Onko joulun jälkeistä elämää?

Tänään tuli opintorekisteriin vihdoin hätätilapotilaan hoidon harjoittelun suoritusmerkintä. Ja sain kuulemma myös iv-tentin läpi! Taidankin olla nero. Puuttuu enää vain opinnäytetyö. Sitten olen Sairaanhoitaja (AMK), Bachelor of Health Care. Minusta on tulossa myös Vauva Pietilän Äiti, Mother of Vauva Pietilä. Olo on kuin odottaisi joulua, mutta onko joulun jälkeen elämää? Onko edessä vain tissiä ja vauvanpissiä, vai saako tässä haaveilla jostain muustakin?

Olen aiemminkin siteerannut seuraavan pätkän Muppet Show'n Veterinarian's Hospitalista.

Miss Piggy: But I love him.
Rowlf: How could you love him? You're a nurse.
Miss Piggy: That may be true, but I am a woman first.
Rowlf: No, you're not. You're a pig first. Nurse second. I don't think woman made the top 10.

Välillä tuntuu siltä, että vauvatankin ja viittävaillevalmiin roolit kilpailevat ykkössijasta ja lohdutuspalkintoja ei jaeta. Olen kuin aromipesä (styroksista valmistettu haudutusastia, jota markkinoitiin 1990-luvulla Ostoskanava-ohjelmassa), joka odottaa avaamistaan ja hemmetin kauan ässehtineen murkinan valmiiksi julistamista.

OYS:n rekrytoinnin täti soitti ja kysyi, että milloin saan paperit ulos ja aionko mennä töihin. Sanoin, että menen äitiyslomalle. Eka kerta kun sen sanoi ääneen tuollaisessa asiayhteydessä. Välillä huokailen mol.fi:ssä ja haaveilen työpaikasta. Todella monenlaisia mielenkiintoisia työmahdollisuuksia on tarjolla sairaanhoitajalle, kun on älynnyt suuntautua psykiatrisen potilaan hoitotyöhön. Sitä voi sijoittua aika luovasti jonnekin sosiaali- ja terveysalan välimaastoon.

Haaveilenpa nyt elämästä, jota on vauvatankin ja viittävaillevalmiin jälkeen.

Haluaisin avantoon. Joskus kai synnytyksen jälkeen annetaan lupa mennä sorsien kanssa Tuiran uimalan avantoon, jos on jäätä niin että on avanto. Avannosta kun nousee, niin kyllä siinä on kroppa järkyttynyt niin, että ei pysty murehtimaan. Ja se on tosi surrealistinen hetki kun on kaulaa myöten kylmässä vedessä ja siinä silmien tasolla kanssasi pulikoi sorsa.

Haluaisin ratsastamaan. Olen katsellut kovasti ratsastustunteja internetistä ja tavoitteeni on siis ainakin kerran kavuta satulaan. Hevosten maailma on ollut minulle jonkinlainen onnen tyyssija tuossa joskus kymmenen vuotta sitten. Näin pitkään unia ratsastamisesta, koska lihasmuisti on niin ovela juttu, mutta en enää vuosiin.

Haluaisin takaisin pitämään bodypumppia ja bodycombattia. Haluaisin omat vakitunnit. Tuuraaminen ei ole läheskään sama kuin mennä pitämään tuntia tutuille. Tuttuja ne ovat jo yhden kerran jälkeen. Jumpanveto on ihan vähäjärkisen hauskaa ja keveää ja kaikenkaikkiaan vaan onnellista hommaa.

Aivan yhtä paljon kuin haluan noita sinänsä ihan realistisia ja toteutettavia asioita, nautin tästä päivästä katsellen jotenkin liikuttavaa realityohjelmaa Ten Years Younger, herkutellen kaakaolla ja itsetehdyillä sämpylöillä. Kohta menen jäähyttelyltä takaisin päiväsaunaan. Räkätauti rupeaa helpottamaan vähitellen ja ehkäpä uskaltaudun hakemaan Kalevan koiran kanssa näin iltapäivän aurinkoisena hetkenä. Sitä ennen lasi piimää. On tämä loistavaa. Voi pojat.