generated by sloganizer.net

tiistaina, heinäkuuta 31, 2007

Minä menen tähän tuuleen ja kun siivet saan en jää seisomaan

Täällä porukoiden luona kirjoittelen ja odottelen, että lähdetään äipän kanssa bussilla keskustaan jumpalle. Ronja, maailman kaunein ja pörröisin kissa, makoilee tuossa häntä näppäimistöllä. Olisin ihan hyvin voinut pyöräilläkin - sateesta huolimatta-, mutta toisaalta huomenna saa taas polkea joka tapauksessa, joten säästelläänpä vähän. Eilen oli oikein mukavat combatit ja pumpit, vaikka missasin veljen synttärikakkukahvittelut ja en saanut koko kakkua, kun ahneet nuoret miehet olisivat härppineet kokonaan sen, mitä mummuilta oli jäänyt.

Kukahan tuurais combatin lauantaina 25.8. klo 15? Olen melkein jo kaikkia mahdollisia kysynyt. Pumppiin olen saanut tuuraajan, mutta tuparijärjestelyissä on sen verran tekemistä, että aamupäivällä pitäisi jo aloittaa ja jumpalla käyminen vie hyvää tukankähertämisaikaa.

Sain eilen pumppivideon postiin. Että sitä odotellessa. Lajitoverit ovat laittamassa balancevideoitaan postiin myös näihin aikoihin, että saamme porukalla jänskätä arviointeja.

Hei nyt meidän pitää lähteä kävelemään bussipysäkille. Bussimatkailu kunnan rajan yli käy ihan meikäläisen kesälomareissusta.

Ei kommentteja: