generated by sloganizer.net

lauantaina, tammikuuta 13, 2007

Jotta emme keskittyisi rumiin yksityiskohtiin

Täällä Helsingissä on myös paljon kaikkea kaunista ja hyvää. Todella kauniita taloja esimerkiksi. En ole aiemmin tiennyt pitäväni taloista. Myös kauniit valaistukset, metalliportit, kiviset portaat, ylösalas loivasti kumpuilevat kadut ja järjenköyhästi ihan miten sattuu kulkevat tiet vetoavat minuun. Oulun pikkuruisen keskustan kartta on tasainen ruudukko ja siitä on helppo laskea montako korttelia itäistä pituutta ja läntistä leveyttä pitää kulkea että löytää perille.

Oulussa rakennukset ovat myös kaikenkaikkiaan matalempia. Täällä tunnen oloni vajaan metrin mittaiseksi. Toisaalta se oli ihan hauska olo, kun mutustin irtokarkkeja Makuunin paperisesta pussista raahustaessani Sis'n kämpille. Olin noin 7-vuotias. Ohjaaja käski meidän hemmotella itseämme, että jaksamme taas huomisen. En tiedä onko irtokarkki hemmottelua, mutta se oli ohjaajan antama esimerkki, joten parempi totella. Toinen esimerkki oli pullo olutta, ja olut on PAHHAA!

Kai koti on siellä minne milloinkin jumittuu. Onni on toisaalla ja oman kodin arvon löytää kun käy jossain... missä ei ole puita! Olen ollut suunnattoman ilahtunut muutamasta (ehkä tasan kahdesta!) koiranulkoiluttajasta jotka olen nähnyt. Toinen koira oli valkoinenlänsiylämaanterrieri ja toinen collie. Jostakin syystä ne tekivät minulle hurjan kotoisan olon! En kehdannut jäädä lässyttämään niille, vaikka mieli olisi tosissaan tehnyt! Mutta, en vaan kehdannut... aikuinen ihiminen...

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

mää rakastan tätä blogia

Hanna P. kirjoitti...

Mukavaa jos näin on!