On se vaan niin hienoa.

Kansalaisvelvollisuus hoidettu, kävin äänestämässä Oulunlahden koululla. Käpöteltiin päiväkävely Maailman ihanimman ja Jasmin kanssa sinne ja takasi. Jasmi on kevätpörriäinen ja vetelee ihan ihme pömeleitä, ei tiedä järsisikö lumesta törröttävää kepakkoa, kaivaisiko hankeen kuopan, säntäilisikö päättömänä ympäriinsä. Yksi asia on varmaa: riemu.

Ottakaa ihmiset koirista oppia. En tiiä onko ne mitenkään älykkäitä eläimiä, mutta jos on älykästä olla mieli maassa, suu mutrussa, kulmat kurtussa, niin kannatteeko sitä niin järjellä asioita ajatellakaan.

Päivän paras kommentti oli Marco Bjurströmin kehotus Tanssii tähtien kanssa-ohjelmassa. "Tanssikaa ittenne pöhköiksi!" Marco, you rule, man.

Hiki valui aamupäivän bodybalancessa. Rankkaa, intensiivistä. Olen miettinyt jatkanko jäsenyyttä, jos syksyllä itselläni on neljä tuntia viikossa ohjauksia, pumppia ja combattia. Että miten sitä ehtii käydä koko rahan edestä. Toisaalta voisin kokeilla välillä jotakin uuttakin. Toivon, että saan käydä esim. balancetunneilla siellä salilla, missä itse ohjaan, ikään kuin työsuhde-etuna.

Googletin vähän amerikkalaista jeejeetä:
The power of positive thinking
Positive thinking mag
SuccessConsciousness.com
Positive thinking: a skill for stress relief
Positive thinking sites - try a positive attitude now

Joo eikähän tuo riitä. Riittää.

Viihdyn ihan hirmu hyvin tuon Maailman ihanimman kanssa. Semmosta hupsuttelua ja hassuttelua, yhtä lailla vakavaa keskustelua, ei ole kai mitään mistä ei pystyisi puhumaan. En tiedä osaisinko olla onnellinen yksin ja onko sellaisen pohtimisessa mitään järkeä. Onko siinä jotain pahaa, että on riippuvainen toisen ihmisen läheisyydestä? Ei ole hyvä olla yksin.

Minusta on paljon aikuisempaa olla valmis selvittämään asioita ja rakentamaan yhteistä elämää sen sijaan, että olisi heti "itsenäisesti" JSS-asenteella (jätä se sika). Ihan kuin kaikki olisi puhallettavissa pois hetkessä. Ihan kuin asioita voisi hoitaa jollakin minä-sinä-käsittelyllä, kun kyseessä on "me".

Minulle riittää se itsenäisyys, että selviän jokapäiväisessä elämässä käytännön järjestelyissä melko pitkälle omillani. Eli esimerkiksi en ole täysin toisen armoilla liikkumisen suhteen - pyörä on revitty tallista pihalle ja bussikortti löytyy takin taskusta. Pieniä, mutta merkittäviä asioita.

Minulle on annettu ihan aikuisten ihmisten tasolta paljon hyvinkin pätevänpönäköitä neuvoja, miten ongelmani johtuvat tästä ihmisestä, joka on pistänyt elämäni sekaisin viime kesästä lähtien. Voi kuulkaa, kun elämä ei mene niin, ei minulla. Tämä on elämää! Pitäisikö etsiä joku pumpulissa kasvanut (been there, done that - didn't work for me)?

Siitä on miehelle vaan etua, jos on elämän melskeessä lujittunut, kypsynyt, aikuistunut, oppinut näkemään asioiden mittasuhteita, jos meinaa minun kanssani pärjätä.