Kotityhnykki & co.

Mihinkä sitä ihminen kotoaan lähtis? Auringonkukkia maljakossa keittiön pöydällä, siinä levällään tuparilahjaksi saatu Viivi ja Wagner-palapeli -tuhat palaa, reunoja kerätään ensin. Siemailin greippimehua ja tuijotin Pussycat Dollsia telkkarista.

Veli tuli käymään, tarjosin kaakaota ja hapankorppuja tuorejuuston kera. Se on ihan kotonaan täällä, ei kysele enää lupaa mennä jääkaapille tai tietokoneelle. On mukavaa, kun se viihtyy. On. Vaikka sitä varmaan kyrsii, kun kysyin taas sen tupakanpoltosta, mutta kun haistan sen hengityksestä ja minä en soisi rakkaimmille semmosta kytyistä loppua, minkä tupakka voi tehdä. Se on oikiasti hengenvaarallista. Ja tuo on minun ainoa veli!

Tajusin, että erään kurssin seminaaritehtävää varten pitää tehdä paljon vähemmän kuin mihin olin varautunut. Siis vain seminaarialustus, eikä kymmenen sivun esseetä. Harjoittelupaikka B-periodille perheen hoitotyö I-harjoitteluun järjestynee niin, että en ole juurikaan muuta ryhmää jäljessä enää sen jälkeen. Paitsi että opinnäytetyön kanssa en kiirehdi, kun jaappailen taas kahden aiheen väliä, tai tällä kertaa hieman jotain niiden väliltä. Sain vaihdettua sattumalta työikäisen hoitotyön harjoittelupaikan Kontinkankaalta Oulunsalon terveyskeskukseen. Onnekas sattuma on aina puolellani!

Ehkäpä valmistun tuostakin koulusta määräajassa vaikka kuinka antaisin itselleni liekaa. Niin kävi lukiossakin. Olin ihan valmis lojumaan siellä ylimääräisen vuoden, mutta kolmessa vuodessa sieltä minut suolsivat pihalle. Se on se putkitutkinto ja systeemi. Aika luottavaisin mielin saa olla tuonkin oppilaitoksen kanssa. Eivät ne siellä ketään huvikseen pidä.

Elämän rakkaimmat miehet, aviomies ja veli, istuvat tuolla olohuoneessa ja katsovat CSI:tä. Huomennakaan ei tarvitse herätä aikaisin, eikä koko viikolla. Ihanuutta. Kyllä minä nautin!