generated by sloganizer.net

perjantaina, lokakuuta 05, 2007

Kymmenen syytä sanoa JEE.

1. Sain pumppilisenssin tällä viikolla pitkällisen odotuksen jälkeen. Tuolla se nyt on hyllyssä combat-lisenssin vieressä, molemmat oikein kehystettyinä, etteivät mene hukkaan ja ruttuun, niin kuin suurin osa asioista menee. Tuntuu niin kuin olisin saanut edes jotakin välillä vähän valmiiksi. Tämä on sellainen vuosi, että paljon tapahtuu ja olen siis tänä vuonna jopa saanut muutaman ympyrän sulkeutumaan onnistuneesti - peruskoulutukset käytyä ja lisenssivideot hyväksytettyä. On se sekin jotain, ja pakko sitä on itseään taputtaa selkään, että hyvähyvä, kun ei kukaan muukaan taputa. Turha vähätellä omia suorituksiaan. Olisi tuokin homma voinut mennä käteen jo alkuvaiheessa, mutta ei mennyt!

2. Aviomies oli siivonnut. Ja se on muutenki ihana. Toivottavasti tämä viikonloppu ei mene hukkaan niin kuin edellinen, vaikka olihan se opettavaista kämistä, mutta en mää nyt jaksais oppia mitään, kun vaan olla ja relata. Mutta niin, se oli hakenut mulle Gainomaxeja Kärkkäiseltä, kun kerran eurolla sai tötsän. Siis vähänkö halapaa. Vähänkö tuo mies tietää mistä narusta vetää. Määhän oon ihan sulaa vahaa ku mulle tuo vähän Gainomaxia.

3. Jasmine täytti 3.10. neljä vuotta. Eli sijoitussopimuksen mukaan se on nytte sitte meijjän koira. Vielä kun saisi mustaa valkoiselle. Jasmi on ihana mussukka. Ei me kyllä mitenkään muistettu sitä juhlia. Tietenkin lupasin sille kakun ja jätin sitten tekemättä. Musta tulee varmaan aivan kamala äiti. Mutta ei Jasmilla ole kuin yksi kaveri joka olisi voitu kutsua edes synttäreille, eikä me haluta Taavia ja Jasmia tänne riehumaan ellei ole pakko.

4. Opettaja kävi ja harjoittelu on käytännössä läpi, enää viisi päivää tekemättä. Aamut on olleet aika helppoja, koska olen mennyt ajoissa nukkumaan. Harjoittelussa on ollut kivvaa. Viime yönä näin unta, että mulla oli diabetes. Muutenkin harjoittelun asiat pyörii päässä tietenkin, kun olen semmoinen uppoutuja. Jos joku haluaa verenpaine-kolesteroli-diabetes-neuvontaa niin täältä pesee. Otin kotiinkin lainaan verenpainemittarin ja pidin neuvolaa aviomiehelle ja veljelle.

5. Eräs jumppa-asiakas tilasi kaveriporukalleen tyttöjen illalle "yksityistunnin" ja tietenkin on imartelevaa, että hän tilasi sen minulta, ja samalla vielä kehui, kun olen niin hyvä vetäjä. Se on ihan äimistyttävää miten vaikeaa sitä on ottaa positiivista palautetta aidosti vastaan ajattelematta, että mitäköhän tuo nyt yrittää kiertokautta ilmaista. Haluaisin ihan samperin tosissaan kehittyä ja kouluttautua ohjaajana aivan simohyväksi. Aina se oma varsin rajallinen ajattelu ei riitä, vaan pitäisi saada työkaluja ulkopuolelta. Tai sitten pitäisi tosissaan miettiä itse, mutta se olisi helpompaa, jos joku auttaisi miettimään. Mutta joo, jumpalla on ollut tällä viikolla kivvaa.

6. En oo niin peeaa kuin mitä voisin olla. Nyt olen köyhä, mutta voisin olla täysin rahaton. Varaa minkäänlaisiin heräteostoksiin ei ole. Itseasiassa hammaslääkärilasku ja opiskelijakortin tarran uusiminen vievät kaikki rahat. Kävin torstaina hammaslääkärissä ja mulla oli hampaassa elämäni eka reikä. On kai se sekin jotain. Celebration! Ehkä se tarkoittaa, että oon tullu isoksi.

7. Ens viikko näyttää hyvältä jo näin etukäteen katsottuna. On jumppaa tietenkin, sehän nyt on selvä. Ja kuntoutusrojektia, jossa on kiva olla, se on älyttömän mukavaa vaihtelua ja siellä saaa pohtia omaa elämää ja miten sitä voisi parantaa ja mitä ne on ne minun voimavarat sun muut. Ensi viikolla on myöskin ooppera.

8. Käytiin eilen Kisakankaalla lenkillä ja oli aika huippua. Ihana pururata ja ihanasti valaistukin. Oi että ja voi että. Omien jumppien lisäksi kävin myös vapaaehtoisesti balancessa tiistaina. Olen siis yrittänyt tehdä jotain itseni hyväksi. Aika paljonkin.

9. Moon vähän onnistunut jo laihtumaan. Ja oonkin pysynyt lujana, paitti tänään söin liikuntakeskuksella kahvin ja möhöpullan. Mutta ei tee etes mieli mitään herkkuja. Viisi kiloa on pakko olla lähtenyt 30.10. mennessä, koska silloin on ensimmäisen etapin palkinto eli hierojakäynti.

10. Meillä on kunnon ruisleipää, siihen päälle Keijua, kymppiprossaista Kadettia ja kurkkua ja siihen kylkeen vielä lasillinen kaakaota. Sen kanssa vielä nautitaan tämän päivän Kaleva, vähän niin kuin aamun kuumat uutiset uudelleen lämmitettynä.

Ei kommentteja: