Keep it real and stay with the fight

Heräsin huonolla tuulella. Jasmi halusi kuudelta pihalle. Se ei ikinä vaadi pihalle aamulla, paitsi tänään. Yleensä se voi odotella kohtaloonsa tyytyen vaikka puolenpäivän yli. Huono tuuli ei kuitenkaan johtunut Jasmista, eikä paljon mistään muustakaan kuin siitä, että pitäisi olla nukkumatta koko päivää. En jaksa kartoittaa tekemättömiä koulutehtäviä. Kämpän siivoaminen tuntuu vaivalloiselta ja pakolliselta.

Minulle tarjottiin jo alustavasti muutamaa bodycombat-tuurausta koulutusta seuraavalle viikolle. Jos ehdin opetella ohjelman, vetäisin tammikuun ekalla viikolla harjoitustunnin henkilökunnalle (siis todellakin ennen koulutusta!) ja muutamalle tutulle klubin jäsenelle, ainakin Marialle, siskolle ja äidille. Hirmuinen treeni päälle siis. Katsoin eilen bodycombat-dvd:n ja siitä aiheutuen vedin bodycombattia myös unissani. Ihanin herätti, "vaihda kelaa". Kaiken lisäksi ohjelman soundtrack soi päässäni 24/7.

Hammaslääkäri ei löytänyt reikiä, vain takahampaiden kulunutta pintaa, joka välillä reagoi kuumaan, kylmään ja makeaan. Infernaalisesti. ******** Kysyin että mitä mää teen, nukun omena suussa?? Ei ratkaisuja. On se kiva kun musta pidetään huolta ja hoidetaan asiat kuntoon. Nyt leuat tuntuvat siltä, kuin olisin purrut jotain lankkua koko yön. Turtaa. Sain kuitenkin varattua jonotuspaikan "kokonaishoitoon", josta tulee joskus lappu, että voin varata ajan.

Juurikasvu on poissa. En tiedä onko minusta brunetiksi. Tämä on näitä "en tiedä onko minusta eläjäksi"-tyylisiä laiskuuden hetkiä. Ei brunettina oleminen sinänsä vaadi mitään. Värjäytin ripset ja kulmat myös eilen. Miten sitä pystyy joskus synnyttämään, kun kulmien nyppiminenkin tuntuu ihan infernaaliselta tuskalta? Kävin solariumissa ja turhamaisuudentarpeeni on tyydytetty joksikin aikaa.

Minulla on TAAS uusi mies. Maailman ihanin kävi nimittäin parturissa (samaan aikaan mentiin, vähäx söpöö) ja parturoi lisäksi partansa pois ja HERRANJESTAS eihän sille kehtaa enää puhua härskejä entiseen tahtiin, koko ajan tuntee olonsa hieman vieraskoreaksi. Tuntuu se aika vieraalta ja ilman partaa on kuin pussaisi tyttöä, mikä ei sinänsä ole välttämättä huono asia. Ja maailman ihanimman miehekkyys ei kärsi yhtään parran puuttumisesta, johtuu varmaan rintakarvoista. Kyllä minä silti tykkään parroista noin niin kuin yleisesti ottaen. Sitä ei varmaan saisi sanoa kun itse yllytin sitä ajamaan sen pois nähdäkseni minkälaista on ilman.

Visentiltä asiayhteydestä leikattu lause "Mutta tämmöistä tämä elämäni nyt täällä tällä hetkellä on" on jotenkin lohdullinen. Minä yritän hyväksyä, että tämmöistä tämä elämä nyt on. Tämmöistä että tällä hetkellä pelkään taas putoavani opiskeluissa kärryiltä korjaamattomasti, koska en jaksa oikein hirveästi pidellä kiinnikään. Toisaalta elämä on hirveän kivaa tällaisenaan ja ehkä se on juuri se jokin kunnianhimon puute, kun en jaksa nyt sellaiseen normaaliin tapaan mennä yleisiä latuja pitkin, vaan teen mitä huvittaa. Älkää käsittäkö väärin, kyllä minä tuon koulun käyn. Minua ei vaan haittaisi yhtään lapsenteko tai joku muu tässä välissä.

Ceire pääsi meidän kouluun. Muistan kyllä miten iloinen olin tekstiviestistä, jolla minulle ilmoitettiin kouluun pääsystäni pari vuotta sitten. Opiskelupaikka on kokenut inflaation ja motivaatio on jotain ihan muuta kuin alussa, mutta uusien opiskelijoiden ilakointi palauttaa mieleen hieman kuinka paljon sitä opiskelupaikkaa pitäisi arvostaa.

Swatninja kirjoittaa mielenkiintoisesti siitä, mitä diabetes ja sen kanssa elämiseen opettelu on ihan käytännön vinkkelistä katsoen. Kaikki sairaudet ovat henkilökohtaisia ja valtaavat elämää kokonaisvaltaisesti ja niiden kanssa oleminen on hyväksymistä ja opettelua ja järjestelykysymyksiä. Hyvää mielestäni on aina, jos jokin asia pistää ns. miettimään. Koska kaikessa pitää nähdä jotain hyvää, näen sairastumisissa ja muissa kolhuissa mahdollisuuden tarkentaa elämän mittasuhteita. Ei tarkoita mitään uskoontuloa, mutta jonkinlaista elämän kohtaamista. Mitähän mää taas lässytän.

Näkymätön tyttö kirjoittaa: "Minua ärsyttävät myös ihmiset, jotka pitävät rakkautta heille automaattisesti kuuluvana etuna eikä epätodennäköisenä sattuman oikkuna." Minä uskon, että tulen aina olemaan jonkinlaisen rakkauden kohteena - koska itse tungen sitä aina jollekin, se kyllä palautuu. (I'm so fuckin' adorable.) Maailman ihanimman tapaamista ja rakastumista häneen pidän kohtalon oikkuna, tai oikeastaan siis hassuna sattumana. Epätodennäköisyydet olivat puolellani. Ei se ole mikään automaattinen juttu, jota saisi pitää itsestäänselvyytenä. Uskon, että ihmiset, jotka hakeutuvat toisen seuraan haavoittuvaisina ja avoimina, löytävät kyllä toisensa. Lässytystä taas.

Yleisesti ottaen uskon onnekkaaseen sattumaan elämässä.

OYS:sta soitetaan joka päivä joltain osastolta. En uskalla vastata. Olen nynny. En osaa sanoa kuitenkaan "ei", mutta en jaksa mennä töihinkään. Osastonhoitajille on todella v-mäistä, etteivät keikkalaiset edes vastaa puhelimeen. Loppujen lopuksi omahoitajakeikat ovat ihan mukavia.

Huonosti käyttäytyvät miehet tänään Nelosella klo 20.30.

Menen maailman ihanimman viereen takaisin nukkumaan. Hammaslääkärireissua varten piti herätä ennen ysiä. Kello on nyt yksitoista, että unta palloon vaan ja antaapa tämänkin päivän tästä mennä miten on mennäkseen. Ehkäpä otan tavoitteeksi saada verhot ikkunoista tänään.