generated by sloganizer.net

perjantaina, tammikuuta 06, 2006

Päivä ihan siinä missä muutkin

Olen hieman sekaisin näistä päivistä. Luulin eilen kovasti, että on jo perjantai. Missasin Aliaksen ja Pelkokertoimen. Ensi viikolla on koulua periaatteessa kaksi tuntia maanantaina (kuvailevaa tilastotiedettä) ja kaksi tuntia tiistaina (kehonhuoltoa), molemmat täysin lintsattavissa. Nyt olisi hyvä sauma lähteä jonnekin reissuun, vaan eihän tässä nyt mitään ehdi tajuta ennen kuin "loma" on ohi.

Pitää käydä ennakkoäänestämässä huomenna, siis lauantaina, tai mikä päivä se sattuu olemaankaan. Eilen kävin mummilassa siskon kanssa ja meillä oli kovat keskustelut politiikasta. Siitä harvoin pääsee keskustelemaan, ystäväpiirini ei ehkä tajua että minun kanssani voisi keskustella politiikasta, tai mistään muusta kuin bodypumpista.

Herra X lähti jo tänään Han Moo Do-leirille. Nyt saa leikkiä vähän aikaa millaista elämä on sitten kun olen oikeasti sinkku, enkä tämmöinen ihmeen avomallinen. Tosin kaunis kämppis kuuluu sitten vielä kuvaan.

Menkat alkoi. Hieman salakavalasti, koska en tajunnut olevani turvonnut ja pahoinvoiva ennen kuin ne alkoivat, ja ei kai kukaan turpoa ja ala voimaan pahoin sillä sekunnilla (asia on siis paljolti pään sisällä). Eikö sitä jotakin PMS-oireita pitäisi olla...? On mulla kyllä ollut lihakset vähän jumissa, mutta kyllä se saattaa johtua ihan siitä, että niitä on käytetty suht aktiivisesti tässä kuluneella viikolla, mm. eilen lumilohikäärmeen tekemiseen. Milloin olet viimeksi tehnyt lumiukon? Haaste kaikille! Eilen lumi oli suurin piirtein täydellisessä koostumuksessa.

Kannattaa varoa eläimiä, jotka vuotavat vertavat monta päivää kuukaudessa ja silti pysyvät hengissä. Noch, tämän luontaisen hormonihäiriön piikkiin voin laittaa parit kilahdukset viimepäiviltä. Naisilla on oikeus kaikenlaiseen epäreiluun, kuten yhtäaikaiseen tasa-arvoon ja prinsessakohteluun.

Ei kommentteja: