generated by sloganizer.net

tiistaina, huhtikuuta 10, 2007

Jos ei maailma, niin lätty ainakin on litteä.

Kun luomu-kevytmaito kohtaa parasta ennen-päiväyksensä, se joutuu lätyiksi. Niin meilläkin eilen illalla, kun herkuttelimme saunan jälkeen. Sauna oli lämmin ja mukava, on se kyllä jees poks että on oma sauna.

No tietenkään minä en ollut kuullut mistään, että jumpat oli peruttu eiliseltä, eli melkosen turhaan sidoin rannesiteet ja asettelin jenkkihuivin (auttaa pitämään löysän mikkipannan päässä) niinku tosi hyvin. Mutta turhaan emme ajelleet naapurikuntaamme Oulunsaloon, sillä Tillitiellä saimme kahvia ja suklaata ja keksiä (vaihtoehto hikitreenille) ja Heinäsuolankujalla näimme keittiöremontin etenemistä ja Taavi-koiran temppuja ja sain puolukkajogurttia, joka oli hyvvää. Ja taas päänsä ajellutta varusmiesveljeä aka Sinéad O'Connoria oli mukava nähdä.

Ja tältä viikolta ei jää combat-kiintiö täyttämättä, kun menen huomenna pitämään hikijumpan tilalla combatin, kun lajitoveri on kipeänä. Ensi viikolla on rutkasti combattia, kun maanantain oman tunnin lisäksi tuuraan Beauty Centerillä kaksi tuntia. Jee jee!

Pesin eilen myös ikkunat, mikä ei ollut mikään iso homma, koska ikkunoita on kaksi (ja Maailman ihanin pesi ne toiselta puolelta).

Kevät se tulee ja pistää hormoonit tietenki ihan sekaisin - on se ihanaa seurata nuorta rakkautta, kun eräs rakas neitokainen on aivan hupsun ihastunut. Olenkin odottanut sitä onnea hänelle, sen hän ansaitsee! Ja jälleen kerran on helppo olla onnellinen toisen puolesta, kun ei itse on ihan yhtä rakkauvesta huokailevainen, ettei tarvitse kadehtia yhtään mitä toisella on. Kyllä minä eilen illalla ja tänä aamuna olin ihan pakahtua kun sain oman rakkaan kanssa solmussa loikoilla. Kenenkään muun kanssa en ole pystynyt yhtä onnellisessa solmussa nukkumaan, ihan varmana meidät on sitä varten tehty olemaan.

Aamulla balance tuntui vielä paremalta kuin eilen. Loppurentoutuksessa olin rentoutuneempi kuin piiiiitkään aikaan, tuntui aivan hassulta kun kädet tuntuivat painuvan lattian läpi ja kuuntelin vain sydämeni sykettä... suorastaan harmitti nousta ylös siitä.

Sain lainaan bodypump-dvd:n. Sitä nyt vaan opettelemaan! Koulutus on 27.-29.4. (eli kohta!) Helsingissä Motivus Centerissä. Ei vielä tajua jänskättää. Pääsen suorilta ohjaamaan, nimittäin minulle tarjottiin Teknopalatsilta torstai-illan pumppia ainakin toukokuuksi. Oulunsalossa alkaa sitten vissiin vasta syksyllä oma tunti. Mutta asioillapa on tapana järjestyä, se on aivan ihmeellistä, mutta näyttää todellakin siltä että täytyy varoa mitä toivoo, koska sen todellakin saa!

Hauska huomata, että vaikka olen kärsimätön ja lyhytjänteinen ja ties mitä, niin jotkut asiat ovat ehkä sittenkin tulleet elämääni jäädäkseen. Kuvaukseni bodypump-tunnin fiiliksistä joulukuussa 2005 pitää edelleen paikkansa.

Jännä huomata miten oma ajattelu alkaa taas toimimaan... kuinkahan aivokuollut sitä on oikeasti ollut?!? En tiedä onko kyseessä toimiva lääkitys (se parhaiten nauraa, jolla on vahvin lääkitys) vai lepo ja stressin poistaminen - en ole mm. käyttänyt kalenteria pariin viikkoon- vai kevät vai kaikki yhdessä, mutta olen aivan liikuttuneella tavalla onnellinen siitä, että tunnen itseni hetki hetkeltä enemmän itsekseni. Naurankin enemmän.

Suloinen, kärsivällinen Jasmine seurasi korkeintaan hieman huolestuneena toimenpiteen kulkua puhdistaessani ja paketoidessani rikkinäistä tassua. Saa nähdä tuleeko siitä vielä ehjä, vielä se vuoti. En tiedä onko kipeä, Jasmi saa kyllä särkylääkettä kerran päivässä ja ottaa sen kiltisti juustopalaan ujutettuna.

Koirille on olemassa omia kipulääkkeitä, joihin tarvitsee reseptin, mutta kaikki tietävät kuinka kalliiksi eläinlääkärireissu voi tulla ja minäkään erityisen peeaana ihmisenä en lähtenyt kesken pääsiäisen pyhien soittelemaan eläinlääkärin perään. Ihmisten kipulääkkeiden antamisessa on riskinsä, turvallisin lienee ketoprofeiini. Olkaapa tarkkana, ettette mene mitään buranaa koiralle antamaan...
Kopioinpa tähän netistä löytämäni koiran ensiapuohjeeseen liittyvän lääkeohjeen.

KIPULÄÄKKEET
(huomaa erot annostuksissa/vrk!)

Seuraavat kipulääkkeet lieventävät kipua, laskevat kuumetta ja vähentävät tulehdusreaktioita-

- Orudis, Ketomex, Ketorin: 1mg / kg, 1 x päivässä
(25 kiloa painavalle koiralle ½ 50mg:n tabletti, 50 kiloa painavalle kokonainen)
Tehokas kipulääke koirille ja kissoille, enintään 3-5 päivän yhtämittaiseen hoitoon. Suositellaan tabletin murskaamista ja ruoan joukkoon sekoittamista.

- Aspirin 100, 500mg tai Disperin 50, 100, 500mg: 10 mg / kg, 2 x päivässä
(25 kiloa painavalle koiralle ½ 500mg:n tabletti päivässä).
Nivelkipujen poistamiseen, luustoon ja lihaksistoon. Aiheuttaa vatsaärsytystä. Huom! Aspirinia ei koskaan tiineenä olevalle koiralle!

- Burana, Ibusal, Ibumetin, Nurofen: 10 mg / kg, 1 x päivässä tai joka toinen päivä.
(20 kiloa painavalle koiralle ½ 400mg:n tabletti)
Ei suositella kissoille eikä koirille liian kapean turvallisuusmarginaalin vuoksi! Aiheuttaa verioksentelua, ruoansulatuskanavan haavautumista ja munuaisvaurioita. USA:ssa yleisin koirien lääkeainemyrkytysten aiheuttaja!

- Panadol, Dolanissa (huom, ei milloinkaan kissalle!): 30mg / kg, 4 x päivässä.
Tulehdusta lievittävä vaikutus vähäinen. Ei suositella käytettäväksi!

Kaikki edellä mainitut lääkkeet aiheuttavat myrkytysoireita liiallisilla annostuksilla! Kipulääkkeitä ei saisi antaa tyhjään vatsaan, eikä annostuksia jatkaa muutamaa vuorokautta kauempaa ilman eläinlääkärin ohjeita. Edellisten lääkkeiden vaikutukset on tutkittu koirilla, älä koskaan käytä ihmisten lääkkeitä, joista et tiedä tutkimustuloksia!


Ei kommentteja: