Supercalifragilisticexpialidoceous

Psykiatritäti sanoi, ettei näe mitään syytä miksei kokeiltaisi masennuslääkitystä. En jaksa äkistä vastaankaan, kokeilen mitä vaan kunhan vois taas olla oma itsensä ja en halua, että oleminen menee alaspäinkään. Ehkä tää menis silläkin että nukkuis kaks kuukautta ja heräis sitten kun on kesäkuu, mutta kun tässä yhteiskunnassa nyt vaan täytyy vissiin olla aktiivinen ja toimia, niin tehdään sitten niin. Näin apteekissa tuttua, jolla oli laukussa mukana pieni koiranpentu. Voi elämä ku ihana! Niin. Nyt mulla on. Taas. Koirakuume. No, olenpas kuitenkin järkevä nyt ja keskityn noihin lämpimiin ja pehmoisiin, joita minulla täällä on, karvamassut.

Kaipaan vaan niin kovasti jotain piristävää. Mutta ei mikään piristä, jos ei piristy. Se on vähän sama kuin että ei oo ihme jos on tylsää, jos ite on vaan tylsä tylsimys. Mutta ehkäpä tämä tästä. Siitä ei ole epäilystäkään etteikö tämä tästä.

Rutku kuvasi kun vetäsin bodycombatin ja nauha pitäisi lähettää pikapikaa Les Millsille. Muistin suurinpiirtein puoli tuntia ennen tunnin alkua, että eihän mulla ole edes sellaista mini-DV-nauhaa, joka minun olisi pitänyt älytä ostaa valmiiksi ja mieluummin ajoissa. No lähdin sitten vipeltämään pitkin kyliä, Stockalla oli vain viiden nauhan paketti, johon minulla ei ollut varaa, ekalla ärrällä ja valokuvausliikkeessä myytiin ei-oota. Vihdoin toinen ärrä pelasti ja sain nauhan kuudella eurolla, eli jäi vielä pari euroa tilille. Wuhuu! Ja ei muuta ku tuntia pitämään! Hyvinhän se vissiin meni ja ei muuta ku postia lykkimään ja vastausta odottelemaan.

Itseasiassa olin aika pirteä sen combatin jälkeen. Oli semmonen olo että "vitsit, määhän oon itestäni ainakin hetken ylpeä ja mulla on iloinen olo, SIISTIÄ".

Kävin kuntoutusprojektin askartelu-paskartelu-kerhossa eli toiminnallisessa ryhmässä tekemässä rahia. Etukäteen oli tosi Paska Asenne sitä kohtaan, mutta se olikin sitten tosi haastavaa, jännää, mielenkiintoista ja antoisaa.

Hautajaiset on ens viikon lauantaina, kuun viimeisenä.

Kyllä se tulee, kevät! Meidän pieni takapiha sulaa. Maailman Ihanin ei jaksa paijata mua niin paljon kuin tarvisin, mutta koitanpa nyt suhtautua tilanteeseen sen vaatimalla vakavuudella ja ymmärtää, että ehkä sitä ei jaksa jos äiti on kuollut pari päivää sitten. Tapahtuisipa pian jotain ihanaa ja hyvää ja onnellista, minä en jaksa näitä minun elämää sivuavia tragedioita, jotka vie potkua minunkin juonikuvioista.

Paljon hyvää, paljon hyvää, paljon hyvää. Rakkaat ystävät, bodycombatin mainio musiikki, pilkullinen pikkupeto, perhe, jopa koulu on kiva. Kaikista rakkain, Maailman ihanin, minun oma eskimo.

Me ollaan Marian kans pettyneitä Idols-kilpailijoihin. Ettäs tiiätte.

Alkuillan hämärä tuntui ihan kesäillalta. Saa kai sitä kuvitella.