Seitsemäsosa elämästäsi on maanantaita

Näin viime yönä taas jotain elämänviisasta unta, jonka sanoma oli siinä, että yrityksistämme huolimatta emme pysty välttämään hautajaisia elämässämme, joten meidän tehtäväksemme jää järjestää niin paljon iloisia juhlia kuin vain voimme.

Maanantai ei tuntunut läheskään niin pahalta kuin mitä voisi odottaa. Syynä oli ehkä työmatkalla soinut Britney Spearsin My prerogative-kokoelma. Pyörä kulkee aika vinhaa vauhtia sen tahdittamana. On tietenkin itsestä kiinni minkälaisen fiiliksen haluaa itselleen suggestoida, mutta minulle toimii ihan hyvin "I've just begun having my fun". Itsensä voi huijata helpostikin hurmioon jopa harmaana maanantaiaamuna. En halua olla yksi niistä kalpeista kasvoista...

Työaamuja on enää seitsemän jäljellä. Olen jo tässä vaiheessa aidosti iloinen saamastani työkokemuksesta. Ihmisten kanssa ollessa sitä jotenkin viisastuu - ja voi itse päättää herkistyykö vai kovettuuko törmätessään mitä erilaisimpiin ihmiskohtaloihin. Kyllä tuossa työssä on enemmän saanut kuin jos olisi ollut kuukauden kaupan kassalla - mitenkään kassatyötä väheksymättä... Tuntuu aina enemmän ja enemmän siltä että olen löytänyt oman alani, joka inspiroi minua niin monella tasolla, hämmästelemään elämän ihmeellisyyttä ja toisaalta pohtimaan sellaisia eettisiä ongelmia, jotka eivät muuten vastaani tulisi ja ihmisenä olemisen syvintä olemusta. Ja tietenkin lajitoverin auttaminen tuottaa vilpitöntä mielihyvää. Joka päivä osaan olla myös kiitollinen neljästä toimivasta raajasta ja ainakin useimmiten ihan moitteettomasti toimivasta päästä.

Tiedän, että kaikki valaistuminen menee aina ohi. Muistan kun joskus läheltä-piti-tilanteen jälkeen on osannut arvostaa elämää, mutta parin päivän päästä sitä on taas ollut yhtä pinnallinen paskiainen kuin ennenkin. Jos voisi siis tehdä työtä, jossa saisi muistutuksen riittävän usein... vai liimaanko post-it-lapun otsaan...? "Carpe diem, ääliö, elämä on lyhyt, muista pittää hupi".

Jos jokin homma olisi vielä enemmän minua varten, niin ehkä olisin kengitysseppä. Mutta hommataan nyt ensin tämä yksi tutkinto, jolla saa varmasti töitä, ja katotaan sitten sitä hevosenostoa.

Kävimme illalla avomiehen ja appiukon kanssa hillassa Somerovaarassa, Oulusta 63 km Kuusamoon suuntaan. Hieno retki, tuli syötyä hilloja ja mustikoita massu täyteen, porojakin nähtiin - poroperhe, ja pieni vasa oli aivan lutunen. Niin ja saatiin myös saaliiksi hilloja pakkaseen. Suolla oli ihanan hiljaista (kunnes hyttyset löysivät meidät, mutta saimme olla melko kauan rauhassa). Löysimme hienon "poromökin", joka aiheutti heti molemmissa larppaavissa osapuolissa suurta inspiraatiota. Mikko ei ole päässyt siitä oikein yli vieläkään... pahaenteistä... mutta yleensä se menee ohi... Tosin se kuuntelee tuolla olohuoneessa Moonsorrowia ja fiilistelee...

KAIKU

kulkija rauhaa etsien
kynsistä petojen haavoja sain
katveeseen, suojaan metsien
kiirii laulu isien kaikuna ain
laulu isien kaikuna ain

taistelun huuru verinen
ovilla kolkuttaa seuraten vain
rannoille, yli vesien
kiirii laulu isien kaikuna ain
laulu isien kaikuna ain

lyhyt on taival maallinen
ei tuntea tarvitse pelkoa lain
merten taa, loppuun aikojen
kiirii laulu isien kaikuna ain
laulu isien kaikuna ain

Moonsorrowin levyltä "Verisäkeet", sanat http://www.moonsorrow.com