Kävin eilen psykologilla ja selvitin samat asiat ensitapaamisella niin kuin kaikille muille, joille olen ne noin 60 minuutin aikana saanut selvitettyä. Illalla oli maailmaamullistamaton basic parisuhdekeskustelu. Mutta nämä yhdessä pistivät alitajunnan möyhentymään niin, että näin unia, jotka todella, todella määrittelevät minut, palauttavat menneisyyttäni tähän hetkeen. Jokin rakentui uudelleen.
Hetken olin hukassa kaikenlaisten ristiriitojeni kanssa, kunnes tajusin että kartta on kädessäni. En minä ole putkiaivo, jolla ei olisi ristiriitoja. Kuin olisin saanut vasemman jalkani takaisin juhlistaessani sitä mitä olen ollut ja tulen aina olemaan. Helvettiin jatkuva kehittyminen ja uusiutuminen. Olen löytänyt itseäni niistä asioista, jotka ovat osa minua. Vanhat ystävät, vanhat kappaleet. Koko Sheryl Crown tuotanto.
Unessa olin vaatekaupassa ja minulla tuli pakottava tarve soittaa Brolle. Ei minulla ole mitään asiaa, mutta hän on vain kertakaikkiaan sellainen osa MINUA, jota ei voi eliminoida millään kirurgialla. Eikä minulla ole edes hänen numeroaan puhelimessa, koska muistan sen ulkoa. Hänen pitkäaikaista tyttöystäväänsä näytteli unessa muuten Jennifer Finnigan. Kävin tämän hahmon kanssa hyvät keskustelut - ne, joita en koskaan oikeasti ole saanut käydä.
Onko se ihan perverssiä haluta takaisin elämäänsä se ihminen, jonka kanssa körryytin Lentokentäntietä ykkösvaihteella hänen isänsä autolla sen ainoan kerran, kun ajoin autoa ennen autokoulua? Se ihminen, joka opetti minua solmimaan kravattisolmun ja pilkkomaan sipulia itkemättä? Ei hänen tarvitsisi olla konkreettinen, lähinnä enemmän kontaktilistalla, agenttina agenttieni joukossa.
Yes, I'm married. Ei tämä ole se syndrooma, että haluan vain kaikkien maailman miesten olevan MINUN. Tai sitten on.
Ehkä haluan vain takaisin Magenta Mayn - muistakoon hänet ken haluaa. Ehkä Magenta on sekoamisen hetkellä tapahtuva mielenhäiriö, mutta eihän häntä nyt, jumalauta sentään, voi olla rakastamatta. Ehkä välillä tuntuu siltä, että olen tylsistymässä pystyyn, siis sisältäpäin, henkisesti, eikä se johdu mistään vauvakuumeesta tai naimisiinmenosta. Ehkä pitäisi nauttia enemmän kovaäänisesti ja vähemmän siinä lilluvassa harmoniassa, jossa ymmärtää pieniä onnenhetkiä. Vähemmän sateenkaariin tuijottelua.
Enemmän sitä funkkikitaraa.
JA TARPEEKSI SITÄ SOIJAMAITOA NIIHIN WEETABIXEHIN.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti