generated by sloganizer.net

perjantaina, syyskuuta 28, 2007

Hopsansaa.

Aika hevi viikko. Siis paitti että raskas, myös hedelmä-vihannes-linjainen. Olen viettänyt viikon terveydenhoitajan vastaanotolla, mikä tarkoittaa todella heviä ravitsemus- ja liikuntavalistusta.

Ensin huonot uutiset: Olen ihan tuhannen läskipossu ja lihonut huomaamatta kymmenen kiloa. Taisi olla se yksi hetki juustonaksujen ja toinen pizzan kanssa. Liikuntakeskuksen palkka ei ole tullut, vaikka olisi pitänyt. Minulle on tulossa Les Millsiltä postia, en tiedä mitä, mutta kysyivät uuden osoitteeni, kun vanhalla ei ollut tullut perille. Toivottavasti eivät anna kenkää tai muuten minua masenna tai hauku rumaksi ja läskiksi ja tyhmäksi. Eilen väsytti niin, että menin suoraan nukkumaan kun pääsin työharjoittelusta kotiin. Heräsin välillä syömään leipää ja menin sitten takaisin sänkyyn. Ja taas väsyttää.

Sitten hyvät uutiset: Olen saanut aikaan laihdutussuunnitelman ja kaupan päälle suorittanut 108 tunnin harjoittelusta ensimmäiset 36,5 h. Elän harhaisessa kuvitelmassa, että oon voimissain ja pystyn mihin vain, ja onnistun kaikessa mihin ryhdyn. Olen ollut niin reipas mussukka, että liikuntakeskus kustantaa minulle tunnin hieronnan palkinnoksi. Olen koko viikon elänyt hirmu terveellisesti. Keskiviikkona oli combatissa ennätysmäärä populaa.

En kerro vielä mitä olen luvannut 10 kg pudotuksen jälkeen palkinnoksi. On mulla välipalkinnotkin olemassa, ne on semmosia että 3 kg:n päästä pääsen ratsastustunnille, siitä 2 kg pois niin pääsen sinne hierojalle ja sitten vielä siitä 2 kg pois niin pääsen kosmetologille johonkin hoiteluun. On mulla vielä pari kiloa tavoitetta senkin jälkeen, vaan jotaki rajaa. Nyt kerään vielä ylivoimaisen tsemppaajaporukan itelleni. Vähänkö oon tämän hyvinsuunnitellun ja jo alkaneen ruljanssin jälkeen kovemmassa kunnossa ku Britney parhaina päivinään kultaisessa nuoruudessaan. (Kuvassa tavoitevatsalihakset. Lihakset jo on, mutta niiden päällä on vain hieman laardia.)

Vähän niin kuin olis alkamassa taas uusi valtakausi kun pääsen eroon tuosta masennuslääkkeestä ja rupian nousemaan uuteen kukoistukseeni. Katotaan sitten kuka alkaa ja kenelle. Ei mulla ole mitään epäilystä, ettenkö onnistuisi. Nyt vaan tuntuu kaikki hirveän mukavalta ja helpolta, mutta katotaanpa. Lähen nyt testaamaan uutta reisipakaravatsarääkkihässäkkää jumpalle. Cheers, mates!

7 kommenttia:

Kriisi kirjoitti...

Onhan se kiva olla hyvässä kuosissa, kukapa ei haluaisi olla, mutta ei tollanen vatsa _naisella_ kyllä IMHO kamalan esteettinen ole. Tollasilla muhkuroilla vähän niin kuin pilaa sen kauniin tasaisuuden mitä inhimillisellä rasvaprosentilla ja tasapainoisella lihaskunnolla normaalisti saa aikaan. Kaipa olen perinteisen kauneuskäsityksen kannattaja, eli lihaksia saa olla mutta ne eivät saa näkyä väärissä paikoissa :-)

Hanna P. kirjoitti...

Heh, saahan tuon tavoitekuvan ottaa siis tosissaan jos haluaa. :D Voin sanoa ettei aivan älyttömän lähellä ole tuo "tavoite". ;) Että notta kuuta taivalta...

Täytyy kyllä myöntää että mitä enemmän olen liikkunut, sitä enemmän on itsellä ihanne muuttunut atleettisempaan suuntaan. Ei nuo minusta pahalta näytä ollenkaan tuossa kuvassa... Muiden mielipide (paitsi ehkä aviomiehen) ei paljoa siinä paina, olishan tommonen masu ihan saakelin siisti... Pitäsin joka paikassa vaan pientä toppia 24/7!

Anonyymi kirjoitti...

Sit saat lapsen sektiolla ja vuosien työ on kerralla menetetty. :-)

Hanna P. kirjoitti...

martsa XD Elämä pilalla! "You son of a bitch, you ruined my life!"

Anonyymi kirjoitti...

Heipsan
mietin vaan että miten on mahdollista lihoa 10kg tuolla liikuntamäärällä ?
ööh.. syökkönää iltapalaksi jääkaapillisen jotain hyvää ? : )

Hanna P. kirjoitti...

Vastaus: salakavalasti ja vähitellen. Kaikki mun painossa ei tietenkään ole läskiä ja näytän aika lailla eriltä kuin toinen, liikkumaton samanpituinen ja samanpainoinen ihminen. Mutta kun se on tasaisesti pitkin kroppaa...

Pumpin ja combatin yhteensä kuluttama energiamäärä on ihan iisi piisi syödä takaisin juustonaksuissa.

Liikunnalla voi tukea painonhallintaa, mutta ruokavalio on se mistä koko homma lähtee.

Kriisi kirjoitti...

Heh, mä oon kato niin konservatiivinen, että reagoin heti kun naiset haluaa näyttää miehiltä :-)

Tai no siis, mulle toi rasvattomuus on sitä - naisella sixpack on se juttu, joka ostetaan huoltikselta matkalla maalle juhannusjuhliin.

Noi lihakset sinänsä on kyl himoittavat, mutta konservatismini sanelee, että naisten lihasten pitää olla kuin naisten arkimeikki, niin taidokas ettei näe että on meikattu.

Kuulostaa huolestuttavalta, kun asiaa enemmän ajattelee. Liitynköhän seuraavaksi keskustapuolueeseen? Olkaa kilttejä ja viekää mut hoitoon ennen sitä.