Aamukuudelta herätys, plim, työharjoitteluun. Kymmeneltä illalla, tsädäm, kotona suihkun- ja sateenraikkaana. Kaikkea sitä näköjään jaksaa - kahdeksan tuntia lasten kirurgisella osastolla jotain alle viiden tunnin yöunien (hyvää valvomisseuraa, niin kerta, oma rakas!) jäljiltä, tunti combattia Oulunsalossa, tunti pumppia Beauty Centerillä, suihkuun ja kotio paistaan lättyjä. Voisin syödä lättyjä ehkä loputtomiin. Maailman Ihanin oli tehnyt pyynnöstäni valmiiksi simppahyvän taikinan. Pur.
Olen ihan pöliän onnellinen ja toivoisin kovasti, että se johtuu asenteesta eikä napeista, jollaisen vedän joka aamu. En tiedä olisinko selvinnyt näin tehokkaasti ylös masennuksen suosta ilman niitä, mutta haluaisin jo eroon, vaikka tiedän kyllä että niillä aloitettu tie on pitkä eikä lopu ainakaan pariin kuukauteen. Voisin kysyä lekurilta, että jos edes puolittaisi.
Mutta miksipä en olisi onnellinen? Kaikki on niin hyvin. Lähes kaikista edellisistä juhannuksista poiketen tämä juhannus oli mukava, paitsi että isä tietenkin on ottanut tavakseen ryypätä ja häpeäkään ei vanhaan tapaan enää tee hänestä hiljaista kaappijuoppoa. Olenpa nyt aikuinen ja irtaannun sen verran vanhemmistani, että en häpeä isääni vaan elän ihan omaa elämääni, joka on - hittovie!- mainio. Mutta niin! Se juhannus. Syötiin, kesäteattereiltiin, syötiin. Valvottiin ja mentiin nukkumaan. Ihanaa rakkautta vaan. Ei mitään vammaisia kännitappeluita (minä olin kuski ja Maailman Ihanin kohtuuden rajoissa) tai muuta perinteistä.
Oulunsalossa haisi tänään lehmänsonta ja mietin, että mihin me oikein ollaan muuttamassa. Vein pari laatikkoa kirjoja, kynttelikön ja kaksi muhevaa tyynyä uuteen kotiin. Hyllyjen paperointi jatkuu huomenna tai ylihuomenna. Pitää ruuvata kaapinovet irti, että saan hyllyt irrotettua. Eilen oli tylsää kun en saanut ovia irti ilman ruuvimeisseliä, ja odotin Maailman Ihaninta hakemaan minut pois sieltä. Kulotin sitten pihaa joutessani. Tai siis pienen palan yhdestä kohtaa mihin tehdään kukkapenkki ja ajattelin, että kuivaneen heinän saa parhaiten pois polttamalla. Vähänkö oli kivaa. Hyttyset kuolivat kaikki häkämyrkytykseen ja sain olla hetken rauhassa. Pikkasenko vihaan hyttysiä.
Maanantaina ei tule ikinä mitään telkkarista. Ehkä parempi niin. Uskallanko jättää harjoittelupäiväkirjan kirjoittamisen huomiselle? Lupaan kirjoittaa huomenna kahden päivän edestä. Harjoittelu loppuu muuten ensi viikon perjantaina.
Jos käyt jumpalla jossakin, niin kerro ihmeessä ohjaajalle jos pidät jostakin asiasta hänen tunnissaan, ja jos nätisti osaat antaa rakentavaa palautetta, niin anna sitäkin. Nimittäin jumpanvetäjän työ on yksinäistä ja harvoin sitä tietää, ovatko asiakkaat tyytyväisiä. Kaikki maailman ihmiset haluavat kuulla kehuja.
Joo. Voisin olla onnetonkin. Ei tämä onnellisuus ole sellaista lottorahoissa kylpemisestä johtuvaa itsestäänselvää. Teen kuitenkin pitkiä palkattomia harjoittelupäiviä, tilillä on euro, muuttoon liittyvä to-do-lista on aika älytön ja blaa blaa blaa. Ja menkat kaupan päälle! Mutta. En minä nyt osaa ajatella tuolla tavalla. Kaikki on vaan niin mukavaa. Lajitoverit on ihania. Tänään yksi kolleega sanoi, että voi tuurata yhden jumpan, joka on hankalaan aikaan, vähänkö helpotti elämää.
Olo on raukea ja rento tämän reippaan päivän jälkeen. Ilman työtä ansaittu lepo, niin että ei ees kunnolla väsytä, on laiskottelua! Olevinaan rento, mutta kuitenkin sellainen jännite, että voisin vapautuneesti itkeä, kun olisi jokin syy, ja kierolla tavalla pelkästään nauttisin siitä (jotain samaa tyydytystä kuin siinä, että pidättää pissaa ja lopulta pääsee vessaan).
Agenttikolleegan kanssa oli puhetta, että kuvattaisiin tällä viikolla mun pumppilisenssivideo. Saiskohan sitä senkin tosissaan hoidettua pois päiväjärjestyksestä? Pikkasen olis kyllä hyvä. Joo, olis.
Tsemppiä. Mää lähen nukkumaan, tai etsimään tietäni vähitellen jonnekin sinne päin, tuolla sohvalla on uutisia katsova lämmin lajitoveri, menen maukumaan ja kiehnäämään ja saatan varastaa palan lättyä, jos sitä on vielä jäljellä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti