Kahdesta hyvästä parempi

Voi elämä. Tää mun elämä on näin ihanan onnekasta. Nyt on kaksi kämppisvaihtoehtoa, joista toinen tarvitsee päätökseni tänään klo 15 ja pääsee muuttamaan 1.2., ja toinen ei ole vielä ihan varma voiko muuttaa jo 1.2. vai vasta 1.3., jolloin joutuisin mahdollisesti maksamaan helmikuun koko kämpän vuokran. Loogisesti ajateltuna antaisin kämpän sille, joka ekana ehtii enkä tyytyisi epävarmoihiin vastauksiin. Mutta kun toisen kämpänkatsojan kanssa kemiat sulivat yhteen maagisesti, toisen kanssa ei. Tässä olisi nyt tarjolla nopea ja kivuton vaihtoehto ja jaappailun lopettaminen. MUTTAKUN. Tietenkin tämä ihana kämppis on nyt työharjoittelussa ja ei voi/ehdi vastata puhelimeen (hoitoala...). --- Hai, sain yllättäen puhelinyhteyden ja odotan nyt sydän kylmänä vastausta. Voi elämä!

Jännittävää. Onko tämä jännittäminen nyt hauskaa vai inhottavaa? En tiedä. Jännitys elämässä on kuitenkin aina ihan pop. Elämällä on tapana vaipua puuduttavan tasapaksuksi, joten nautitaan näistä mitä on.

Kotkanpesästä kirjoitettiin "Liiallinen suorittaminen aiheuttaa närästystä. Yritetään sen liika suorittamisen sijaan tehdä tästä vuodesta edes itsellemme muistamisen arvoinen."

Joskus on hyvä unohtaa minne on menossa ja vain nauttia matkan teosta?
Minulle tämä vuosi tulee olemaan nimenomaan sitä matkaa - on kuitenkin todettu, että tietyillä valinnoilla pääsee tiettyihin lopputuloksiin. Kulkemani matkat ovat pitkiä ja maalit kaukana, opinnoissa valmistuminen häämöttää keväällä 2008. Kuntoilussa haen tietenkin huippukuntoa, täydellistä vartaloa ja loistavaa kestävyyttä. Olen kaukana, mutta paljon lähempänä kuin melkein pari vuotta sitten aloittaessani.

Sanoin eilen Beauty Centerillä Annelle, että aloitan nyt hullun treenaamisen ihan tosissaan. Se remahti nauramaan, että "nyt aloitat, onko sulla ollut muka jossain välissä ollut taukoa hullusta treenaamisesta?". Niin no, no niin...

Kuitenkin, ilman päämääriä ihminen on vietävissä oleva, tuulella kulkeva tahdoton asia. Kyllähän jokaisella pitää olla jotain tarkoitusta tekemiselleen? Kyllä omat, pienetkin saavutukset tekevät elämästä aika hienoa. Jotkut asiat, lähinnä opiskelu, vaativat Pakonomaista Suorittamista jossain määrin, mutta sekin voi olla mielekästä, jos näkee asioiden yhteydet toisiinsa ja on kehittänyt motiivin itselleen.

Eve kirjoitti viime vuodesta: "Tapasin Miehen, joka saa minut tuntemaan itseni ei vain hyväksi tyypiksi, mutta myös kauniiksi, viisaaksi ja hauskaksi. Olen antanut itseni ymmärtää että sama fiilis kulkee myös toiseen suuntaan."

Onnekseni osaan olla onnellinen muiden puolesta. Minäkin haluan tuntea itseni kauniiksi, viisaaksi ja hauskaksi - niin ja hyväksi tyypiksi. No mutta, kyllähän minä tiedän että olen tuota kaikkea, mutta näkökulma on aivan eri, jos joku toinen saa tuntemaan niin... Kuten Dr. Phil sanoo, sometimes you just got to give yourself what you wish someone else would give you.

*syviä huokauksia*

Tässä pohditaan nyt sitä vaihtoehtoa, että herra X asuisi vielä helmikuun tässä kämpässä. Ei ollenkaan paskempi ratkaisu. Tämä on ehkä aikuismaisimmin hoidettu avoero tämän elämän aikana.

Joo, eiköhän nää asiat ratkia. Ainahan ne.