generated by sloganizer.net

torstaina, marraskuuta 03, 2005

Raha ei maailmasta lopu

Opintolaina on loppu. Kela perii takaisin vuoden takaisen syyskuun opintotuen (yli 400 egeä), koska erosin koulusta kuun alussa, mutta olin saanut jo opintotuen ja sitten sain samalta kuulta vielä työmarkkinatukea työharjoittelussa. Nyt Kela perii minulta 1/3 opintotuesta joka kuukausi, kunnes summa on pidätetty takaisin. Sain siis hetken nauttia korkeasta elintasosta, uudesta sykemittarista, uudesta teepannusta, kasvohoidosta ja siitä, että kaupassa ei tarvitse laskea kovin tarkkaan paljonko ostokset yhteensä maksavat. Niin no, tietenkin nautin tästä hankkimastani rojusta köyhyyden iskiessäkin, ja vielä enemmän.

Tammikuussa otan lisää lainaa. Luotan siihen että maailmanloppu ehtii tulla ennen kuin valmistun ja joutuisin maksamaan jotain takaisin. Onneksi perjantaina tulee opintotuki. Olen maksanut aina yhden kuun vuokran etukäteen, joten periaatteessa minulla olisi varaa ostaa kirkasvalolamppu jos en siis maksa vuokraa. Olen ollut huolestunut miten pimeänä olen ollut tämän pimeyden takia. Yhtä haukottelua aamusta iltaan.

Blogini arvo niin suuri, että voisin sillä maksaa Beauty centerin jäsenmaksua pitkälle eteenpäin. Mutta mistä tuon rahan voi siis käydä nostamassa?


My blog is worth $564.54.
How much is your blog worth?

Ei kommentteja: