generated by sloganizer.net

torstaina, syyskuuta 29, 2005

Mmmm... mukavaa.

Tämä viikko on kääntynyt yllättäen mielenkiintoiseksi. Enpä olisi tosissaan odottanut!

Löysin levyhyllystäni levyn, jota en ole kuunnellut vuosiin: Cirrus - Drop the break. Ihan sikahyvä levy. Joskus sitä vain unohtaa aarteita, kun elää oman mp3-kokoelmansa kanssa ja cd:t ovat jääneet hyllyyn pölyä keräämään. Mukavaa.

Ilmoitin minun ja Mikon (ei siis tämän armahaisen avomieheni, vaan toisenlaisen Mikon) joukkueen Kuvarundille. Lauantaille ei siis tarvitse keksiä muuta ohjelmaa. Vähän mietin että jaksaako tuota lähteä taas leikkiin mukaan, mutta onhan se perinne, jota täytyy kunnioittaa. Ja kuten jo aiemmin sanoin, Mikkoa näkee ihan liian harvoin, vaikka ei se silloinkaan suostu kertomaan mitään mitä sille kuuluu. Joka tapauksessa mukavaa.

OIEI:n hallituksen kokouksessa oli yllättävän mukavaa. Pidän yhdistyksessä puuhailusta ja joskus minusta jopa tuntuu, että en ole aivan turha. Nykyinen hallitus on melko samaa mieltä kaikesta ja se on ihan kivaa, ymmärrämme toistemme eriäviäkin näkökulmia erittäin joustavasti ja luontevasti. Mukavaa.

Oli mukavaa jäädä kokouksen jälkeen leikkimään Kertan kanssa. Kertta on valehtelematta ainoa ihminen, jonka kanssa osaan olla passiivisesti sosiaalinen. Ei tarvitse keksiä mitään järkevää sanottavaa tai tekemistä. Askoloilla minulla on aina kotoisa olo. Käyn siellä nykyään ihan liian harvoin, vaikka matka on ihan naurettavan lyhyt. Jääkaapin ovessa oli hauskoja sanamagneetteja, joista voi itse tehdä runoja. Kertta antoi suklaahippujäätelöä ja parasta sohvallalönimisseuraa koko maailmassa. Mukavaa.

Olin unohtanut että tänään tulee Alias. Huolestuttavaa? Olin nähnyt ko. jakson, mutta helposti se meni uudestaankin. Katsoin warettamaani neljättä kautta ehkä puoleen väliin joskus tietokoneelta, mutta jostakin syystä en sitten katsonut loppuun asti. Yllätyksiä on siis vielä luvassa (vaikka olen kyllä spoilannut itseni lukemalla episode guidesta miten kausi loppuu). Jakso oli kyllä aika turha, se ei vienyt kokonaisuutta yhtään eteenpäin. Eikä Sidneyllä ollut mitään siistiä valepukua tai hulluja taistelukoreografioita. Ei se mitään, seuraava jakso "Welcome to Liberty Village" on paljon parempi.

Ja vielä yksi minun mittakaavassani aika siisti juttu, mutta kerron siitä vasta huomenna, siltä varalta että se menee kokonaan reisille ja deletoin tämän koko viimeisen kappaleen ja pyrin unohtamaan koko tragedian.

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Miekin muuten mietin, että olipas mukava hallituksen kokous. Ja keskusteltiin Tiinan kanssa matkalla muutenkin, että olemme aika pitkälti samaa mieltä ja keskustelemme sivistyneesti.

Jouduimme Tiinan kanssa juoksemaan tosiaan bussiin, heti kun pysäkille ehdimme, bussin ajovalot näkyivätkin jo.

Mutta, tämä juoksee töihin.

-Rif

Hanna P. kirjoitti...

Minäkin olen tosi iloinen että hallituksessa on nyt asiallinen meininki. Kaikkihan me ajetaan samoja asioita ja halutaan vaan että larppaaminen olis kivaa.

Anna N. kirjoitti...

Ettei vaan olisi sattumalta matematiikan opiskelija tämä kuvaajatoverisi?

Hanna P. kirjoitti...

Nimenomaan ikuinen matematiikan opiskelija. :D

Anna N. kirjoitti...

Kappas :) Taidettiin tuntea joskus edellisessä elämässä..

Anonyymi kirjoitti...

Verkot on ihmeellisiä, itse olen ainakin ihan solmussa.

Anyway, kun kerran piti niin voinet blogata nämä tästäkin:

1. Osallistumisnumero
2. Elämäni lintuna
3. Väri
4. Äidin luvalla
5. Katukuva
6. "Yksi on vieres, toinen mieles ja kolomannen laulu kuuluu" -Suomalainen sananlasku
7. Rajalla
8. Kuunnella
9. Virhearviointi
10. Perinne
11. Ilo
12. Kolmio

Hanna P. kirjoitti...

Arvoisa "ulkopuolinen", olisi ilo ja kunnia saada tietää kuka tuttavuus blogiini kommentoi. :)

Anna N. kirjoitti...

Ihan näin julkisesti en taida viitsiä henkilöllisyyttäni paljastaa, pahoitteluni :) Oletettavasti kuitenkin olen joskus muinoin tämän valokuvaajatuttavasi tuntenut.

Hanna P. kirjoitti...

Ei se mitään, salaperäinen tirkistelijä. Olet oikeutettu anonymiteettiisi, joskaan se ei ole mielestäni minkään netiketin tai hyvien tapojen mukaista. Luultavasti en kuitenkaan tunne sinua, ymmärsin väärin että ME olisimme olleet tuttuja. :) Minä en tunne varmaankaan yhtään Mikon tuttua, jotenka wha'eva, that's cool. Hyvät jatkot joka tapauksessa!

Anna N. kirjoitti...

Ohoh, aika erikoinen kommentti ottaen huomioon että aika harva tänne blogeihin ihan omalla nimellään kirjoittelee - käytäthän itsekin nimimerkkiä. Tietääkseni emme tosiaan tunne toisiamme, sattumalta vain eksyin blogiisi. Jos tuntemattomien ihmisten kommentit häiritsevät, niin ei ehkä kannata laittaa blogiaan julkiseksi :) Hyvää jatkoa sinullekin, en taida tämän enempää "tirkistellä".

Hanna P. kirjoitti...

Saat toki kommentoida tänne ihan niin paljon kuin haluat ja ihan minne vain - minun käsitykseni asiallisesta nettikäyttäytymisestä on vain toisenlainen. Itse kun jätän kommentteja, ihmiset voivat saada jotain selkoa kuka olen. Pelkän nimimerkin taakse piiloutuminen mitään jakamatta on jotenkin sosiaalisesti köyhää. Minulla on nimimerkki, mutta esim. profiilistani pääsee kotisivuilleni, josta löytyy tietoa ihan oikeasta tosimaailman henkilöstä. Siis jos jotakin kiinnostaa. Asian voi jättää myös omaan arvoonsa ja olla selvittämättä, mutta se on sitä valinnanvapautta.

Kukaan muu ei ole minun blogiini täysin anonyyminä aikaisemmin kommentoinut ja suurin osa onkin tuttuja. Julkinen blogi toimii siis ihan hyvin. En ole tästäkään mitenkään muuten kummastunut, kuin että "hei mää tunnen yhen sun kaverin"-kommentti oli vähän pimeä.

En vain tajunnut että mitä ihmettä, miksi minua kiinnostaisi, jos joku henkilö X tuntee henkilön Y ja miksi siitä pitää minulle vielä kommentoida. Ja että jos joku tuttu kommentoi, niin olisi kiva tietää että kuka. Tietenkään sillä ei sitten ole niin väliä jos se on joku outo, joka ei ilmeisesti haluakaan että tunnen häntä sen paremmin.