Vain elämää, ei sen enempää, on kaikki tää, koita ymmärtää

We have received your video, but unfortunately it's not the whole class on the video. The film stops after the triceps track. Therefore you have to film a whole new class and send in. Ei oo mahollista. Minä tarkistin sen bodypump-lisenssivideon poltettuani DVD:n ja ihan varmalla oli koko homma siinä, niin kerta.

Luovutin verta 10. kerran. Suonesta tihuutti välillä alle 30 ml/min, mikä on se raja että kone rupeaa piippaamaan ja siinähän se piippasi vähän väliä, mutta onneksi tuli pussukka täyteen. Kun vain neljä kertaa vuodessa voi luovuttaa, niin kyllä se ketuttaa jos luovutus ei onnistu. Hirviällä tsempillä vaan veri pihalle, kyllä se siitä! Antoivat säännölliselle luovuttajalle mukaan rautakuurin, vaikka hemoglobiini oli ihan ok, niin kun kuitenkin luovutan, niin vähän rautahyvitystä elimistölle.

Käytiin ystävättären kanssa katsomassa hääpaikaksi Haukiputaalla sijaitsevaa leirikeskus Koivuhakaa. Hyvähän se on etukäteen käydä katsomassa, kun häätkin ovat jo 15.8.2009. Katselin juhlapaikkaa ja näin sieluni silmin jo häävieraat pörräämässä kakkulautasineen. Pitäisikö olla haikea olo, kun itse emme viettäneet kermakakkuhäitä? Eikä meillä ollut 600 euron juhlapaikkaa. Eikä 80 vierasta. Eikä edes häitä. Mutta mies on ja sehän se riittää tässä tapauksessa aivan loistavasti. Ihana mies. En minä kaipaa kulisseja.

Olen järjestänyt ehkä sata koulu- ja muuta asiaa, ja silti en osaa olla oikein tyytyväinen. Mikään ei riitä ja kaiken pitäisi olla kunnossa. Rouva vaan on vähän kärsimätön luonteeltaan. Mutta kyllä se kannattaa, moni asia nimittäin loksahtelee, etenkin noita opintopisteitä rekisteriin. Hutaistuista tenteistäkin oli tullut kolmoset ja voin sanoa, että yhtään en oo panostanut, kun en ole joutanut ja kerennyt ja viittinyt. Kyllä sitä laiskempikin pärjää ammattikorkeakoulumaailmassa. Pitäisi kait hävetä, mutta kun kerran keskiarvo pysyy kolmosen yläpuolella, niin entäs sitten. Pääasia, että pisteitä kertyy ja pääsis joskus pois tuosta koulusta ja vauvantekoon.

Uuden sukunimen opettelu on haastavaa puuhaa. Tänään sain muutamaan lappuun kirjoitella nimeä ja kyllä, aika nätiltä se näyttää, uusikin nimmari. Khyl khyl! Kyllä se tästä lähtee.

Huomenna saatan joutua urheilemaan ihan huvikseni, kun ei omaa jumppaa ole, mutta nyt jo tekee vähän mieli hikoilemaan, kun eilen viimeksi oli omat kaksi tuntia. Kyllä se ruho tietää mitä se kaipaa. Tänä aamuna söin muuten pitkästä aikaa kaurapuuroa. Eikä ollu etes pahhaa! Aamupalaksi ostin huomiselle avokaadoa. Ja välipalaksi kun tekee semmosen sössön, että maitorahkaa, mango-meloni-jogurttia ja banaani paloina, niin avot.

Mainittakoon synninpäästön nimissä, että haimme ystävättären kanssa pizzat Rodiksesta paluumatkalla. Mutta kun meillä rassukoilla on molemmilla semmoinen post-traumaattinen kriisi tämä koko elämä, niin sallittakoon.

Näin tänään montaa rakasta ihmistä, ja olen halannut ja tullut halatuksi. Sellaista kokemusta, että elämme samassa universumissa ja elämä on, ei hätää.

Tällä hetkellä on aivan ihana olo. Uskaltaako sitä lääkitystä lopettaa, jos tuleekin taas vain ihan kamalaa...? Vai voisiko tämä olla ihan omaa elämänhallintaa ja semmoista itseopittua taitoa, että miten nauttia hetkestä? Mitä jos uskaltaisi luottaa itseensä, ja se olisikin se salaisuus, että jos uskot, niin osaat lentää - ja jos et usko, niin putoat?