Aamukooma

Viittä vaille seittemän. Tupareista on muistona vuohenjuuston jämät leivän päällä. Onneksi olen vielä puoliunessa, niin en älyä tämän päivän tai jäljellä olevan viikon karmeutta. Tänään on pitkän päivän päätteeksi tentti, johon en ole lukenut, koska opettelin tekemään lomakkeita nettisivuille - kyllä, senkin opetteluun voi käyttää yllättävän paljon aikaa, jos yrittää vältellä geriatria-aiheisia powerpoint-esityksiä.

Tämä tuntuu arjelta, mutta on ihanaa. Eilen asiakas halasi ennen tuntia onnitellakseen. Olen saanut haleja viime päivinä paljon ja se on mukavaa. Jumppien jälkeen kolleega onnitteli ja antoi rasian, jossa oli meille "hääkakku" eli ihana suklaaleivos, joka ehkä tänä iltana mässytetään menemään. Liikutun siitä, että ihmiset muistavat ja onnittelevat. Tosin en ole missään hääfiiliksissä, niin kasvoiltani varmaan näkyy äimistynyt ilme, kun en muista mistä minua onnitellaan. En ole opetellut vielä kirjoittamaan uutta sukunimeä. Eilen piti allekirjoittaa, ja en osannut ja minusta tuli Rietilä sen takia.

Aviomies (voi herranjestas!) nukkuu tuolla vielä, ja minä menen sen herättämään julmasti, koska täytyy päästä työharjoitteluun ja en keksi keskustasta ilmaista parkkipaikkaa koko päiväksi.

Muistan vielä puolet unista, näen nykyään paljon unia. Unessa kello oli 6.30 ja olin onnessani, kun oikeasti kello soi vasta paljon myöhemmin. Voisin hyvin pyörähtää peiton alle vielä puoleksi tunniksi ja itseasiassa juuri niin aion nyt tehdä, vaikka en ole vielä kääräissyt edes eväitä pakettiin, mutta sen nyt voi aina tehdä kiireessä. Maailman ihanin on lämmin ja maailma on kylmä!

Eräs henkilö kysyi eilen, että eikö minun pitäisi olla nyt häämatkalla, jos olen mennyt naimisiin. Niin no. Kyllä haaveena on päästä jonnekin kauas, lentokoneella, silleen hienosti, että pitää hakea uusi passi ja kaikkea. Mennään sitten kun on vielä kylmempää ja pimeämpää.