Yhentekeviä havaintoja

Sellaisista ihmisistä on helppo pitää, jotka nauravat jutuilleni. Niin kuin samassa ryhmässä kanssani psykiatriseen hoitotyöhön suuntautuneet opiskelijakolleegani, jotka eivät voi ottaa ihan mitään sanomaani vakavasti, mikä onkin asian kääntöpuoli. Paineet sille, mitä olinkaan sanomassa, nousevat, jos yleisö nauraa jo ennen punch linea.

Kylläpä teki hyvää höröttää lajitovereiden luona kylässä eilen illalla, iltapalaksi täytekakkua synttärisankarin kanssa. Vajaaälyinen hörötys on parasta lääkettä, vaikka vain viihdekäytössä ettei olis kipeäkään. Sosiaalisuuden nimissä tarkoituksena on mennä torstaina tämän ystävättären ja ystävättäriensä käsityöiltamaan. Sinne pitäisi olla jotain käsityötä ilmeisesti, mikäli haluaa soluttautua. Kelpaako muovailuvaha?

Olin eilen kodinhengetär ja tein pannaria ja tonnikalalasagnea. Meillä on vanhaksi menevien kermaviilien ongelmaketjuuntuma. Yksi purkki meni (olikohan se parasta ennen 3.9.) pannariin ja nyt on 8.9. vanhaksi mennyt purkki odottamassa, että mihinkähän sen sitten laittaisi. Eihän haaskaamiseen ole varaa tällä tulotasolla. Se syödään tai itketään ja syödään tai pidetään nenästä kiinni ja syödään.

Raskaus on matemaattisesti niin pitkällä kuin rv 31+3. Piti käydä ronkittavana tarkastamassa tilannetta runsaiden harjoitussupistusten vuoksi. Lääkäri hymyili ihan mitään tarkoittamatta, kai se on sellainen ystävällisyysnaamari. Mutta että kaikki ookoo. Pätevältä (harhaanjohtavasti!) vaikuttanut sosiaalityöntekijäkin hymyili eilen, tai kai se hymyili, en nyt muista. Asiat vaikuttivat olevan selkeitä ja kumminkin tänään postista tuli ihan vajaa päätös, joka oli tehty ihan millä luvuilla sattuu ja siitä puuttui matkoihin ruinatut rahat. Oli kyllä maininta että lisätukea haettu koulumatkoihin, mutta ei mitään päätöstä asiasta. Että mitä hemmettiä.

Sama kun joku laittaa sähköpostissa, että tässä sulle tämmönen ja liitetiedosto puuttuu. Siinä oot sitten monttu auki. Se rassaa huudella perään, että niin, missä on ja mikä. Meneeköhän elämästä ehkä 7 % semmoiseen ylimääräiseen.

Opintorekisterillä on opintopisteummetus. 188 ei muutu sitten ihan niin millään isommaksi numeroksi. Rassaa ootella. Hirviän selkeästi näkyy tämä kauhalla annettu kärsimättömyys vai onko se pikkulusikalla annettu kärsivällisyys. Tämän kuun aikana ne kumminkin tulee ne opintopisteet, tai sitten ei. Voi se olla, että tuleekin vain lisäyskorjausmuutostäydennysvaatimuksia. Antakaa vaikka ykkösiä, kunhan annatte. Ei se laatu vaan se määrä.

Kaikki on aivan mainiosti, voin hyvin ja olen onnellinen ja pöljän tyytyväinen. Ihmettelen joka päivä, miten hienoa on oppia kaikkea elämästä ja ihmisistä, vaikka ei oppiminen ole mikään itseisarvo, että kerääpä käsitystä kunnes kuolet. Ei me tulla valmiiksi. Mutta opinnäytetyö voi tulla. Parasta ei ole se, että mitä sen jälkeen saa, vaan se, että sitä ei tarvi sitten enää tehdä. Ei ne hommat tekemällä lopu. Mulla on loppuelämäksi viisisataa haavetta, mitkä odottaa toteuttamistaan. Aina kun yhden asian saa, niin purkka-automaatista tulee uusi pyöreä unelma, plop.

Maailmalla on ollut tämän viikon aikana jo paljon näytettävää ja opetettavaa. Niin siinä käy kun on utelias muita ihmisiä kohtaan ja lopettaa hetkeksi oman napansa kaivamisen ja kiinnostuu siitä, mitä muille kuuluu. Napa on konkreettisesti muuttanut olomuotoaan niin, ettei sinne jää paljoa kaiveltavaa, jos nyt ehkä joku tietää mitä raskaus navalle tekee. Olen muuten säästynyt raskausarvilta käsittääkseni. Vaikka TV-shopin raskausarpienpoistovoideihme melkein myi itse itsensä, kun kaukosäätimessä oli kai patterit vähissä tai miksi lie en heti vaihtanut kanavaa. Pitää olla varuillaan sitten äitiyslomalla sen TV-shopin kanssa. Sitä ei tiedäkään mitä kaikkea sitä tarvitsee, kun antaa muiden kertoa.

Ja palaanpa takaisin tähän elämän rikkauteen. Saako elämänkoulusta lintsata? Olen kokenut asioita, jotka tekevät suvaitsevaisemmaksi ja viisaammaksi ja avoimemmaksi, mutta välillä haluaisin vain katsoa jotain ihan tuhannen turhaa telkkariohjelmaa, Joku huippumalli hukassa ja vielä mieluummin Top Cheffiä, että tehdään ruuasta elämää isompi asia ja yhdistetään siihen koko ihmisen tunneskaala. Välillä tulee sellainen yliannostus elämän suolaa ja sokeria, että sitä henkistä kasvua ei vaan kestä. Kasvukipuja. Ja aivoille ihan liikaa kerralla, ne pitäisi pysäyttää niin kuin sydän pysäytetään defibrillaattorilla. Suositellaan iskua. IRTI POTILAASTA. Aivot nollattu.

Unetkin ovat niin intensiivisiä, että niistä jää tahma aamupäiväksi, melkein pitäisi käydä aamulla suihkussa ja hinkata, että pesisi ne unet pois ja olisi ihan realiteeteissa ja todellisuuteen orientoitunut.

Jospa unet kuitenkin nollaisivat. Tai eivät ne nollaa, kun laittavat vaan vähän niin kuin työpöytää järjestykseen. Ja se on ihan hyvä. Nollaus on vaan sitä, että pyyhitään kaikki romu pöydältä alas kuin elokuvissa toimistoseksiä varten. Kumminkin ne rojut joutuu sitten jossain vaiheessa joku keräämään, ja sitä ennen on joku voinut jo kolhia jalkansa nitojaan. Tarpeeksi unta, vähemmän kiroilua.