikkeissä. Hurjan mielenkiintoista! Sain ahaa-elämyksen lantionpohjan lihasten aktivoimisesta. Olen törmännyt aiheeseen kymmeniä kertoja aiemmin ja eri ihmiset ovat sitä minulle opettaneet, mutta tuntuu että nyt tajusin vasta mistä siinä on kyse. Merja onkin mestari.

Sitten Merja teki Minnalle ryhtimittauksen, ja sen katsominen vierestä oli tosi mielenkiintoista. Ensi viikolla Merja katsoo kuinka kiero minä olen - nuo avoimet ovet kun oli lähinnä uusille potentiaalisille asiakkaille. Kyllähän ihmisellä on oikeus tietää oman kehonsa ominaisuuksista, ja niitä ei välttämättä itse osaa katsoa - onko keho jostain kohtaa vinksallaan toiseen suuntaan tai muuta vastaavaa. Kun tietää missä kohtaa ryhtiä on mutkia, voi löytyä vastaus moneen jumittumaan tai vaikka päänsärkyyn. Minna sai ohjeeksi niska-hartiaseudun venyttelyjä ja minä sain työnannon Minnan kallonpohjahierojaksi.

Ei nyt ihan hirveästi tullut pullaa syötyä, vaikka tarjoiluja olikin runsaanlaisesti. Hyvä minä. Punapaitaiset BC:n työntekijät tuntuivat pelottavilta. Vaikka olen käynyt siellä yli puolitoista vuotta, monet työntekijät tuntuvat vierailta. Jotenkin sitä ei vain ole tullut tutuksi monenkaan kanssa. Ehkä pidän heitä niin jumalina, että en uskalla alentaa heitä minun löllykän tasolle. Tietenkin täysin typerää ajattelua, mutta mietin vain miksei kaikkien kanssa osaa heittää läppää niin kuin joiden kanssa.

Latinlow oli pitkästä aikaa hauskaa, siellä ei ole jostain syystä tullut käytyä pitkään aikaan. Samoin fitball - hassunhauskaa. Valitettavasti näytetunteja ei ollut bodycombatista tai bodypumpista - ne ovat lajeja, joihin on helppo rakastua. Toivottavasti moni sai tänään tarvitsemansa töytäisyn oikeaan suuntaan ja säännöllisen liikkumisen aloittamiseen. :)

Ei kommentteja: