Tee päätös, pysy siinä ja elä sen kanssa.

Tee päätös, pysy siinä ja elä sen kanssa, sanoi sisko ja olihan se niin hyvin sanottu, että lupasin kirjoittaa tänne ohjeeksi itselle ja muille.

Piti valita kesätöiden ja kesäopiskelun väliltä. Sairaanhoitajaopiskelijoille, joilla on yli 140 opintopistettä plakkarissa, on tänä kesänä erikoisen hyvin kesätöitä tarjolla uuden asetuksen mukaan, joka koskee sairaanhoitajien sijaisuuksia. Peruin työhaastattelun ja valitsin opiskelun, koska main focus saa nyt olla toden totta opinnäytetyössä, jonka seurauksena valmistun ammattiin ja lopetan statukseni ylioppilaana eli henkilönä vailla ammatillista koulutusta.

Kesäopiskelu tarkoittaa toimeentulotuettua taloutta. Minulla ei sitten välttämättä ole varaa ostaa niitä viittä tunikaa ja ihania kesäkenkiä, jotka haluaisin. Onneksi olen jumpannut varastoon ja sieltä on tulossa pari hunttia niin, että jos sitten vaikka niillä. Ja onpahan enemmän aikaa istua isossa uimarenkaassa (joka pitänee jostain varastaa, jos siihenkään ei ole varaa) keskellä Papinjärveä... läiskyttää kevyesti vettä kämmenillä niin, että saa uimarenkaan pyörimään.

Piti myös päättää pystynkö kaikkeen ja pitääkö vaikka pystyisi. Ensi viikolla alkaa kuuden viikon työharjoittelu kriisikeskuksella, joka on auki ma-pe klo 10-18 eli varaa työvuorojen sumplimiseen ei juurikaan ole. Otin ja peruin kaikki kevään jumppani. Dramaattinen päätös, myöntää kuka tahansa, joka tietää minkälaisella intohimolla suhtaudun bodypumppiin ja bodycombattiin.

Psykologi ehdotti toissakerralla, että ovatko jumpat semmoinen asia mistä saan voimaa ja jaksamista, mutta eivät ne pelkästään sitä ole. Lähinnä hankalaa on muljuttaa itsensä aikataulussa paikasta A paikkaan B. Enemmän saan voimaa Maailman ihanimman ja höpsön kevätpörriäisen eli koiramme Jasminen kanssa käveleskelystä ulkosalla, niin kuin äsken teimme, ja tajuntaan pöllähti vapautunut tuulahdus raikasta kevätilmaa, joka väkisin puskee ulos itsensä verran tunkkaista ja ahdistunutta stressiä.

Kolme iltaa viikossa on myös paljon vapaa-aikaa, jonka haluaisin käyttää ystävien kanssa rupatteluun, mikä on tuntunut viime aikoina entistä tärkeämmältä.

Edellinen harjoittelu oli yhtä viipottamista ja hemmetin hankalaa, kun jumpalta ei päässyt edes suoraan bussilla kotiin. Ei jaksa enää sämpläillä aikatauluja. Ei oman jaksamisen rajoja tarvitse koetella, ei se oivaltamisen kokemus hetkellä "ai se meni tuossa" ole sen arvoista. Armollisuutta itseä kohtaan, kun sitä ei kukaan muu voi antaa.

Vuosi sitten näihin aikoihin olin sairaslomalla masennuksen takia. Laiskuus on lahjakkuus, ja on vienyt jonkin aikaa elämästäni hiffata, josko sen vaikka hellsteniläisesti sanoisi, "saat sen mistä luovut".

Eilen pyöri päässä keväisen maanisesti automatkalla jumpalta Roomaan hakemaan pitafalafellia:

I, I try to spin my brain around
I, I can't get out o' happy sound
'cause my songs and sad and bitter they say
I, I should try some happy way
but I can't
I just can't

27.6. olen Glasgow'ssa katsomassa Sheryl Crow'ta, jonka musiikki on ollut koko nuoruuteni tärkeä osa elämäni soundtrackia. Oh honey, won't you stop treating me that way (Sheryl Crow: Difficult Kind), sanoin ja löysäsin liekaa. Hyyyvä tyttö, nauti elämästä, niin rohkeasti kuin tähänkin asti.