generated by sloganizer.net

tiistaina, joulukuuta 04, 2007

Tunteita ja tuoksuja

Jokainen on vastuussa omista tunteistaan. On ihan oma valinta minkälaisen tärähtelyn antaa rikkoa tyynen vedenpinnan. Ihmisellä on kuitenkin oikeus loukkaantumiseen ja tunteeseen, että on tullut kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti. Se, että on kaiken yläpuolella, vie arvon kaikelta. Se, että ei reagoi, on tunnekuollutta. Välinpitämättömyys on rakkauden vastakohta. Kun tunnet, välität. Se on elämisen merkki.

Ahdistus tai suuttumus on mielelle sama kuin kipu on keholle - se ei ole itsessään paha asia, vaan viesti. Jotain täytyy silloin muuttaa. Kieltäminen ja "asian painaminen villaisella" on sama kuin ottaisi kipulääkettä eikä koskaan selvittäisi mistä kipu johtuu.

Usein loukkaantumisen tai suuttumisen ainoa vaihtoehto on itsensä syyllistäminen, "jos ja kun vika ei ole sinussa, sen täytyy olla minussa" (mustavalkoista, mutta helppoa). Jostain syystä ihmiset ovat taipuvaisia syyllisyyteen. Ns. negatiivisia tunteita pelätään. Vaikka tunne olisi kielteinen, se ei ole kielletty. Ihminen on irrationaalisimmillaankin looginen ja kaikki toiminta - myös tunteet - palvelevat jotain tarkoitusta.

Sinun ei tarvitse selitellä. Älä alistu puolustuskannalle. It's better to be pissed off than pissed on. Älä syyllisty väittelyyn idiootin kanssa, hän saa vain tilaisuuden pönkittää omaa heikkoa egoaan ja todistella omaa kantaansa, jota et halua kuulla. Älä anna hänelle tilaisuutta tampata sinua alemmas.

Älä lässytä. Jos puhut, puhu suoraan. Älä länkytä. Jos lajitoveri ei tajua yhdestä kerrasta, hän ei luultavasti kuuntele toisellakaan kerralla.

Jos joku loukkaa sinua, miksi välität niin paljon hänen mielipiteestään tai siitä, mitä hän on tehnyt? Tunnetko olosi uhatuksi? Sinulla on oikeus koskemattomuuteen, myös niin, ettei sinun ole pakko kuunnella lässytystä ja länkytystä.

Jos oikein keskittyy, voi omiin ajatuksiin ja tunteisiin suhtautua kuin ohi lipuviin pilviin. Siinäpä menevät. Niitä voi tarkastella, etsiä niistä eri muotoja. Annatko tunteen riepottaa sinua miten sattuu? Pystytkö kääntämään ajatuksesi suunnan?

On ihan oikein suuttua ja näyttää se. Jos toinen tulee reviirille, silloin saa näyttää hampaita, jos murina ei riitä. Itseään saa suojella myös henkiseltä väkivallalta. Erilaiset valtapelit ovat esimerkki henkisestä väkivallasta, joka on naamioitu ovelasti niin että se vaikuttaa jopa viattomalta.

Sinä et menetä mitään siinä, että et ota vastaan mielistelyä. Ole lahjomaton. Hyväksy itseltäsi vain rehellisyys ja avoimuus ja vaadi muilta samaa. Luota itseesi. Jos epäilet itseäsi, sen jälkeen et voi luottaa enää mihinkään muuhunkaan. Äänestä jaloillasi. Valitse seurasi. Älä ajaudu. Anna anteeksi, vaikka ei pyydettäisi, mutta älä kerjää jatkuvaa huonoa kohtelua. Sinä asetat rajat, miten sinua kohdellaan.

Ilmaise tunteesi. Ilmaise nimenomaan tunteesi. Älä väitä tietäväsi mitä toisen päässä liikkuu. Älä analysoi toista tai pistä sanoja hänen suuhunsa. Älä sepitä syitä hänen toiminnalleen tai analysoi häntä keittiöpsykologialla. Älä vertaa kokemuksiasi hänen kokemuksiinsa - te olette kaksi eri ihmistä, joilla on kaksi eri päätä, jotka toimivat kahdella eri tavalla. Sinä et tiedä miltä hänestä tuntuu. Ainoa mitä voit tehdä, on kertoa miltä sinusta tuntuu.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kirjotat niin painavaa asiaa, että sitä vois viipaloida veitsellä ja myydä torilla hyvään kilohintaan. Aivan helmeä.

Hanna P. kirjoitti...

Kiitos ja kumarrus.

Tämä kirjoitus oli naputeltu ajatuksella "note to self".