generated by sloganizer.net

keskiviikkona, syyskuuta 05, 2007

Hyvää yötä (minä oon syöny sen piirakan!)

Kello on kaksi aamuyöllä ja olen todellakin paahtanut vain ja ainoastaan kouluhommien parissa tähän asti. Harvinaislaatuista meikäläiselle. En tiedä olenko nyt enemmän vai vähemmän solmussa, mutta huomennapa opon kanssa selviää sekin sitten. Joko olen erittäin selvillä vesillä tai sitten en.

Huomasin mm. että olisi pitänyt olla tänään jossain ihan muualla aamulla kuin missä olin. Olin siis peiton alla ja olisi pitänyt olla koululla kvalitatiivisen tutkimuksen perusteet-kurssilla. Saa nähdä ottavatko vielä mukaan. Sekin selvinnee.

Olen sitten taas pompahtamassa toiseen, josko kolmanteen opinnäytetyöryhmään, joka olisi ehkä suurinpiirtein siinä vaiheessa kuin minä. Eli alkutekijöissä. Siitä lisää huomenna.

Perheen hoitotyö-opintojakson opetustarjontaa oli muutettu niin, että harjoitustunnit hyppivät aivan eri paikoissa kuin mitä olin aiemmin luullut. Eli turhaa työtä kahteen kertaan. Nyt on uudet ajat kalenterissa. Mutta mikähän lie tuo Perheen hoitotyön lääketieteelliset perusteet ja sen suoritustapa? Riittääkö että pönötän pediatrian luennoilla, vai onko siihen joku tehtävä? Huomenna pitäisi selvitä.

Ja mikä on perheen hoitotyön harjoitteluun liittyvä opetustapahtuma? Vas?

Iso osa asioista on sellaisia, etteivät ne selviä huomenna vielä. Täytyy vain odottaa, odottaa ja odottaa. Se on niitä harvoja asioita, joissa olen aika erinomaisen huono. Kaikki saa nyt luvan järjestyä, niin kerta.

Minä pistän kaiken kuntoon! Roudasta rospuuttoon.

Ei kommentteja: