Jonne, nää oot mun seksijumala!

Ilta Qstockissa talkoolaisena on ohi. Huomenna on luvassa ihana päivä, kun ensin on luvassa loikoilua sängyssä iltapäivään asti ja sen jälkeen vähän bodypumppia ja sen jälkeen sitten festareille. Mikäs sen mukavampaa. En tiedä miten kestän selvin päin kaikkia niitä kännisiä teinejä. Mikon vastaus tähän dilemmaan oli "no ei tarvi olla selvin päin". Känninen Hani-Mikko-yhdistelmä sisältää erittäin runsaan KILAHDUSVAARAN, josta esimerkkinä vaikkapa viime vappu, josta ei nyt sen enempää. Ja mitään kohtuutta ei ole olemassa, koska humallun puolikkaasta siideristä.

Olen jo valmiiksi iloinen niistä ihmisistä, joita huomenna näen pitkästä aikaa. Ja olen iloinen siitä, että käytiin Hesellä syömässä mielen ja ruumiin saastuttavaa paskaa, joka estää minua nyt olemasta nälkäinen ja kärttyisä elikko. Kohta pääsee nukkumaan massu täynnä. Mukavaa. Nyt on jo niin viileää, että piti laittaa pussilakanoihin peitot täytteeksi.

Kanit pääsivät tänään uuteen kotiin, jossa niistä jaksetaan pitää parempaa huolta ja jossa ne saavat juoksennella vapaana koko ajan ja tehdä kanimaisia juttuja. Olen iloinen siitä, että yöllä ei kuulu hirveää ääntä kun kanit jahtaavat toisiaan häkin kalterit kolisten. Kuuluu vain tasainen kehräys jostain tyynyn vierestä ja koiran syvä ja rauhallinen huokaus ennen kuin se kieppinä pistää nukkumaan jalkopäähän.

Ei edes hävetä sanoa että Negative oli tänään positiivinen yllätys Qstockissa. Soittivat ihan oikeasti hyvin ja jos olisin 16-vuotias, mitä henkisesti olenkin, olisin ihan lovena Jonne Aaroniin, niin kuin olenkin. Ihannemieheni on kyllä siltikin lähempänä perinteistä unelmien poikamiestä, jolla on isot lihakset ja rusketus ja jota ei voi viskellä ihan miten haluaa. Mutta Jonne olisikin sellainen räpsyripsinen pikkukisu. Ei sitä silti voisi päästää mihinkään ilman paitaa kun se on niin anorektinen (toim. huom: Jonnen painoindeksi on 18.6, joka on normaalipainon rajoissa.) Onhan se vähän niin kuin naisen kanssa olisi. Ihastukseni Jonne Aaroniin todistanee minun olevan täysin biseksuaali.

Tänään töissä kävi taas niin että joku, tällä kertaa eräs työkaveri, luuli minua "no jotain 18-vuotiaaksi". En tiedä pitäisikö olla iloinen siitä että pidetään penikkana vai ei. Johtuuko sitten leteistä vai aknesta, paha mennä arvailemaan. Tietenkin asiakkailla, 80-vuotiailla mummuilla, on jonkinlainen iän suoma oikeus sanoa minua penikaksi ja suhteutettuna todellisuuteen minua voi siinä seurassa penikaksi loukkaamatta nimittää. Minua ilahdutti kuitenkin se, että internetin ihmemaailma kertoi Jonne Aaron Liimataisen syntyneen 30. elokuuta 1983. Tämä tarkoittaa sitä, että minä, vuosimallia 1982, en ole edes mikään vanha pieru vielä. Tässähän voisi vaikka vielä hurvitellakin ennen kuin rupiaa viisastumaan. Välillä taas tunnen itseni ihan tätiksi kun en tajua näitä nykynuorten juttuja, haluaisin vain muuttaa maalle ja elää rauhallista elämää. Olen siis ikäkriisissä. Mikäs sen mukavampaa.

Olen iloinen että sain tänään valvoa näin myöhään. Kesäyöt on tehty valvottaviksi. Istuttiin hetki ennen kotiinlähtöä Tuirassa katsomassa suihkulähteitä, ne on kauniita, vaikka niissä ei niitä värivaloja vielä olekaan.

*syvä huokaus*

Tänään maailma tuntuu ihan hyvältä paikalta elää. Maailma huutaa ALA TULLA, ANTAA PALAA, mutta ensin minä käyn hetken nukkumassa.