Kohta.

Se aika kuukaudesta. Ei se, vaan se, kun odotellaan.

Jumppapalkkaa. Olen jo tottunut olemaan ilman rahaa. Onneksi en pääse siinä kylpemään, sillä kaikki menee samantien mikä tulee. Maksussa olevat laskut. Odotan, että pääsisin ostamaan henkilövaa'an. Olen onnistunut pitämään itseäni nälässä ja haluan nähdä, minkälaisia tuloksia sillä saa (oikeasti käytän kalorilaskuri.fi:n loistavaa palvelua ja syön ihan järkevästi). Mutta ilman rahaa olen huomannut, että en tarvitse juuri mitään. Jopa tukkaan joutuu olemaan tyytyväinen myöntäessään, että ehkä sittenkään siihen kampaajareissuun ei ole varaa.

Ja lääkäriaikaa ensi viikolla. Olen jo niin tottunut odottamaan sitä, että saan lopetettua Cipralexin, että en tajua, että se oikeasti loppuu. Tosin muistan yleensä vasta illalla ottaa koko lääkkeen. Ei siis ole vaikeaa jättää kokonaan ottamatta. Sitten. Ja jännä nähdä, mitä se lopettaminen tekee. En haluaisi olla lääkkeiden "armoilla". On se yhdenlainen vapaus elää ilman mitään lisäaineita. Ihan ite!

Kävin eilen ottamassa piikin influenssarokotetutkimuksessa. Lämpö oli vähän nyt noussut, että saatoin sitten saada oikean rokotteen enkä lumerokotetta. Että muita haittavaikutuksia odotellessa. Täytyy pukea lämpimästi, vilunväreitä luvattu.

Ja ne antoivat sieltä rokotetutkimuspaikasta mukaan 300 gramman suklaalevyn, ovelat pirulaiset! Se on nyt piilossa ja odottelee joulua. Tai hätätilannetta. Yhtä tärkeä kuin ajantasalla oleva lääkekaappi on ajantasalla oleva kirjoituspöydän alalaatikko. Hätätilanteessa avaa Fazerin sininen!

Mutta nyt ei tarvitse odottaa, voin lähteä (ihan kohta) kaupungille syömään lounasta palkkioksi kriisikeskuksen nettisivujen uskollisesta päivittämisestä. Saa nähdä mitä arvatenkin kutistunut mahalaukku sanoo kun ahdan sinne Poseidonin anti-aterian. Uuh ja jeah. Maistan jo valkoviinikastikkeen... en malta odottaa!