generated by sloganizer.net

tiistaina, syyskuuta 04, 2007

No ei väkisin!

Eikä etes puolipakolla.

Jotenki hankalaa. Sulatin lasisen kattilankannen muovinupin jättämällä kannen kuumalle levylle. Koulun parkkipaikka oli tukossa, joten parkkeerasin viheralueelle eli nurmikolle ja hahaa, enpä saanut sakkoja. Olen vähän koko ajan hukassa, mutta eipä mitään.

Olin maksanut 90 euron sähkölaskun väärään sähköyhtiöön. Niin, kun se vaihtui kun muutettiin Oulunsaloon, Oulun energiasta Oulun seudun sähköksi. No minähän vetelin tietenkin verkkopankin maksupohjaan niin kuin ennenkin. Onneksi kiva täti soitti ja korjasi asian, palauttavat rahat. En minä selviäisi ilman kivoja lajitovereita. Näköjään!

Lääkäri sanoi, että maaliskuussa aloitettua lääkettä täytyy syödä puoli vuotta, eli lokakuun loppuun. Tästä laskutoimituksesta tuohtuneena vaahtosin asiasta ja Maailman ihanin osasi sanoa asiaan "älä oo niin järkyttyny".

Mitä meidän koiralle on tehty pölynimurilla, kun se suhtautuu siihen noin pelonsekaisella kunnioituksella?

Weetabix rouskuu hampaissa, kun laitoin liian vähän soijamaitoa (en osaa syödä weetabixia lehmänmaidon kanssa jostain syystä).

Ja nyt lähden kouluun silläkin uhalla. Niin!

Ei kommentteja: