On siis kevät.

Kolme tyttöä leikkivät ulkona kermanvaalean kultaisennoutajan kanssa. Yhdellä on T-paita, muillakaan ei takkeja. Ruoho on alkanut jo vihertää.

Pääsin harjoittelusta kotiin muutamaa tuntia aikaisemmin kuin tuntisuunnitelmissa lukee, mutta sain vapaat tunnit ihan ilmaiseksi. Olen tuhlannut ne aivan täysin, lähinnä tietokoneella istuen. Olisi monta "pitäisi" ja "pakko jossain vaiheessa"-asiaa.

Tällä hetkellä parhaalta idealta tuntuu syödä jotain ja ottaa reilut päiväunet. Aivoni eivät suostu minkäänlaiseen yhteistyöhön aloittaakseni jotain "pitäisi"-listalta, joka on täynnä enimmäkseen erilaisia siivoukseen ja kouluun liittyviä missioita.

Jäätelöauton ääni. Yksi tyttö pisti selälleen makaamaan nurmikolle. Täytän mahani jollain ja kellahdan itsekin tuohon koirankarvaiseen sänkyyn hetkeksi. Olen luvannut mennä salille ja bodybalanceen siskon kanssa. Koita nyt saada itsestäsi edes sen verran irti, hyvä ihminen.

Minulla on pieni tai keskisuuri pelko etten saa mitään aikaiseksi ja että viikonloppu menee hukkaan elämän tärkeiden valintojen kannalta. Elän jostain syystä jatkuvasti sellaisessa aikakäsityksessä, että "nyt tai ei koskaan". Ehkä vain tiedostan ajan rajallisuuden.

Toinenkin tyttö meni pitkälleen. Nyt viimeinen tyttö juoksee koiran kanssa heidän ylitseen. Estejuoksua. Näyttää hauskalta. En ole enää ollenkaan huolissani ajankäytöstäni, kun vain saan saman vaihteen päälle kuin noilla tytöillä. Huvikseen on paras tapa tehdä asioita.