Väsyttää juuri sopivalla tavalla. Sillä tavalla, että syön massun täyteen ja menen sitten nukkumaan onnellisesti kehräten. Olen tyytyväinen elämään ja etenkin pehmeään sänkyyni, joka minua odottaa. Tämä on ihana väsymys. On olemassa myös toisenlainen väsytys, sellainen että päätä särkee, ahistaa, huominen ei kiinnosta ja levottomuus valtaa koko olemuksen.
Toinen ilta duneksessa meni ihan hyvin, oli ihan opettavaistakin. Olen oppinut suhtautumaan uusien asioiden opetteluun ja virheisiin "kasvukipuina" ja olen itsestäni sen takia ylpeä. Virheiden tekemistä ei pidä pelätä. Vaatii henkistä kehitystä oppia omista virheistään.
Tänään harjoittelussa näin kun ihmisen vatsasta leikattiin kymmenen kilon kasvain ja pitelin kohtua (siis ihmisessä kiinni olevaa) käsissäni kun sitä ommeltiin kiinni sektion jälkeen. Iltavuorossa eräs hoitaja kysyi, olenko tykännyt opiskella sairaanhoitajaksi. Olin iloinen voidessani vastata rehellisesti "kyllä". Puoleentoista vuoteen ei ole kertaakaan käynyt mielessä, että tämä ei olisi juuri se mitä haluan opiskella.
Alalta löytyy loputtomasti pohdittavia asioita. Tässä surffatessa löytämiäni vanhusten hoitotyön eettisiä kysymyksiä. Entäs sitten kuolemaan liittyvät eettiset kysymykset terveydenhuollossa? No nuo nyt ovat vain pintaraapaisu... vaikea selittää miten paljon ihmisenä olemisen ja elämisen kysymykset raflaavat. Hoitotyössä ihminen pitäisi nähdä kokonaisuutena, ja ymmärtää mitkä kaikki eri asiat vaikuttavat siihen hyvinvointiin, jota pyritään tukemaan ja parantamaan.
Todella lähellä elämän suuria kysymyksiä käydään päivittäin.
...kasvain oli hyvälaatuinen ja saatiin kokonaan poistettua.
...raskaaksi tuleminen ei tule koskaan olemaan mahdollista.
...sektiolla kiireessä syntynyt lapsi on terve ja hyvävointinen.
...rutiinitoimenpiteenä tehdyssä tutkimuksessa löytyi sattumalta jotain aivan yllättävää.
PISTÄÄ MIETTIMÄÄN!
Hoitotyössä ihmiselle annetaan koko ajan jotain tai otetaan pois. Niin kauan kuin on toivoa, on elämää. Jollekin sairastuminen on tie loppujen lopuksi positiiviseen elämänmuutokseen arvomaailman keikahdettua täysin ympäri.
Onnellisia tarinoita on kuitenkin enemmän kuin tragedioita. Enimmäkseen ihmisiä voidaan auttaa. Jos ei elämään 100-vuotiaaksi, niin ainakin loppuelämänsä niin tuskattomasti ja toimintakykyisesti kuin mahdollista. Elämänkaari on läsnä. Yhdellä leikkauspöydällä tähystetään vanhan mummun vatsaonteloa ja todetaan, että syöpä on levinnyt eikä sitä voida poistaa leikkaamalla, viereisessä salissa maailmaan syntyy pieni potra poika, jota isä lähtee kätilön kanssa punnitsemaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti