***** ******* ******* !!!

Tiesin jo aamulla, että tänään pitää olla jeejeen kanssa lujana. Hormonaalista. Semmoinen "ei näin"-fiilis. On niitä hyviä päiviä... joskus on ja joskus ei, ja tänään on se ei. Koulumatkalla autoradiossa soi onneksi Sean Paul, mikä sai hetkeksi ilakoimaan, mutta se hetki oli lyhyt ja nopeasti ohi.

Oli oikein semmoinen kunnon "ei tämä kyllä ainakaan hyvin mene"-olotila. Olin toisen ryhmän kanssa suorittamassa ensiapurasteja, kun oman ryhmän harjoitukset menevät päällekkäin mielenterveysseminaarien kanssa, jotka minun pitää suorittaa pois rästistä. Pelotti, mutta harjoitukset kuitenkin menivät, jos eivät hyvin, niin ainakin ohi.

Mutta eiköhän tämäkin pieni helpotuksen huokaus mennyt pilalle, kun päästiin tekemään kirjallista testiä, jota oli muutettua vaikeammaksi kuin ennen. Aivan käsittämätöntä nippelitietoa ja numeroita, joilla ei minun mielestäni mitata mitenkään sitä taitoa, miten käytännön tilanteessa toimitaan, kun täytyy pelastaa loukkaantunut ihminen ja estää lisädamaget. Tuli niin selkeä Pulkkisen äänimies Eskon "no vittu", että oli pakko lähtä meneen ja jättää testi uusintakierrokselle. Kesti yli tunnin, että rauhoituin edes vähän.

Aivan kohtuutonta miten tuollainen pikkuasia voi saada naisen tolaltaan. HORMOONIT!!

Sitten bodycombatiin Teknopalatsille klo 15.15. Eräs ohjaaja soitti eilen flunssaisena pääsenkö tuuraamaan ja aikataulut sattuivat juurikin kohdilleen, kun Maailman ihanin lupautui kuskaamaan. Yksi asiakas kiitti "inspiroivasta tunnista" ja muutama muukin kiitti ja sanoi että oli kivaa, mutta jostakin syystä sitä on itseensä aina niin pettynyt, jos on vähääkään kämminyt ja minulla meni vähän oikia ja vasen sekaisin jossakin kohtaa ja voi olla, etten kaikkia virheitäni edes itse huomannut.

Suoraa palautetta on vaikea saada ja "kiva tunti" ei rakenna ohjausta mihinkään. Eihän kukaan kehtaa tulla suoraan sanomaan, että älä tuu uudestaan. Niin mutta se, että voisiko sitä nyt uskoa, että kelpaa ohjaajaksi...? Sitä vaan haluaisi antaa itsestään niin paljon ja toivoisi kovasti, että kaikilla on kivaa sen tunnin ajan. Jos joku sanoisi, miten voisin olla parempi, niin voisin sitten yrittää olla parempi. No, joka kerta kai sitä jonkin verran paremmin handlaa sen homman. Olen iloinen siitä, että huomenna ja ylihuomenna on myös tunnit vedettävänä, niin saa sitä tatsia lisää. Ja onhan se kyllä ihan helevetin ihanaa, koko kompatti.

Kohta lähdetään leffaan katsomaan siskon ja Maailman ihanimman kanssa Holiday. Hömppää. Jospa se tästä. Vähän on semmoinen olo, että tekisi mieli potkaista varvas kynnykseen ja mennä peiton alle itkemään kun käy kipiää. Toivottavasti en ala hirveän hormonaalisesti nyt kätisemään mistään, vaan olen ihan ihmisiksi. Hengityksiä vaan siiiisäään ja uuulooos. Kyllä se siitä. Onhan tässä taas reipas viikko takana, hyvin on jaksettu. Hyyyyvä tyyyttö. Taputus omalle olkapäälle ja etiäpäin.

Kaikesta on selvitty tähän asti. Hyvinhän tää hei menee! Kamoon evripadi!