Queen of my castle

Elämäni on varmasti todella kadehdittavaa kaikkien peruskoulua käyvien, kotona asuvien murrosikäisten mielestä. Saanhan valvoa niin pitkään kuin haluan ja herätä sitten kun huvittaa. Kukaan ei patista tekemään yhtään mitään.

Tämä saamaton lomailu rupeaa ottamaan vähitellen päähän. Kalenteri on liian tyhjä. Ei ole mitään syytä herätä, eikä syytä mennä nukkumaan ajoissa, eikä syytä olla nukkumatta monen tunnin päiväunia.

Pahin turhautuminen lähti pyöräilyllä sadesäässä. Bodypumppia saisi olla kolmena päivänä viikossa, se varmaan tepsisi. Tässä tilassa ei voi vain mennä ja juosta itseään tajuttomaksi. Eikä myöskään juoda itseään tajuttomaksi, mikä ei ole hyvä ratkaisu mihinkään tilanteeseen, mutta ihminenhän yleensä haluaa sitä mitä ei voi saada ja kaikki kielletty on niin jumalattoman ihanaa.

Käytiin kasviretkellä Varjakan saaressa. Sinne metsään voisi mennä olemaan yksikseen joksikin aikaa, keskelle saarta, tuijottaa vain loputtomia puita ja miettiä olemistaan.

Sumuisena yönä saaressa voisi kuvata kauhuelokuvan. Vanhat talot olivat kauniin värisiä ja ihanan ränsistyneitä. Saareen pääsi hauskalla kapulalossilla. Meitähän suosittiin kesäsateella - onneksi oli sateenvarjo mukana. Häpeäkseni myönnän, etten edes omista kumisaappaita tai sadetakkia.


Mua on hyttyset syöneet nilkoista jossain välissä, varmasti yöllä ollessani täysin puolustuskyvytön. Katsoimme eilen illalla The Apprentice UK:n finaalijakson. En osaa selittää, miten viettelin Raef Bjayouta unissani, olisihan siinä ohjelmassa nyt ollut pari hottistakin.

Nämäkö ne on niitä mielitekoja...? Onneksi Makealan autogrilli meni kiinni viisi minuuttia sitten. Söin spagettia ja äidin synttäreiltä jäänyttä soijaa punaviinissä ja pakastevihanneksia, mutta vaikka niillä lähti nälkä, niin ei niillä lähde himo.

Uusi jännittävä viikko edessä. Anteeksi jos en hihku riemusta. Mutta tällaiset elämän suvantokohdat ovat yleensä hämäystä. Silloin kun on hetken valittanut tylsyyttä, yleensä rupeaa paukkumaan.