Jopa oli avautuva kokemus valita C.S.I. New Yorkin sijaan pyöräilylenkki sessun kanssa. Jasmi on ollut jonkun aikaa herkkähaukkuinen ja huonolla tuulella, joten ajattelin juoksuttaa sen väsyksiin, josko se siitä. Ja kyllä se siitä. Kiersimme Papinjärven vierestä lentokentän aidan ja sen takaa kylänpuolta takaisin. Tunti meni. Näimme kissoja, usvaa niityllä, peltoja ja monia tuoksuja. Kuuntelin yllättävän hyvää YleX:n Kitarama-ohjelmaa. Sai tuulettua. Ja tuli vähän lämminkin, vaikka ihan kevyesti oli tarkoitus mennä, kun olin jo aamupäivällä käynyt pumpin vetämässä. Mutta ihanaa oli - ja ihan ilmaista. Menkööt muut kärsimään lämpöhalvauksesta etelän maille, kaatamaan kaljat festareilla omille kengillä tai oksentamaan huvipuistopäivän päätteeksi. Meillä persaukisilla on nämä pyöräilylenkit, ja usva niityllä.
Pähkäilen musiikkeja ja liikkeitä syksympänä alkavalle RPV- eli reisi-pakara-vatsa-jumpalle. Aika hassua miten nuo jumppajutut ovat tulleet jäädäkseen. Ajeleskelin pumpin jälkeen nissanilla kotiopäin ja jauhoin taas-kerran-viimeisillä-rahoilla automaatista ostettua protskupatukkaa. Ajattelin, että hemmetti, onpa hienoa, että tämä on mun elämää.
Ohjaaminen on antanut harrastukseen uutta pontta, jatkuvaa kehittymisen ja oppimisen haastetta. Se sopii hyvin maailmankatsomukseeni, joka suuntautuu koko ajan itsestä ulospäin - ei vain kaikkea minulle, vaan mitä minä voin antaa muille. En ehkä loppujen lopuksi ole kuitenkaan tarpeeksi narsistinen keskittymään vain omaan treeniin ja omiin tuloksiin - haluan, että liikuntakokemus olisi asiakkaille motivoiva ja hauska. Siinä sivussa tulee itse kuntoiltua, mutta ajatus päässäni kun katson asiakkaita... "onhan teillä kivaa?" Kukaan ei treenaa, jos se ei ole kivaa. Jos se ei palkitse, jos siitä ei tule hyvä olo. Olen ihan samperin epävarma itsestäni ohjaajana. Joka tunnin jälkeen mietin, oliko tunti hyvä, miten voisin oikeasti olla parempi... vaikka "sehän on vaan jumppaa" niin otan sen pirun tosissani!
Olen saanut tarpeekseni päärynäesanssista 90-luvun loppupuolen baaricyberlarpeissa. En kykene vieläkään juomaan päärynämehua. Mehukatti-päärynä... ei enää... koskaan... mutta oikeat päärynät ihan päärynöinä ovat mainioita ja mehukkaita. Yritän palauttaa terveellisempää ruokavaliota jonkinlaisen ihmeellisen notkahduksen jälkeen. Niin että tänään kaksi päärynää.
Maailman ihanin on kipeänä eikä huomennakaan vielä mene töihin, kolme päivää ollut jo saikulla. Olen koittanut sitä hoitaa. Tein mustikkapiirakkaa eilen, ja pastakastiketta, ja kohta jos ei tule rahaa niin vähän vaikeaksi menee. Tänään syötiin viimeiset ranskalaiset ja kalapuikot pakasteesta. Sitten kun tulee rahaa... ne menevät suoraan laskuihin. Jos jotain jää, mennään syömään kyllä ihan takuulla ulos, pitkään ja hartaasti ja hyvin. Ja haen rekallisen Gainomaxia Kärkkäiseltä. Ja varaan sen kampaaja-ajan, ja kosmetologiajan ripsien ja kulmien värjäykseen. Ja varaan ajan tutulle, joka lupasi hieroa kohtuuhinnalla.
En itsekään ole ihan täydessä vedossa. Nukkumiseen menee ihan simona aikaa. Varmaan olisin sairaslomalla itsekin, jos olisi normaalieloa eikä lomailua. Kyllä sitä nyt yhden jumpan päivässä jaksaa käydä vetämässä, kun sitten kaiken muun ajan syö tai nukkuu. No, tänään kyllä leikkasin nurmikon. Siinä tuli hiki. Ja hikoilen etenkin jumpalla kuin sika ja pinkit jumppakamppeet olivat niin läpimärät, että olisi pitänyt olla kamera, jolla ikuistaa tuo aineenvaihdunnallinen tosiasia. Sweat, baby, sweat, mitä se haittaa, en mää hikiä pelekää! Huomenna lissää! Lisempää!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Heippa!
Halusin vain kertoa, että oon jo pitkään lukenut sun blogia, ja olen mun idoli!:) Olet niin ihanan reipas ja tuo sun asenne on oikeesti niin jee jee. Yritän kovasti kopsata sitä sulta. Suosittelehan mulle jotain jumppaa tai liikuntaa, olen ihan rapakuntoinen ja läski, niin en ikinä uskalla mennä mihinkään jumpalle. Sun jumppatunneille voisin uskaltautuakin kokeilemaan, mutta asun vähän etelämmässä.
Tsemppiä sulle! Olet ihana!
Suosittelen ihan alkajaisiksi bodypumppia - sitä on saatavilla melkein mistä vaan. Ihan pienillä painoilla aluksi... mutta varoitan, se aiheuttaa riippuvuutta. ;) Usko pois, minun tunneillani käy monenlaisia ihmisiä, ja paljon rapakuntoisia - JOSTAKIN SE ON VAAN ALOITETTAVA! Olen itse ollut rapakuntoinen läski (nyt en ole enää rapakuntoinen, mutta painoindeksini on yli 25 eli apuva, minähän olen ylipainoinen, hertsyykkeri... ;)) ja en suoraan sanottuna usko itsekään todeksi sitä, että nyt olen vetämässä jumppaa muille. Välillä on semmonen olo että "meneekö tää ihan oikiasti läpi?". XD
Paras neuvo minkä tiedän, on se että kokeile montaa juttua ja tee sitä mistä pidät. Itse tykkään combatista ja pumpista, koska ne on KIVOJA. Toivon kovasti että löydät oman elementtisi - onko sitten jotain vedessä tapahtuvaa kuten vesijumppa, tai rauhallista kuten kävely omien ajatusten tahdittamana, vai nopeatempoinen pyöräily Prodigyn rämistessä mp3-soittimesta? Fiiliksen mukaan. Do your thing, honey! :)
Itse olen antanut pitkän aikaa sitten periksi ns. tavoitteellisen liikunnan kanssa, vaikka sellaista sen kai pitäisi olla. En katso vaakaan enkä edes juurikaan peiliin (paitsi se on vähän vaikeaa ohjatessa kun peilejä on joka puolella), olen hyväksynyt että olen kenties isoperseisin jumppaohjaaja tässä läänissä ja that's bloody awsome, darling. Jos käyn jossain jumpalla omien lisäksi tai pyöräilemässä tai mitä hyvänsä, teen sen siksi että huvittaa, ei minkään tavoitteen takia. Sen takia, että tiedän että siitä tulee hyvä olo, se on hauskaa ja tekee minulle hyvää.
Kiitos ihanasta kommentista! Välillä en jaksa oikein kirjoitella kun tuntuu että tätä ei lue edes kukaan.
Heip!
Minäkin olen lukenut blogiasi jo vuoden. Aina lukiessa on mukava huomata, että edes jollain on vielä mieltä ajatella positiivisesti, ja iloita kaikenlaisista, pienistäkin asioista. :)
Jaan myös mielipiteesi Les Mills-tunneista, ja vaikka suunnilleen saman ajan harrastaneena intohimoni onkin hieman hiipunut, niin kyllä se BP tänäänkin vielä ihan kohtalaisen hyvät endorfiinit irrotti!
Hyvää kesänjatkoa!
Moi ja kiva kuulla, että tätä joku lukee. :D Itselläkin varmaan olisi intohimo hieman hiipunut, ellei se sitten olisi lähtenyt uusien haasteiden myötä kohti uutta nousua. Jotenkin ohjaaminen oli looginen seuraava askel harrastuksessa. Tietenkin jos samaa jauhaa liian kauan, kaikesta menee maku. Hyvä pitää siis monipuolisena elämän kirjoa. :D
Iso kiitos kommenteista, saan niitä niin harvoin!
Lukijat voisivat uskaltautua paljastamaan itseään useammin... koitan itse kirjoittaa avoimesti ja rehellisesti, mutta harvoin saan tietää ketä siellä "näytön toisella puolella" luuraa...
Lähetä kommentti